keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Patsastelua

Alkuvuodesta kerroin Rakun patsastelutavasta. Tapa ei tokikaan ole kadonnut mihinkään ja Raku tulee usein seuraksi keittiöön kun meillä on vieraita. Raku viihdyttää vieraita omalla tavallaan: patsastelemalla keittiötason nurkassa. 

"Enkö olekin hieno patsas?"

"Huijasin! Olen elävä."

Eräs kerta kun ystäväni olivat kylässä, Raku istui tuossa samassa kohtaa nurkassa, mutta sen edessä oli ohut talouspaperirulla. Jossain vaiheessa keskusteluamme vilkaisimme patsaan suuntaan tarkistaaksemme oliko se vielä paikoillaan ja suureksi huviksemme Raku oli "piiloutunut" rullan taakse kyykistelemällä. Se ei hievahtanutkaan, vaikka ihmettelimme suureen ääneen mihin poika olisi voinut kadota. Vähän ajan päästä vilkaisimme uudestaan ja poitsu oli noussut takaisin istumaan. :D On se semmoinen noitakissa kun osaa muuttua näkymättömäksikin!

Ps. Jos käyn tietokonehuoneessa niin, etteivät kisut pääse mukaan, tämä näky on poistullessani vastassa. Melkoisen karmivaa varsinkin öisin.


10 kommenttia:

  1. Ihana Raku kun patsastelee, meillä Rufus patsastelee töllötasolla telkkarin vieressä, istuu vaan ja nököttää! :D Ihana tuo toinen kuva, kunnon söpöliini ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, siinä onkin sitten pähkäily katsoako telkkua vai kissaa! ♥ Mie oon niin rakastunu tohon toka kuvaan, rakummaksi kuvan saisi vain jos vielä olisi hieman nostanut toista etujalkaa hitusen. Pehmopoika. ♥

      Poista
  2. Mikä ihana patsas teillä onkaan! Tuo Rakun ilme tossa viimesessä kuvassa on aivan ihana. :)

    VastaaPoista
  3. Ai kun söpö patsas! Mutta hienoa, että löytyy kissa, jota pääsee kuvaamaan eikä se ole heti karannut pois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♥ Curlit rakastaa poseerata, Raku varsinkin. :D Haikun kanssa taasen on tuuripeliä saako edustavaa kuvaa silloin kun ei ole lelua houkuttimena.

      Poista
  4. Iiiiiiiiiiiiiiiihana patsas ♥

    VastaaPoista
  5. Sulla on hauska leivänpaahdin, mate! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on tosi kiva! :D Kirppareilla tekee mahtavia löytöjä.

      Poista