perjantai 12. joulukuuta 2014

Noran ruokapaketti

Jouluruuhkista selvittiin ja paketti ehti viikonlopuksi perille! Aamulla Nora söikin viimeisen Porta-pussin puolikkaan loppuun, joten tuuri kävi monelta osin. En malttanut odottaa ja tarjosin Noralle heti (paketti tuli sopivasti juuri ennen ruoka-aikaa) ensimmäisen uutuusruoka-annoksensa. 

Siitä lähtien kun totesin, että Noran raakaruokavalio jää allergioiden vuoksi mahdollisesti hyvinkin rajoittuneeksi, olen tuskaillut miten saan pidettyä ruokavalion tasapainoisena. Kalkkunasta ei ole täällä saatavilla kuin vaaleaa lihaa, joten ravintoarvojen kanssa monipuolisuus ei pääse loistoonsa kun Nora ei voi syödä kanaa, possua tai nautaakaan, joista olisi laajasti eri osia, kuten himoitsemaani sydänlisäystä, saatavilla. Possunsydämen tosin meinaan testata uudestaan, koska minusta oireet tuli nimenomaan lihasta, ei sydämestä, mutta varmistetaan asia myöhemmin. Kuitenkin, jotain piti keksiä monipuolisuuden ja tasapainoisen ruokavalion takaamiseksi.

Olen selaillut paljon eri märkäruokia, mutta mitään sopivaa täysravintoa ei ole tullut vastaan. Nekin kalamärkäruuat, mitkä mainostavat itseään täysravinnoksi, ovatkin olleet todellisuudessa täydennysravintoa eli käytännössä rasvattomia. Ja rasvaa nimenomaan tarvisin lisää energiselle Noralle, eritoten jos se kalkkunakaan ei sovikaan. Kalkkunan jäätyä oireiden vuoksi tauolle, koin erityisen kovan epätoivon hetken, sillä kalkkuna oli ainut rasvainen ruoka, jota Nora pystyy syömään. Harkitsin jo hetken kalakuivaruokaan siirtymistä, siinä sentään olisi rasvaa ja ravintoaineita riittävästi, vaikka koko ajatus kuivaruuan syöttämisestä inhottikin. 

Kalkkunan jäätyä tauolle märkäruuan (Feline Porta) tarve luonnollisestikin lisääntyi ja viime kuussa ostamani ruuat uhkasivat loppua kesken, vaikka niiden piti riittää ensi vuoden alkuun asti. Kun tein uutta Zooplus-tilausta, päätin vielä kerran selata märkäruuat läpi. Joku oli vasta maininnut blogissaan Smilla-märkäruokamerkin ja vaikka olin aiemmin sen käynyt katsomassa ja toteamassa Noralle sopimattomaksi raaka-ainesisältönsä vuoksi, päätin käydä tarkistamassa ruuan vielä kerran. Ja höh, olen aiemmin varmaan katsonut väärää lajitelmaa, sillä nyt kun katsoin kalalajitelman läpi, siinä oli juuri se ruoka mitä etsin! Täysravinto, jossa oikeasti on rasvaa mukana ja tuoteselosteessakaan ei mitään ylimääräisyyksiä! Jesjes! ♥ Otin sitä heti 2,2 kg, että voidaan testata sitä reippaammin. Toivottavasti on sopiva, vaikkei mitään ongelmaa pitäisikään olla!


"Punainen tonnikala 26%, sardiini 3,1% auringonkukkaöljy, 0,5% trikalsiumfosfaatti, vesi 42,7%.
Lisäaineita kg:aa kohden: ravintofysiologiset lisäaineet: A-vitamiini (9000 IE), D3-vitamiini (335 IE), E-vitamiini (49 mg), tauriini (985 mg). Teknologiset lisäaineet: hyytelöimisaine E427 (5250 mg).
Proteiini: 12 %, rasva 5 %
"

Huonoa tuossa ruuassa on, ettei se sisällä lisättyjä kivennäisaineita. Katsotaan mitä sen suhteen tehdään, jos tuo otetaan pääruuaksi (jos kalkkuna ei sovi).

Toinen upea löytö oli MAC'sin Sensitive-tuotesarja, jossa toisena makuvaihtoehtona on kalkkuna. Tämä ruoka koostuu myös sisäelimistä, joten se toisi monipuolisuutta, jos kalkkuna onkin sopiva ruoka. Sitäkin otin  2,4 kg varalta, mutta jos Nora ei pystykään sitä syömään, muut saa syödä ne hissukseen.


"liha (vähintään 70% kalkkunaa) ja lihan sivutuotteet (kalkkunansydän, kalkkunan mahalaukku, kalkkunanmaksa), porkkana (2%), kivennäisaineet (1%), safloriöljy (2%).
Lisäaineet:
D3-vitamiini (200 ky/kg), E-vitamiini (30 mg/kg), tauriini (1500 mg/kg), sinkki [sinkkisulfaattimonohydraatti] (15 mg/kg), mangaani [mangaani(II)sulfaattimonohydraatti] (3 mg/kg), jodi [kalsiumjodaatti, vedetön] (0,75 mg/kg), seleeni [natriumseleniitti] (0,03 mg/kg).
Proteiini: 10,8 %, rasva 6,3 %"

Porkkana on toki huono, mutta sitä ei onneksi ole kuin 2 %.Tässä ruuassa on myös hyvin kivennäisaineita mukana.

Löydöistä innostuneena päätin tutkia huvikseni herkkupuolta ja sielläkin tein löydön! Orijenilla on tullut uusia herkkuja, joilla tosin on hirmu kallis kilohinta, mutta sisältönsä puolesta yksi lähti heti matkaan:

Orijen Cat Snack Tundra

"tuore peuranliha 40%, tuore hirvenmaksa 30%, tuore hirvenliha 15%, tuore viiriäisenliha 10%, tuore kirjolohi 5%."

Tämänkään kanssa en malttanut odottaa, joten kaikki kisut saivat heti maistiaiset ja kaikille myös maistui erittäin hyvin.


Ruokatilaus kokonaisuudessaan,Tigeria oli kaupanpäällisenä palkkiokaupasta

Nyt vain peukut pystyssä, että ainakin Smilla olisi sopiva! :)

Ps. Suuuuuret kiitokset kaikille blogistamme kiinnostuneille!! Tänään lukijamittari pyörähti kolminumeroiseksi! ♥

17 kommenttia:

  1. Onpas teille ostettu kaikkia hyviä ruokia Nomnom. Toivottavasti ei tule niitä allergia oireita ja Nora saisi syödä kaiken hyvillä mielin ♥ Meillä maistellaan tänään possunkielta nomnom!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Possunkieli maistui mainiosti! Mun piti vielä kysyä sulta, että jos aloittaa raakaruokinnan niin että siinä on lihaa, sisäelimiä, maksaa, vitamiinit ja muut muttei luuta niin voiko sen luun korvata raksuilla? Ja paljonhan 10grammaa possun luumurskaa olisi raksuina? Meillä on kaapissa ihan himo iso acanan raksupussi.... Coco syö siitä päivässä vaan 20grammaa ja ruffe syö vähän miten sattuu.

      Poista
    2. Omnom, kiva että maistui! Raksuja tulisi antaa n. puolet ruokavaliosta, jotta ne voisi korvata luut. Jos et tähän halua ryhtyä, onnistuisiko pussin myyminen (tai lahjoitus)? :) Luontaisesti säilötyillä raksuilla on se ongelma, että ravintoarvot alkavat heikkenemään viimeistään 6 vk päästä avaamisesta, kalaa sisältävät ruuat olisi hyvä syöttää 2 - 3 vk kuluessa avaamisesta, sillä rasva, eritoten rasvahapot, alkavat härskiintymään nopeaa.

      Poista
  2. Hyvältä kuulostaa nuo ruoat, toivottavasti sopisivat Noralle! Hei tiedätkö yhtään missä tuota Smillaa valmistetaan tai mistä raaka-aineet ovat peräisin? Yritin ettiä netistä jotain virallisia sivuja, mutta meikä ei löytänyt. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan! :) Smillaa valmistetaan Saksassa, mutta raaka-aineiden alkuperästä en osaa sanoa. Nähtävästi Smillalla ei ole kotisivuja. :/

      Poista
  3. Ihanaa kun jaksat aina niin tarkkaan miettiä kissojen ruokavaliot. Mä en ole tuota rasvaa niin miettinytkään tonnikala täysravinnoissa kun meillä menee rasvaista kuivaruokaakin pojille. Viimeisimmistä maisteluista tulossa postausta...

    Feline Portaa on meilläkin viime aikoina syöty, Cosma ei enää niin maistukaan Mochalle ja Milolle. Onko tuo Smillan tonnikala ruoka patee muodossa? Jos on, niin ei sitten millään kelpaa ainakaan Mochalle koostumuksensa takia, Milo saattaa syödä vähän. Ja Miksi ihmeessä tuo Mac's on mulle ihan tuntematon merkki?! Herkuista ei meillä kelpaa mitkään kuivatut kanaherkut yhtään, pitäisi kokeilla tonnikala versiota, koska kala kelpaa molemmille yleensä aina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäähän sitä. :) Juu, jos rasvan saanti on turvattu, niin silloin ei ole väliä sisältääkö lisäruoka rasvaa vai ei. :) Noran kanssa, jos kalkkuna on pois pelistä, rasvan saanti ei ole turvattu, joten sille on erittäin tärkeää löytää lähde.

      Smilla on pateemaista ja kalan liha on tummaa. Noralle se on maistunut hyvin, kannattaahan sitä kokeilla, jospa teillekin! Zooplussan sivuilta löytyy sisällöstä kuva, jos haluat käydä katsomassa. MAC's on aika uusi merkki, mutta laadukas (osa ruuista, joissakin on mukana kasviksia), joten kannattaa käydä vilkaisemassa sekin! :)

      Poista
  4. Kuullostaa hyville, taidanpa minäkin kokeilla tuota Smillaa! Tasan sata. Nätti luku. Onnittelut!

    VastaaPoista
  5. Mekin ostettiin viimeksi smillaa (ei kuitenkaan kalaa, kun kala ei ole oikein Röllin mielestä hyvää) ja sitten MAC'sia myös, se taisi olla juuri tuo kalkkuna. Kauan sain etsiä, että löysin hyvän hinta-laatusuhteen ruuille, mutta löysinpä kuitenkin! :) Meillä on siis tapana testata paljon uusia juttuja, koska kaikki kuitenkin kissoille käy ja ei aina viitsi sitä samaa ruokaa syöttää. Paitsi raksut taitaa useimmiten olla samaa, mutta nyt kyllä otin jonkun ihan uuden tuttavuuden, en muista muuta kuin leijonan kuvan siitä pussista. :D Se on nyt joululahjojen yms alla tuolla pahvilaatikossa, niin en viitsi kaivaa esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko siinä puuma eli Taste of the Wild? Se vihreä pussi on jees, vaikkakin omaan makuun liikaa hiilareita (20 %). :)

      Poista
    2. Tuleekohan tämä nyt toista kertaa jo? Eli kyllä siinä leijona oli ja kävin merkin tarkistamassa, se oli sellainen kuin optimanova. Saa nähdä millaista se on, en ole koskaan siitä kuullutkaan.

      Poista
    3. Ai! Uusi tuttavuus tämä. :D

      Poista
  6. Milloin teille siis tilattiin tuo Zooplussan paketti? Meidän tilaus nimittäin tehtiin maanantaina, mutta paketti on tällä hetkellä vasta _Vantaalla_, missä se ei ikinä ennen ole edes käynyt. Mietin vain, montako päivää se matkaa sieltä vielä Turkuun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 3.12 laitoin tilauksen. :) Olipa teillä nopea toimitus! Suomeen päästyään meillä on yleensä päivässä siirtynyt Vantaalta Ouluun ja siitä seuraavana päivänä kuljettavat sen perille asti.

      Poista
  7. Tuo Orijenin herkku vaikuttaa tosi hyvältä, pitääkin napata sitä pussi mukaan jos joskus satun näkemään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaista sisällyluetteloa harvemmin tulee vastaan. :3 Orijenilla on myös 2 muuta makua samaa sarjaa, mutta me ei voida niitä käyttää kun herkkujen olisi hyvä sopia kaikille.

      Poista