torstai 28. heinäkuuta 2016

Vieraita ja tempputreenejä

Viime viikolla pidin 2 ylityövapaata, joista ei ollut loppujen lopuksi kisuille juurikaan iloa. Ensimmäisestä vapaapäivästä kului 3,5 tuntia Pokemonjahdissa ja toisena päivänä olin koko päivän toisella paikkakunnalla ja takaisintullessa kisut eivät saaneetkaan takaisin pelkästään minua, vaan ystäväni tuli meille yöksi. Seuraavana päivänä kisut jäivät taas keskenään kotiin ja palatessamme toimme yhden henkilön lisää ja myöhemmin joukkoon liittyi vielä yksi.

Vaikka kisut olivat kiltisti ja kohtuullisen sosiaalisia, ne huokaisivat helpotuksesta kun vieraat lähtivät jo iltapäivästä pois. Jäädessämme keskenämme ja asettuessani sängylle selaamaan puhelinta, Raku tuli heti viereeni varmistamaan, etten lähde enää mihinkään. Ettei tunteet menisi liian avoimiksi niin poitsu hoiti homman pesuhetken varjolla.

"En pidä kädestä kiinni, otan vain paremman pesuasennon."

"Ei ole pepun vika, että pidät kättä siinä."

"Häntää tässä tavoittelen."

Illemmalla pidimme pitkästä aikaa temppuhetken. Sain viimein päätettyä mitä lähden opettamaan Rakulle seuraavaksi. Kerroin vähän aika sitten aikeistani etsiä temppuideoita koirakirjoista, mutta muistinkin Petsie-keskustelufoorumiajoiltani koirapuolen aktiivisen temppuringin, jonkalaista koitettiin tuloksetta saada liikkeelle kissapuolellakin. Temppuringissä on tarkoituksena opettaa koirille määrätty temppu tietttyyn aikaan mennessä ja kuvata/videoida se. Tempun parhaiten suorittanut sai valita seuraavan tempun. Ringin yksi parhaimmista asioista oli, että saman tempun uusiminen oli kiellettyä. Temppurinkilistaan ehti kerääntyä jopa 100 erilaista temppua.

Aloin opettamaan Rakulle piiloonmenemistä. Poitsu oppi tempun jo ensimmäisellä harjoittelukerralla, joten pääsemme varmasti näyttämään tempun hyvinkin pian, kunhan ensin hiomme hieman vaativuustasoa.

"Ai mitä pitää tehä?"

"Siis minne pitää mennä?"

"Ai tänne?"

Noran kanssa olemme opetelleet kumartamista

12 kommenttia:

  1. Raku valitsi pesupaikkansa taktisesti eikä yhtään läpinäkyvästi! <3

    VastaaPoista
  2. Hih, tuolleen meilläkin ihan vahingossa tullaan viereen pesulle, kun kaivataan seuraa, ja sitten ollaan ihan "en mä tässä mitään, vahingossa koskin". :D

    VastaaPoista
  3. Voi ihana Raku, kun huolehtii noin :3 myös meillä etenkin vanhempi kolli tulee hakemaan läheisyyttä juuri tuolla tavalla salakavalasti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm onkohan tää jokin kollien juttu kun tytöt ovat meillä paljon avoimempia asian suhteen. :DD

      Poista
  4. Ihana Rakuu <3 Voisin napata taskuun :3

    VastaaPoista
  5. Herrasmies ei ole liian suora:) Ihana pojuli<3
    -Tidi&T

    VastaaPoista
  6. Tuollainen temppurinki pitäisi kyllä yrittää pykätä pystyyn vaikka Facebookkiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun vielä lähtisi kunnolla käyntiin! Petsiessä muistaakseni yritettiin kissoille 2-3 kertaa tuloksetta. :/

      Poista