sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Valoa kuvauksiin

Olen äärimmäisen hidas muuttamaan aikeet teoksi. Tästä hyvä esimerkki on kun viime vuoden joulukuussa kuvasin ystäväni luona hänen mustavalkoista kissaansa ja huomasin, että olohuoneen valkoisemmassa valossa kuvista tuli huomattavasti parempia kuin muissa huoneissa, missä käytettiin perinteistä kellertävää valoa. 

Koska Rakukin on väriltään haastava onnistuneiden kuvien osalta, sain idean kokeilla hankkia meillekin ainakin yksi valkoisempi valolamppu. En kuitenkaan saanut ideaa toteutettua ennen kesää ja kesä menikin kätevästi luonnonvaloa hyödyntäen. 

Nyt iltojen alettua hämärtymään aina vain aiemmin, ajatus valkoisesta valolampusta tuli taas ajankohtaiseksi. Niitä ei saa siitä kaupasta missä käyn eniten, joten hankinta jäi. Ajatus kuitenkin kolkutti jatkuvasti taustalla.

Viivyttelin yli kuukauden kunnes sain tarpeekseni ja poikkesin isommassa kaupassa, Citymarketissa. Olin etsinyt netistä tietoa minkälaista valoa kaipaan, jotta tiedän ostaa oikeanlaisen lampun. Perushehkulamppu on värilämpötilaltaan 2800 k, valkoinen valo 4000 k ja luonnonvalo 5500 k. Mitä korkeampi k eli kelvin, sitä kylmempi on värisävy. Toinen mikä vaikuttaa on valon määrä eli lumen. Mitä isompi lumen, sitä kirkkaampi valo.

Citymarketissa ei ollut kuin lämmin keltainen -sävyä, 2800 k, joten jatkoin etsintöjäni kauempana sijaitsevasta Prismasta.

Valkoinen ei näytä olevan kovin yleinen sisustusvalo, sillä pitkästä lamppurivistöstä löytyi vain 2 etsintöjäni vastaavaa lamppua. Toinen oli Rainbowin ei-himmentävä keittiöön, missä kuvaan eniten, ja toinen Airamin himmentävä tietokonehuoneeseen.

Rainbow, 3,50 €

Airam, 8,90 €

Ero on todella huima entiseen! Airamin valo näyttää todella miellyttävältä, mutta Rainbowin valo on hieman vihertävä, mikä häiritsee vähän. Tämä voi johtua myös valaisimen kuvusta, joten jos alkaa häiritsemään liikaa, niin pitää kokeilla ilman kupua ja tarvittaessa vaihtaa valaisin.

Mutta kuvat! Ai että! Etenkin Rakun kanssa olen tuskaillut todella paljon kun valkotasapainon säätö on ollut vaikeaa. Yhdessä vaiheessa mietin jo studiovalojenkin hankkimista valon määrän ja värin parantamiseksi, mutta on tuo lampun vaihto hitusen halvempi ja helpompi vaihtoehto.

Aikaisemmalla lampulla kuvatut, muokkaamaton ja muokattu kuva

Uudella lampulla kuvatut, muokkaamaton ja muokattu kuva

Tietokonehuone, muokkaamattomat kuvat vanha lamppu vs uusi lamppu

Kannatti nähdä se pieni vaiva.

tiistai 21. marraskuuta 2017

Liian jännää allergiaosastolla

Kissanruokateollisuudessa nähtiin reseptinmuutosbuumia vuosi-kolme sitten. Noralla on allergioiden vuoksi erittäin rajattu ruokavalio ja pelkäsin muutosten iskevän Norankin ruokiin mikä ajaisi meidät todella tukalaan tilanteeseen. Nykyinen ruokavalio on sekä taloudellisesti että Noralle henkisesti ja ravitsemuksellisesti paras ja muutosten tekeminen heittäisi pahimmillaan kaikki kallelleen.

Vaikka reseptinmuutosbuumi onkin selvästi jo rauhoittunut ja ehdin huokaista helpotuksesta, emme päässeetkään niin helpolla. Nimittäin käyttämämme märkäruoka, Feline Porta 21, ei tyytynyt vastikään muokkaamaan vain pakkausten ulkonäköä, vaan muokkasi myös reseptiä. Ei paljon, mutta pienikin muutos voi olla allergikolle tarpeeksi. 

Saimme perjantaina 10.11. Zooplussan paketin, jonka olin tuttuun tapaan hamstrannut täyteen Portaa. Huomasin uuden pakkauksen jo aiemmin, mutta en ollut kiinnittänyt reseptiin huomiota. Kunnes 48 pussin kotiuduttua hoksasin kurkata mitä sisällön kohdalla lukee. 

Vanha ja uusi pakkaus

Siellähän se oli. Muuttunut resepti. Kylmä hiki kohosi otsalle.

Vanha: 

Valmistusaineet: tonnikalaa 41 % , surimi 5 % , kalakastikehyytelö 54 %, glukoosi 0,15%.

Uusi:

Valmistusaineet: tonnikalaliemi, tonnikalanliha (41%), surimi (5%), tapiokajauho, kivennäisaineet. 


Tapiokajauho. No, ehkä se ei aiheuttaisi oireita. Jatkoin tuotteen käyttöä normaalisti.

Kunnes, perjantaina 17. pv huomasin Noralla vasemman korvanjuuren olevan raavittuna ruvelle ja oikeassa ohimossakin oli pieni jälki. Myös niskan vasemmalla puolen lähellä korvaa oli rupea, mutta karva oli sentään pysynyt paikoillaan.

Korvanjuuri auki

Olin vastikään syöttänyt Noralle 1,5 pv märkäruokana Thriveä, mutta aloitin rupihavainnon jälkeen varalta syöttämään pelkästään Portan märkäruokaa nähdäkseni kunnolla sen vaikutuksen. Olin jo aiemmin ollut katsovinani, että kutina olisi yltynyt normaalia isommaksi uuden Portan myötä. Nyt 4 pv myöhemmin korvanjuuri on kuitenkin jo todella hyvässä kunnossa ja uusi karvakin alkaa pikkuhiljaa täyttämään kaljua länttiä, joten saan huokaista helpotuksesta. Syy oli Thrivessä, ei Portassa. Mutta on nämä reseptinmuutokset liian jänniä allergikkojen kanssa. Ei kiitos enää.

"Mami kato miten hieno ympyrä mää oon!"

"Treenaa vaan sitä raaka(a)kuvausta, uhraudun malliksi."

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Läheisyydenkipeä Haiku

Ollessani tietokoneella vieressä oleskeleva, useimmitten näppäimistössä kiinnioleva, Haiku on alkanut olla arkinen näky. Tyttö on viihtynyt vieressä ennenkin, mutta pakkasten tultua se on alkanut olla entistä yleisempää. Siinä missä Haikun läheisyys on lisääntynyt, Nora taasen on vähentänyt omaa syliaikaansa koneen äärellä. Vastapainoksi tyttö tulee useammin viereeni selatessani kännykkää esimerkiksi sängyllä.

Eritoten lisääntyneessä tavassa lämmittää se miten välinpitämätön Haiku on epämukavaa alustaa kohtaan. Tilaa olisi nukkua paljaalla pyyhkeelläkin, mutta yleensä sitä halutaan olla lähempänä ja kropan alle päätyy tavaraa penaalista harjoihin. 

"Hyvä päikkäripaikka ja on tuo tyynykin ihan ok."

"Kuhan saa olla lähellä."

Joskus ollaan vähän kauempana...


*tuuuh*


Kerroin syyskuussa meidän vuosipäivänä miten Haiku on ottanut suuria edistysaskelia sylissäolon kanssa. Yksi niistä on kantaminen. Haiku on ollut erittäin tarkka siitä, että kannettaessa sillä kaikki tassut ovat enemmän tai vähemmän tukevasti jotain alustaa (kättä) vasten. Onkohan tyttö joskus tiputettu ilman varoitusta, sillä tyttö meni aina aivan jäykäksi, jos joku tassu jäi tyhjän päälle.

Tässä vuoden sisään Haiku on alkanut tottua vähemmän tukevaan kantamiseen, jossa sen oma rooli kannattelemisessa on vähentynyt lopulta nollaan. Aloin treenaamaan siedättymistä etenkin hampaidenharjaustilanteissa. Haiku ei pidä harjauksista, joten sen sijaan, että laittaisin pesuvehkeet esille ja aloittaisin hipan, olen alkanut ottamaan  ensin pahaa-aavistamattoman kissan kiinni ja sitten vasta pesuvehkeet esiin. Tämä tarkoittaa, että tarvitsen toisen käden välineitä varten. Olemme myös treenanneet kantotilanteita muulloinkin.

Otin vastikään ensimmäisen todistusaineiston kehityksestä. Jouduin kuvaamaan väärällä kädellä ja useampi otos meni uusiksi. Tyttö oli todella kärsivällinen kuvattava eikä rimpuillut lainkaan. Mami on ylpeä.


maanantai 13. marraskuuta 2017

Kaksi kissaa, yksi yläfemma

Nora tykästyi niin paljon Silitä kaveria -temppuun*, että päätin opettaa niille toisenkin yhteisen tempun. Tempun, jossa Rakukin joutui olemaan osallistuvampi: yhteisyläfemma!

Temppu itsessään oli helppo opettaa, sillä molemmat osasivat jo valmiiksi istua ja ylävitosen kanssani. 

Mukavaa haastetta temppuun toi se, ettei se jäljennä kissalle luontaista positiivista käytöstapaa. Temppu vaatiikin, että kissoilla on keskenään hyvät välit, sillä normaalioloissa tassun kohottaminen toista kohti on aggressiivista käytöstä. Temppu oli täten kisuille myös luottamusharjoitusta. Aluksi välillä meinasikin mennä sohimiseksi ja temppuaika piti pitää lyhyenä sähinöiden välttämiseksi (Nora), mutta pian kisut oppivat, että nouseva tassu merkitsee namia. Jouduin kuitenkin pitämään pitkän aikaa kättä kisujen välissä, jotta ne voivat keskittyä siihen eivätkä toisiinsa. Kun temppu alkoi sujua, näytti siltä, ettei se kuitenkaan tule toimimaan käsimerkittä. Mutta, niin se vaan loppujen lopuksi lyhyiden treenien jälkeen alkoi sujumaan ilmankin! Samalla temppuiluaika piteni. Aluksi harjoittelimme max. 5 min päivässä, mutta viimeisellä kahdella kerralla meni yli 10 minuuttia. Ilman välissäolevaa kättä!

Kokonaisuudessaan tempun opetteluun meni n. 3 viikkoa. 

Huomatkaa miten innokkaasti Nora tekee videolla. Tempusta on tulossa tutoriaali toivottavasti viimeistään ensi viikolla.




Temppu on Rakun 20. valmis temppu ja Noran 13.

* Nora koitti eräällä temppuilukerralla silittää myös viereen tullutta Haikua. Haikua, jolle temppua ei ole opetettu. Oli tyttö vähän ihmeissään ja varuillaan.

lauantai 11. marraskuuta 2017

Zooplussan paketti ja yhteistyön aloitus

Oli taas aika täydentää Noran ruokavarastoja ja käydä shoppailemassa Zooplussan puolella. Samalla katselin kisuille joululahjoja, mutta tänä vuonna niiden kanssa iski todellinen valinnanvaikeus. Leluja kisuilla on pilvin pimein eikä uusia huonekalujakaan tarvita. Päädyin lopulta nappaamaan palkkiokaupan puolelta sellaisen tuoksulelun, jota meillä ei ole ollut. Muistaakseni.

Mukaan lähti tällä kertaa myös tarkoituksella Haikulle ja Rakulle suunnattua märkäruokaa, Feline Porta 21 Kitteniä. En edes muista milloin olen viimeksi tilannut varta vasten niille muualta kuin palkkiokaupan puolelta pistetilin tyhjentämiseksi.

Tänä vuonna olen antanut raakailijoille kerran-pari kuukaudessa märkäruokaa iltapalaksi, jos en ole ehtinyt/jaksanut ottaa raakaruokaa sulamaan ajoissa. Halusin vaihtelua meidän normimärkään, mutta haasteita tuottaa Rakun nirsous. Poitsulle ei kelpaa kuin yksi pateeruokamerkki eikä siitäkään aina syödä kaikkea. Lisäksi poitsun allergiat rajoittaa muuta valikoimaa. Joten: Porta 21 Kitten. Vaikka kyse on vain yhdestä satunnaisesta ateriasta, en tykkää etenkään Rakulle tarjota rasvattomia ruokia. Kittenissä rasvaa on ihan hyvin (3 % purkin kyljen mukaan) ja maistuvuus on erinomainen, joten se on meillä nyt laiskanruokana.

"Paketti! Äkkiä auki!"

"Haiku, haistaks sääkin ton?"

Nappasin laatikosta kisujen joululahjan pois, mutta haju jäi. Ainakin tietää, että kisut tulevat pitämään lahjastaan.

"Tässäkin on sitä hajua!"

Huumehörhöt


Tilauksen sisältö. Tuoksu oli levinnyt laajalle. Ruskeat pakkaukset on täynnä Porta 21 tonnikala & surimia.

"Ihana purkki, ihana haju!"

Lisäksi, ylpeänä ja iloisena kerron, että aloitin yhteistyön Zooplus-verkkokaupan kanssa! Sain Zooplussalta sähköpostia, jossa kyseltiin haluaisinko alkaa heidän kanssaan yhteistyöhön 4 % myyntikomissiolla, joka kertyy blogini kautta tehtyjen tilausten verottomasta myyntihinnasta.

Zooplus on ollut meidän vakiokäytössä jo vuodesta 2011. Halpojen hintojen (ja yhäkin alentamiseen mahdollistavan säästökampanjan), laajan tuotevalikoiman ja muiden ominaisuuksien lisäksi arvostan heidän eläinsuojelutyötään ZooLove -kampanjaa.

Trio MiuMaun ja Herran Nilssonin tapaan päätin lahjoittaa komissiopalkkioni eläinsuojeluun. Se on helppo tapa osallistua vahvemmin eläinsuojelutyöhön eikä maksa muuta kuin "vaivan", sillä asiakkaalle tilauksen tekeminen linkkieni kautta ei maksa sen enempää kuin muutoinkaan, mutta hyötynä on, että 4 % tilauksen verottomasta myyntihinnasta menee kauttani eläinsuojelukäyttöön. 

Miksi sitten aloitan kampanjan kun sellainen on jo toisessa blogissa? Siksi, että mitä useammassa paikassa tämä on käytössä, sen laajemman asiakaskunnan kampanja tavoittaa mikä taasen tarkoittaa, että myös eläinsuojeluyhdistykset hyötyvät enemmän.

Tilitysmaksurajanani on alin mahdollinen eli 25 €. Ajattelin lahjoittaa summia kerrallaan ainakin kahteen eläinsuojeluyhdistykseen (lahjoituskohteet vaihtuvia), sillä rahan tarve on kaikkialla jatkuvasti akuutti. Rahaliikenteestä otan screenshotit tositteeksi, että kaikki komissiotuloni todella menevät eläinsuojelukäyttöön. Näiden seuranta tulee olemaan helppoa blogini tagit-listalta löytyvän Zooplus-yhteistyön kautta.

Eikun ostoksille! Linkki löytyy myös blogin oikeasta laidasta Lukijat -palkin alta.

maanantai 6. marraskuuta 2017

Kisujen hämäämistä

Kissujen ruoka-aikavihje "onko nälkä?" on ollut käytössä jo vuosia ja se on tehokas liikkeellesaaja.  Ei ole väliä missä huoneessa kisut ovat, sanat kuullessaan vähintään yksi kisuista ryntää johonkin suuntaan innoissaan koittavasta ruokahetkestä. Tapanani on sanoa sanat ennen jokaista ruokahetkeä.

Kesällä kehitin itselleni uuden huvin ja perinteisten vihjesanojen sijaan aloin hämäämään kisuja sanomalla "pitäiskö meän mennä syömään?". Kyhertelin itsekseni kun kisut hämillään jäivät paikalleen ja kuullessaan ruokalautasten kilinän kipittivät pikapikaa paikalle: "mitä, saadaaks me ruokaa?! Mutta sää et sanonu sanoja!"

Kesähuvista muodostui tapa, johon kisut nopeasti ehdollistuivat. Hyvin pian sillä ei ollut väliä sanoiko "onko nälkä?" vai "pitäisikö meän mennä syömään?", sanat saivat samanlaiset syöksähtelyt aikaan. Välillä olen testaillut kissuja sanomalla loppusanaksi jonkin ihan muun kuin "syömään" eikä se väärä loppu saa kisuissa aikaan mitään reaktiota. On ne fiksuja.