perjantai 22. joulukuuta 2017

Tarina kisulimusta

Olipa kerran hullu kissanainen nimeltä Piivi. Eräs lokakuinen päivä Piivi matkasi ystävänsä luo yökylään viereiseen isompaan kaupunkiin. Ystävykset kävivät shoppailemassa kaupassa, jollaista ei ollut Piivin kotipaikkakunnalla.

Piivin ystävä oli kertonut, että kyseisestä kaupasta löytyi kissan kuvalla varustettua limukkaa ja Piivi halusi ehdottomasti kokeilla sitä. Limukan makukin oli mieluisa: omena. Lisäksi limukka oli lasipullossa, mikä nosti limukan pisteitä Piivin silmissä entisestään.

Piivi maistoi ja ihastui täysin. Hän ei voinut kuitenkaan ottaa limukkapulloja mukaansa paikkakunnalta lähtiessään, joten pyysi ystäväänsä tuomaan pulloja mukanaan seuraavan kerran tullessaan Piivin paikkakunnalle.

Marraskuun loppupuolella Piivin äidillä oli käyntiä kyseisellä paikkakunnalla ja Piivi pyysi häntäkin tuomaan pari pulloa, sillä Piivin kaappi ammotti kisulimukkatyhjyyttään ja jano oli kova. Äiti yllätti ja toi mukanaan peräti 6 pulloa. Hieman myöhemmin Piivi sai myös ystävänsä tuomat pullot. Täten Piivi oli onnellinen 8 kisulimukkapullon omistaja. Tarinan kirjoitushetkellä jäljellä on vielä 4, kuvaushetkellä 6. Kirjoitushetkellä Piivi myös huomasi onnekseen, että limu on rantautunut myös hänen kotikaupunkiinsa aivan vastikään.


Kisulimukka on suomalaista tekoa ja oikealta nimeltään Pompom. Valmistajan sivuilta löytyy lisätietoa ja jälleenmyyjät. Omenan lisäksi olen maistanut vain mansikkaa ja siinä on ollut aidoin mansikan maku mitä olen kaupallisissa juomissa maistanut. Jos paikkakunnaltasi löytyy, lämpimästi suosittelen maistamaan sarjaa! Etenkin kissaa. Sattuneesta syystä.


Iloista joulua niin kaksi- kuin nelijalkaisillekin!

10 kommenttia:

  1. Omena ei kyllä ole limppareissa mun lempimakuja, mutta ihan tuon kissan vuoksi voisin maistella.
    Iloista joulua !
    -Pena, Punkku ja ihminen

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Toivottavasti löytyy sieltäpäin! :) Ja ehkä nämä laajeneekin kun ainakin meidän paikkakunnan Prismasta löytyy, miksei siis tulevaisuudessa muistakin?

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Eikö! ;) Tuota ostaa erittäin mielellään. :D Tuosta on kuulemma kettuversiokin, mutta sitruuna makuna ei houkuta.

      Poista
  4. Nam, omenalimsa on hyvää, tosin tuota kissalimsaa en ole vielä maistanut.

    Hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omena. ♥ Tämä on ilmeisesti tullut vasta tämän vuoden puolella markkinoille, jos oikein ymmärsin.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Suosittelen! Tuota ei ollutkaan vielä rantautunut meidän paikkakunnan kauppaan, vaikka jälleenmyyjälistalta löytyykin. :'(

      Poista