lauantai 30. toukokuuta 2020

Suun ongelmat jatkuvat

Hitusen yli kuukausi sitten Haiku kävi uudestaan hammashoidoissa, jossa poistettiin syöpynyt alahammas sekä luunpala ylhäältä ikenestä. Haiku toipui omasta mielestään heti samana iltana, mutta eläinlääkärin ohjeiden mukaisesti Haiku söi vain pehmeää ruokaa seuraavat kaksi viikkoa. Tästä johtuen koko porukka päätyi herkkulakkoon, sillä meillä käytetään herkkuina ja treeninameina pakastekuivattua tonnikalaa. Ja vaikka palat ovat pieniä, Haiku pyrkii silti pureskelemaan niitä.

Tietenkin -  kuinkas muuten - vasta melkein tuon kahden viikon jälkeen muistin, että allergiaton Haiku pystyy poikkeamaan meidän perusherkuista ja että Mustissa ja Mirrissä myydään pateemuodossa olevaa herkkua. Täten voisimme muiden kanssa mennä normiherkuilla ja Haikulle olisi oma spesiaaliherkkunsa, mitä ei edes pysty pureksia.

Haikun oma, pusss

Ei ole Rakulle, vaikka kuinka tahtoo. Spessuherkku.

Pääsimme takaisin herkkupainotteisiin harrastuksiin ja leikkeihin ja niin tuli 2 vk päätökseensä. Menimme silti varalta muutaman päivän yli, kunnes uskalsin antaa palalihaa.

Ja silloin ilmeni uusi ongelma.



Poistettu luunpala oli jättänyt jälkeensä kuopan, joka osoittautui melkoiseksi ruokamagneetiksi. Kolmisen palaliha-ateriaa myöhemmin huomasin kamalaa hajua suussa ja punertavaa ientä ("ei kai taaas..."), kunnes huomasin hammasrivissä ylimääräisen möykyn, mikä oli, tadaa, kuoppaan kiinnijäänyt lihanpala. Se onneksi lähti hammasharjalla rapsuttamalla. 

Onneksi olin ilmeisesti ollut kaukaa viisas, sillä olin pitänyt lihaisat luut pois ruokavaliosta paranemisen ajan. Ja kuoppalöydöksen jälkeen oli harmillisesti todettava, että riski uudelleenjuuttumiselle on liian suuri ja Haikun on sanottava lihaisille luille heipat.

Varmistin vielä hoitaneelta eläinlääkäriltä tasoittuuko kuoppa ajan kanssa, mutta vastauksena oli, että todennäköisimmin ei.

Vampyyri-Haiku ottaa sapelihampaansa kaveriksi huippuherkun metsästykseen!

Eihän tämä mikään elämää sen suuremmin mullistava kompastuskivi ole ja on kaikessa perspektiivissään pieni ongelma, mutta se on kuitenkin vetänyt mieltäni kovastikin matalaksi. Juuri kun Kodan astma saatiin hoidon alle ja astmatietouden keräämiseen olin käyttänyt lukuisia tunteja ("tunne vihollisesi") ja stressi Haikun suun tilanteesta oli hieman lauennut uusimman hoidon myötä, oli seuraavaksi otettava Haikun uusi tilanne mietinnän alle.

Haiku rrrakastaa palalihoja ja oleellisemmin niiden pureskelua, mutta nyt mahdollisesti palalihatkin olisivat pois menusta, ettei huomaamattajääneet juuttuneet lihanpalat aiheuttaisi tuhoja suussa. Ja mikä lisä lihaisen luun tilalle? Koda on enää ainut, jolla on luu mukana ruokavaliossa.

Päädyin ottamaan Haikun kalsiuminlähteeksi Kalkvita-monivitamiinin, joka nimestään huolimatta on kelvollinen vain kalsiumlisänä. Vitamiinien osuus on tuotteessa niin pieni verrattuna kalsiumiin ja fosforiin, ettei niitä edes tarvitse huomioda laskelmissa. Kodakin siirtyy ottamaan osan kalsiumistaan Kalkvitasta kunhan on syönyt nykyisen tuotteen loppuun.

Palalihojen suhteen olen nyt lopulta päättänyt seurailla tilannetta. Lihamenu pysyy siis samana kuin ennenkin (lihaisen luun tilalta Haiku syö samaa luutonta kanapullaa kuin Rakukin, mutta pienemmällä annoksella). Kurkin suuhun joka päivä ja myös puhdistan suuta päivittäin klooriheksidiinigeeli Hexagelillä. Hampaiden harjaus on ainakin toistaiseksi pois.

Toistaiseksi ei ole enää jäänyt paloja kiinni, liekkö Haikukin oppinut niitä jo irrottamaan. Mutta jos paloja alkaa tarttua tai muuten epäilyttää, niin mennään jauhetulla ja pilkotuilla lihoilla.


Kaunokainen

tiistai 26. toukokuuta 2020

Etsinnässä astmaystävällinen mikrohiekka

Suurimman osan kissanomistajuuden ajastani olen ollut Compact Care -merkin uskollinen ostaja. Hajustamaton 14 kg säkki on ollut hinta/laatu-suhteeltaan mitä erinomaisin ja määräalennukset ovat olleet hyvin kilpailukykyiset hinnaltaan. Tuotteen pölyävyyskään ei ole ollut paha. 

Olemme nyt kuitenkin käyttäneet useamman kuukauden poikkeuksellisesti Flower- ja Babypowder -versioita myymäläsaatavuuden vuoksi. Nämä pölyävät enemmän kuin hajustamaton, tosin keskustelupalstojen mukaan merkin laatu on muuttunut viime kuukausina, joten nykyiseltään en osaa sanoa hajustamattoman tilannetta. 

Kodan astmadiagnoosin aikaan meillä oli vielä varastot täynnä CC:tä, joten en pitänyt kiirettä pölyämättömämmän hiekkamerkin löytämiseksi. Olen lukenut paljon hyvää Ever Cleanista ja pienen tutkinnan jälkeen se päätyi meille testiin.Tuotteeksi valikoitui Total Cover, joka tuntui Mustin ja Mirrin käyttäjäarvostelujen perusteella olevan sarjan vähiten pölisevä tuote.


Viime torstaina pesin molemmat kissojen vessat (tiedän, ettei määrä ole suositusten (mikä on kissojen määrä + 1) mukainen, mutta kissat ovat aina suosineet vain 1-2 vessaa kolmesta eikä meidän nykyisessä asunnossa ole kunnollista paikkaa kolmannelle, saati enemmälle. Vessat siivotaan 2-3 krt/pv seinien mahdollisia pisujälkiä myöten ja pisujen määriä tarkkaillaan.) ja vaihdoin toiseen vessaan kokonaan Ever Cleanin ja toiseen jätin tutun hiekan, CC:n. 

Ever Clean Total Cover

"Heiiiii mitäs täällä tapahtuu? Meiki tutkin!"

"Mami mitä täältä pitäisi niinku löytyä? Ei täällä ole mitään jännää!"

Ilokseni Koda on käyttänyt nyt koko ajan vain EC:tä ja muutkin kisut ovat sen löytäneet. Nora ja Raku vuorottelevat vessojen välillä ja Haiku tuntuu kallistuvan ainakin enemmän EC:n puoleen. Tyttö käy yleensä varkain vessassa, joten sen kunnollisempi mielipide ei ole tullut selville.

Ever Clean Total Cover ei ole ihan niin pölyämätön kuin olin toivonut, mutta ero on kuitenkin huomattava CC:n Floweriin ja Babypowderiin. En ole itse astmaatikko, mutta välillä on ottanut henkeen CC:stä paakkuja siivotessa kun kauha laittaa hiekan pölyämään. Samanlaista reaktiota ei ole tullut EC:stä, vaikka tarkkaan katsoessa pieni pölypilvi siitäkin nousee. Mutta. Pieni. CC:n hajustettujen kanssa ei tarvitse edes paljoa katsoa.

Vaihdan piakkoin kokonaan CC:stä pois kunhan olen varmistanut, että kaikki kisut varmasti hyväksyvät EC:n korvaajaksi. 

Jos sinä olet kokeillut eri hiekkoja myös merkkien sisältä ja löytänyt Erittäin Vähäpölyisen Mikrohiekan, kuulisin mielelläni! 

Tämä kokeilu/muutos tuli juuri oikeaan aikaan, sillä kevät/kesä kukintoineen on vaikeaa aikaa astmaatikoille. Meilläpäin vasta viime viikolla ilmat lämpenivät niin paljon, että tuuletuskausi pääsi alkamaan ja ikkuna on ollut nyt raollaan suurimman osan päivästä. Viime yönä Koda sai ensimmäisen astmakohtauksen kahteen kuukauteen. Eläinlääkärin ohjeiden mukaisesti poitsu ottaa nyt muutaman päivän ajan lääkettä tupla-annoksen ja sitten taas seuraillaan.

sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Koda 2 v

Superfiksu häslääjähassuttelija Koda täyttää tänään 2 vuotta, onnittelut ihanuudelle! Synttäreiden kunniaksi pidettiin pitkä temppuhetki mikä tiesi myös paljon herkkuja. Olemme aloittaneet kolmikon kanssa ajankohtaan sopivan tempun opettelun, nimittäin tassunvarteen "yskimisen", ts. pään kääntämisen tassunvarteen. Kisut tietävät jo sen verran, että tassua pitää nostaa ja nyt vaiheessa on tassun pito paikoillaan ilmassa. Haastavaa etenkin Rakulle, sillä poitsu yrittää monesti tarjota vilkuta-temppua.

Tänään on sattumoisin tarjolla myös poitsun lempiruokaa kun synttärit osuivat sopivasti maksapäivälle. Aijai oijoi! 



Poseeraa-tempulla oikotie synttäriposeen

Treenien jälkeen päikkärit yhdessä lempparipedeistä

tiistai 12. toukokuuta 2020

Porokin Wirtual Wappu Winner Show

Vapun aikaan kissapuolen sosiaalisessa mediassa oli positiivista ja ennennäkemätöntä kuhinaa, sillä Pohjoinen Rotukissayhdistys oli päättänyt heittäytyä ja yhdistää 3 asiaa: Helpottaa näyttelykansan näyttelykuumetta, tuoda iloista vapputunnelmaa ja mikä tärkeintä: näitä tekemällä auttaa kodittomia kissoja!

Nimittäin Porok järjesti epävirallisen Wirtual Wappu Winner Show:n, jossa tuomareina oli oikeat näyttelytuomarit ja näyttelyn 5 € osallistumismaksu ohjattiin lyhentämättömänä Oulun seudun eläinsuojeluyhdistyksille. Kohteina:
Yhteinen hyvä oli saanut jopa ulkomaalaisia tuomareita mukaan ja suomalaisten tuomareiden lisäksi tuomareissa nähtiin edustettuna Italiaa ja Sveitsiä. Tuomareilla olikin mitä loistavin tilaisuus heittäytyä ja arvostella vapaammin kuin virallisissa näyttelyissä, sillä arvosteluissa otettiin huomioon kokonaisuus: kissan ulkonäkö, näyttelykunto ja kuvan tunnelma. Vapputeemaisesti toivottiin vappuaiheista kuvaa, mutta se ei ollut pakollinen. Kuvan tuli kuitenkin olla otettu kilpailua varten. Näyttelyn tuomarit:

  • Veikko Saarela (joka myös Kissaliiton puheenjohtaja), kategoria 1
  • Cristiano Federico Sandon, Italia, kategoria 2
  • Mira Fonsén, kategoria 3
  • Thea Friskovec-Keller, Sveitsi, kategoria 4
  • Kristiina Rautio, kategoria kotikissat

Näyttelyyn osallistui huimat 252 kissaa ja osa oli halunnut maksaa osallistumismaksun ilman osallistumista, potti eläinsuojeluun oli peräti 1300 €!! Tunnelma oli mitä vappuisin ja selvästi kaikki olivat lähteneet mukaan yhteiseen hyvään ja hauskaan pilke silmäkulmassa. Kissat osallistuivat ensin nimettöminä kilpanumeroiden ja oleellisten tietojen, kuten rodun, iän ja kilpaluokan, kera, kuten oikeassa näyttelyssäkin. Kuvat ladattiin someen Porokin toimesta, jotta nimettömyys voitiin mahdollistaa. Ennen paneelipäivää 2.5. kuviin ei saanut reagoida tai kommentoida muut kuin tuomarit, jotka arvostelivat omaan tahtiinsa 30.4. - 1.5. välisenä aikana. Tuomaritkin olivat liikkeellä kieli poskessa ja kommentteja oli todella hauska lukea. Tuomarit valitsivat jokaisesta kategoriansa kilpaluokasta (pennut, nuoret, kastraattiurokset, -naaraat, aikuiset urokset, aikuiset naaraat. Kotikissoissa kotikissaurokset, -naaraat ja -pennut) kissan paneeliin ja paneeli pidettiin livestreamina 2.5. 

Meiltä ei päässyt kukaan kisuista paneeliin asti, mutta äitini Tuisku-kotikissa edusti kotikissauroksia, joten pitihän se paneeli katsoa senkin vuoksi. Ja onneksi katsoin, sillä euroviisufaneja hivelevästi paneelin tuomariäänien anto oli mitä euroviisutunnelmaisin ja hauskin. Tuomarit äänestivät jokaisessa kategoriassa oman TOP 3:nsa ja annetulla sijalla oli kullakin oma pistemääränsä. Pistelaskelma oltiin suunniteltu niin, ettei tasapelejä olisi pitänyt päästä tulemaan, mutta niitä tuli ainakin pari siitä huolimatta ja voittaja ratkaistiin niissä arvalla. Lopuksi kategorioden voittajat kilpailivat vielä keskenään Best Of Best -palkinnosta. Streamin pääsee katsomaan halutessaan tallenteena tapahtuman sivujen kautta tai menemällä suoraan Porokin youtubekanavalle.

Alla meidän saamat arvostelut, Nora sai tuomariltaan myös erikoispalkinnon!







Kissojen ja omistajien nimet julkaistiin vasta näyttelyn päätyttyä. Näyttelyn jälkeen yleisöllä oli aikaa äänestää oma suosikkikissansa ja suosiksi äänestettiin osuvasti löytökissataustainen Sisu Sisutar!

Kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille ja järjestäjille, aivan huikean hauska tempaus ja mitä positiivisinta mainosta Suomen kissaharrastukselle! Näyttelyä sponsoroi Primacat. 

Tämä näyttely tuli varmasti monelle näyttelykuumeiselle kovasti tarpeeseen, etenkään kun ei tiedetä milloin seuraava virallinen voidaan pitää. Mm. meidän vakituinen syksyinen Ruotsin näyttely on peruttu, joten toivoa vain sopii, että joulukuussa tilanne olisi jo sellainen, että Porokin Kempeleen näyttely voitaisiin pitää.

lauantai 2. toukokuuta 2020

TeräsHaiku

Tiistaina oli Haikun eläinlääkäriaika, kävin viemässä tytön tutkittavaksi ja hoidettavaksi ruokatunnilla ja nouto oli työpäivän jälkeen. Pisin työpäivä aikoihin... Vaikka sitä tiesi suurin piirtein mitä siellä tapahtuu, oli vaikea keskittyä kun tiesi, että toisaalla rakas Haiku oli nukutettuna ja operoitavana.

Haiku ei tainnut aavistaa mitä varten koppa oltiin nostettu esiin paria päivää ennen

Haiku-paran punertava alahammas oli todella pahana: syöpymä oli edennyt jo melkein kruunun päähän asti eli lähes koko hampaan pituudelta. Se hammas tietenkin poistettiin. Kipeä hammas ei ole näkynyt Haikun käytöksessä mitenkään, ainoat merkit hampaan/suun kunnosta ovat olleet paha haju, tulehdus ja vuotavat ikenet hampaita harjatessa. Edes broilerinkaulojen syömistä Haiku ei ole arastellut.

Eläinlääkäri teki myös toisen löydön samalta puolelta suuta, ylhäältä väliposkihampaan ienrajasta. Haikun ikenestä poistettiin jokin hammasta muistuttava, joka ei ollut kuitenkaan hammas. Eläinlääkäri epäili luun palaa. Ientasku oli alueelta voimakkaasti syventynyt ja viereinen hammas on nyt seurannassa.

Haikulta otettiin myös verikoe. Olen tarkoituksella vähentänyt Haikun ruokamäärää tämän vuoden puolella, mutta olen seurannut painoa käsituntumalla. Haikun lähtöpaino on ollut 4 kg (helmikuu 2019 punnitus eläinlääkärissä) ja maaliskuisella eläinlääkärikäynnillä todettiin, että se on pudonnut siitä n. 200 g eli lääkkeisiin merkittiin paino 3,8 kg. Tyttö on sopusuhtainen, mutta toisaalta myöskään pieni takaisinnosto ei ole haitaksi ja punnituksen jälkeen olen taas lisännyt ruokamäärää.

Kerroin eläinlääkärille, että Haikun paino on ollut maaliskuun alussa 3,8 kg ja koska olen 2 kk aikana nostanut ruokamäärää, voisi painon katsoa uudestaan tämän käynnin lääkeannoksia varten. Nyt paino oli 3,786 kg. Muljahdus mahassa ei tuntunut kivalta. Ei niin yhtään. Päätettiin ottaa laajat verikokeet, josta selviäisi myös kilpirauhasarvo. Jos painonlasku johtuisi jostain sairaudesta, onhan Haiku jo 9 v.  Mikä on vielä nuori, mutta silti.

Vasta takaisin töissä huomasin, että vakilääkärimme oli lähettänyt aamulla minulle sähköpostiin pyydetyn hoitohistoriaraportin, jonka välitin sitten lukemisen jälkeen eteenpäin. Raportista selvisi, että painohan tosiaan oli ollut maaliskuussa 3,750 kg ja se vain oltiin pyöristetty lääkkeitä varten 3,8 kg:hen.  Paino ei siis ollutkaan tipahtanut kasvaneesta ruokamäärästä huolimatta, vaan nimenomaan lähtenyt takaisin kasvuun. Kivi vierähti sydämeltä ja lopullisesti kun eläinlääkäri näytti puhtaat tulokset verikokeista. Ainoastaan verensokeri oli viitearvojen ulkopuolella, mutta kohoaminen on normaalia stressitilanteessa. Tulipahan nyt tehtyä Haikulle ensimmäinen "senioritarkastus", mikä ei siis haitannut lainkaan.


Kotiinpäästyämme asetuttiin Haikun kanssa lämpimään tietokonehuoneeseen kahdestaan. Tyttö oli pitkään levoton, mutta rauhottui lopulta nukkumaan vaatekaapin alatasolle vaatien, että vietin ajan huoneessa sen kanssa, jotta tyttö myös pysyi rauhallisena.

N. 5 tunnin unien jälkeen Haiku oli jo oma itsensä. Niinkin paljon, että jutteluiden kanssa sai olla tarkkana, sillä suu ei tuntunut vaivaavan enää lainkaan. Jos Haikua katsoi silmiin ja sanoi jotain, tyttö alkoi heti juttelemaan takaisin. Iltapala maistui ahneesti. Keskiviikkona Haiku oli kuin ei olisi tiistaina missään käynytkään. Yhäkin, jutteluiden kanssa sai olla tarkkana, ettei tikit vahingossakaan rasittuisi suun käytöstä, ja myös vahtia entistä enemmän haukkana, ettei Haiku varastaisi kavereiden ruokia, sillä pehmeä ruoka on ainut menu nyt 2 vk ajan.

On se melkoinen terästyttö.

"Terve terve, saisko ruokaa?"

"Kyllähän tässä jo kunnossa ollaan.:" 

"Kattos vaikka!"

lauantai 25. huhtikuuta 2020

Haikun suu

Haikulla on eläinlääkäriaika tiistaina, tällä kertaa menemme naapurikunnan asemalle vakkarimme sijaan käytännön syistä. 100 km/suunta sijaan matkaa tulee vain n. 10 km, joten pystymme hoitamaan käynnin työpäiväni yhteydessä. Ja tottakai myös vallitseva tilanne vaikuttaa, ettemme lähde tekemään noin pitkää matkaa.

Haikulla ei tullut vielä maaliskuun alussa tehdyllä hammaslääkärikäynnillä suu kuntoon hampaiden putsauksesta ja antibioottikuurista huolimatta, vaan kuurin jälkeen toisen puolen ikenet jäivät yhä hieman eriparisiksi toisen puolen kanssa ja suu haisi yhä. Käynnin yhteydessä otettiin röngten, mutta tulehduksesta johtuen siitä ei saanut luotettavaa tulosta. Röngtenissä ei näkynyt syöpymiä.

Tuleva eläinlääkäriasemamme pyysi lähettämään Haikun hoitohistorian ja koska pyysin suoraan hammasröngteniin ilman esitutkimusaikaa, pyydettiin sieltä myös lähettämään kuvia suun nykyisestä tilanteesta, jotta he voisivat arvioida tarvitaanko vielä yksi antibioottikuuri ennen uutta röngteniä.

Uskon suuresti, että posken alahammas on se kaiken pahan alku ja juuri, mutta Haiku osaa pitää suutaan niin tiukasti kiinni, että vaikka saisin suupieliä nostettua, ylähampaat menevät alahampaan päälle niin, etten pysty sitä tarkastamaan. Paitsi yhtenä päivänä parisen viikkoa sitten kun onnistuin kurkkaamaan suuhun hyvässä valossa ja Haikun ollessa rentona. Mutta kun koitin ottaa hampaasta kuvia, niin vanha ongelma toistui enkä saanut kuvia kuin ylähampaista. 

Mutta ai että joskus sitä osaa olla ihminen höperö. Kun mietin miten saisin yksin otettua hyvät kuvat eläinlääkäriä varten, muistin, että minulla on ollut silloin tällöin tapana tarkastaa suun kunto kuvaamalla haukotustilanteita. Tällöin on enemmän aikaa tarkkailla ja näkee myös hampaiden sisäpuolelle, mutta näitä kuvia en ole ottanut pitkiin aikoihin. Joten, ei muuta kuin aloittaa projekti Haikun Haukotuttaminen.

Onneksi Haiku on tässä helppo. Se haukottelee herkästi kun se on hämmentynyt/vaivaantunut, joten nämä kuvat sain kun heilutin Haikun yllä sormea. Haiku odotti herkkuhetkeä ja herkuton sormi hämmensi. Mamin lepertely ja teatraaliset feikkihaukottelut taisivat tehdä osansa myös. Kuvat on otettu keskiviikkona.

Aaaaa

Taitaa olla heippa alahampaalle

AAAAA. Huom myös eripariset yläikenet

Onneksi ei ole enää montaa päivää tutkimuksiin. Haiku ei ole oireillut hammasta mitenkään (ahne pirteä itsensä). Viime kuisen lääkärikäynnin jälkeen emme ole harjanneet hampaita ja vaihdoin pari viikkoa sitten päiväruokana toimivan broilerinkaulan jauhettuun siipeen kovan pureskeltavan vähentämiseksi.

PS. Haiku täytti tässä kuussa 9 v! Onnea ihanuudelle! ♥


maanantai 13. huhtikuuta 2020

Viikon kuulumiset

Haluan aloittaa mitä helpottavimmilla uutisilla: Koda läpäisi lyhyen rasitustestin! Olen tarkoituksella välttänyt niitä tilanteita, missä poitsu on tavannut hengästyä. Yksi niistä on laservalon perässä juokseminen, mistä poitsu on hengästynyt todella nopeasti, viimeisimmän leikin (viime vuonna) myötä jo suurin piirtein kahden-neljän syöksähdyksen jälkeen. 

Tarvitsin viime viikolla valoa ja koska taskulamppu oli puhelinta lähempänä, otin esiin lampun, jonka yksi asetuksista on kisuille tuttu laser. Kodahan tunnisti lampun heti ja vaati leikkiä. Ajattelin, ettei siitä ole haittaa, jos käytän laserin päällä ja yhden syöksähdyksen jälkeen laitan taas pois (Koda ei jää etsimään valoa, koska kisut tunnistavat sanan "loppu"), mutta pian huomasinkin, että olin juoksuttanut Kodaa useamman huoneen väliä ja poitsu oli tehnyt paljon nopeita juoksupyrähdyksiä ja syöksyjä. Hengästymättä! Lopetimme leikin ennen rasittumista.

Raku: "Tuleeko niitä herkkuja vai oliko tämä huijaus?"

Koda: "Oota ne kohta tulee, eikö? Tässois jo vesi kielellä!"

Toinen Kodaan liittyvä iloinen juttu on, että saimme viimein aloitettua "odota"-käskyn treenaamisen keittiön ulkopuolella. Meillä on ollut ongelmana, että Noran rakastama seikkailurata on menettänyt tytölle viehätystään kun se ei ole enää ollut sen "oma juttu", vaan Kodalla on tapana tunkea mukaan Noran vuorolla. Eräänä kertana Nora kieltäytyi radasta kokonaan kun tiesi, ettei saisi mennä sitä yksin. Ja silloin kun kieltäydytään lempparista, on asiat jo todella huonosti.

Odota-käskyn treenaaminen poikkeaa meidän perustreeneistä hyvinkin paljon ja ekan treenikerran jälkeen oltiin Kodan kanssa molemmat ihan poikki. Tässä käskyssä oppiminen perustuu virheiden tekemiseen. Luon realistisen skenaarion, missä menen kirjahyllyn keskiosan kohdalle, josta tapaan aloittaa Noran kanssa radan menon, ja kurotan herkku kädessäni kirjahyllyn katolle. Ja odotan hiljaa, että Koda lähtee liikkeelle. Kun Koda aikoo hypätä radalle, sanon "odota" (minkä Koda tietää keittiökäskynä) ja kun Koda ryntää kirjahyllylle käteni luo kiellosta huolimatta, ohjaan poitsun takaisin alkuun ikkunalaudalle satunnaisesti palkiten lähtöruutuun palaamisesta. Liikuntaa saa siis mamikin. Ekalla treenikerralla päästiin siihen, ettei Koda enää tullut aina koko matkaa käteni luo, vaan pysähtyi monesti puolitiehen Ananimalabin tunnelielementtiin. Kerran tai pari pääsin jopa palkitsemaan siitä kun poitsu pysähtyi käskyn kuultuaan harkitsemaan sekunniksi oliko radalle meno sille edes ylipäätään hyödyllistä.

Lähtötilanne. "Sä mokasit mun kuviot!"

Toisella treenikerralla onnistumisprosentti oli jo suurempi, sillä muutaman kerran (tällä kertaa tositilanteessa kun Nora meni radalle) Koda tuli suoraan luokseni sängyn/lattian kautta hakemaan namia sen sijaan, että yritti mennä Noran perään radalle. Mutta niitäkin tilanteita tuli. Nora pystyi kuitenkin jo paremmin luottamaan siihen, että saisi olla radalla rauhassa ja se näkyi tytön motivaatiossa. Tyttö oli suurimman osan kerroista yhtä innoissaan kuin normaalistikin.

Noran vuorojen jälkeen mentiin myös Kodan kanssa rata muutaman kerran, ettei poitsu oppisi, että sen tulisi vältellä rataa kokonaan. Radalle saa ja on toivottavaakin tulla - kunhan siellä ei ole muita treeni/herkkuhetkien aikana.



Haikun kanssa meillä on edessä eläinlääkärireissu.Suu ei ole vielä kunnossa. Veikkaan, että tällä kertaa röngten paljastaa syöpyneen hampaan.