sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Lisää turvaa

Meidän parvekkeen oven kahva on todella löysä. Ei tarvita kuin pieni töytäisy, niin se on jo puolimatkassa alas ja siitä vain hieman kovempi painallus niin ovi on auki. Olen käyttänyt turvalukkona hakasta, mutta hakasen ruuvi on reiässä, jossa on ollut isompi ruuvi ja reikä on aivan liian iso pitämään ruuvia kolossa, jos oven avaamiseen käytetään vähänkään voimaa. Toisin sanoen, hakanen lähtee oven mukana, jos sitä ei hoksaa irrottaa ennen avaamista.

Tästä ei ole kuitenkaan ollut näiden vuosien varrella ongelmaa, sillä kisuja ei ole kiinnostanut kokeilla avata ovea. Tilanne on sama tähän päivään asti, mutta Raku otti kesällä ikäväksi tavaksi alkaa rämpyttää oven sälekaihtimia, jolloin tassu huitoi vaarallisen lähellä ovenkahvaa. 

Sain viimeinkin aikaiseksi käydä paikallisessa lastentarvikeliikkeessä ostamassa pitävämmän lukituksen.


Tarrasuljin on ollut kätevä. Sen myös muistaa avata paremmin kuin hakasen parin säikähdyskerran jälkeen kun ovi on avautunut hirmuisen räsähdyksen kera tarrapalojen irrotessa toisistaan.

Varmuuden vuoksi sijoitin sulkimen niin korkealle, ettei kisut pysty sitä koskettamaan.

"Mami mitä sää puuhasit täällä?"

"Hei oikeesti, kerro!"


Tarrapalat ovat tukevat eivätkä irtoa kissan voimilla. Raku saa jatkaa rämpyttelyään ilman mamin stressailua asiasta.

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Nopea käyttääkin eikä tarvitse murehtia mitä tapahtuu jos unohtaa avata lukon ennen kuin avaa oven. :)

      Poista
  2. Vai sielläkin siis rämpytellään! Tuo onkin oiva lisä rämpyttäjän perheeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etenkin kun kyseessä on ulko-ovi, vaikkakin vain lasitetulle parvekkeelle. :D

      Poista
  3. Toivotaan, että nuo tarrat pysyy eivätkä kiinnitykset kärsis pitkäs juoksus, niin kuin tarroilla on tapana tehdä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan! Ainahan voi toki uusia tai käyttää enemmän lukkomaista vaihtoehtoa. Myyjä suositteli tarraa etenkin jos parveke on kovassa käytössä. Meillä vain yleensä 2 krt päivässä, mutta kiva silti, ettei tarvi liikaa murehtia mitä jos unohtaa avata tarran ennen kuin avaa lukon. :) Ei tule ikäviä äkkistoppeja kun lukko ei avaudukaan oven mukana. Kissalle se on silti liian tiukka avattavaksi.

      Poista
  4. Toivottavasti tarrat pitävät! Hyvä keksintö :)

    VastaaPoista