maanantai 5. syyskuuta 2016

5 vuotta

Niin ne vuodet vaan vierii. 5 vuotta. Jo viiden vuoden ajan monivuotinen haaveeni on ollut totta, tuoden joka päivä iloa ja naurua elämääni ja antaen siihen runsaasti mitä parhainta sisältöä. Tasan viisi vuotta sitten pikkuinen Haiku-kisu haettiin kotiin ja minusta tuli kissanomistaja. 

Kisut aloittivat juhlinnan työpäiväni aikana oksentamalla pöydälle, pissaamalla hiekkalaatikon ohi ja pyyhkimällä löysää mattoon. Nauratti kotiintullessa ja naurattaa vieläkin. Oksennus oli karvapallo-oksennus, pissa hajuton pieni läikkä, joka oli osunut työpäivän aikana ulos potkittuun hiekkakasaan ja tuotos laatikkossa viittasi kertalöysyyteen. Nou hätä. 

Varsinainen juhlinta alkoi kun kisut huomasivat mitä toin mukanani. Meillä sattui melkoinen tuuri kun Noran ruokalähetys Zooplussasta sattui juuri tälle päivälle. Paketin mukana tuli nimittäin zoopluspisteillä palkkiokaupasta lunastamani bird-keppi ja postimies oli niin ihana, että toi paketin minulle töihin kun en ollut kotona hänen soittaessaan. 

Kisut ovat kohdanneet tämän lelun viimeksi vuonna 2012, jolloin Haiku teki lelusta korjauskelvotonta jälkeä vain parissa minuutissa. Koska lelu oli nyt ilmainen, tilasin sen kisujen hetkelliseksi iloksi.

Kestävyys ei ole noussut näiden vuosien aikana. Lelu kesti kuitenkin kauemmin kuin edeltäjänsä, sillä Haikulla meni kymmenisen minuuttia vetaista naru irti kepistä. Leikit jatkuvat käsikepin avulla.

Ihanaa vuosipäivää Haiku! ♥

Tavallinen sulkien päiväkävely, nothing's off

Paitsi tällainen peto, joka ilmestyi tyhjästä!

"Raku älä nyt tuu pilaan tätä."

Pullaposki

Valmiina....

Niin hyvää sulkaa

Voittajan on helppo hymyillä

Sinne meni naru

"Whoooooooooooooooo!!"

"Tyynybileet!"

"Et nää mua!"

"Et nääääääää!"


30 kommenttia:

  1. Onpa huima juhlapäivä ollut Haikulla! Sai tapettua saaliinkin :D Onko Haiku nyt reilu 5v vai mitä arvioit? Onnea Haiku! - Pepsi ja Max ja emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon ehti päivässä tapahtua ja kiitos! :D Haiku on nyt 5,5-vuotias.

      Poista
  2. Kyllä oli hyvin suunniteltu postitoimitus, kun osui juhlapäivälle! Paljon onnea ja hyviä vuosia paaaaaljon lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä ja totta puhuen olisin unohtanut vuosipäivän ilman facebookin muistotarjontaa.... :D Kiitos! ♥

      Poista
  3. Vauhdikkaan näköinen vuosipäivä :) Ja onpas ollut kiva postimies!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ja hauskasti sattui olemaan juuri myös meidän työpaikan vakipakettimies. :D

      Poista
  4. Meillä on ollut jo muutama bird keppi. Laatu on huono, mutta lelu on Inun ehdoton suosikki! Mä aina tungen noita sulkia takaisin ja mieskin jollain korjaili jo keppia. Seuraavaan tilaukseen sitten taas uusi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie en jaksa korjailla, mutta vielä on lintu samassa kunnossa kuin tässä julkaisussa! :)

      Poista
  5. Onnelliset viisi vuotta ja toivottavasti vielä monta tulossa!

    VastaaPoista
  6. Onnea kaunis Haiku! Mukavat pirskeet:) Teillä noita synttäreitä riittää:)
    Meillä kerran samaisen lelun naru kietoutui Tidin jalan ympäri, vaikka olin itse toisessa päässä. Päästin irti ja Tidi ravasi keppi perässään pitkin kämppää. Sen jälkeen raukka on aina pelännyt noita sulkaleluja...
    -Tidi&T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Haikun syntymäpäivä ei ole tiedossa, niin juhlimme sen sijaan vuosipäivää. :) Johonkin huhtikuun puoleen väliin se sijoittuu, mutta en ole halunnut lähteä arvailemaan päivää kun aikaisemmalla kodillakaan ei ollut vahvistusta siihen.

      Voi ei. :( Meillä Noralle on muodostunut fleksipelko samanlaisista kokemuksista. Kärsivällisellä positiivisella vahvistamisella siitä voisi koittaa opettaa pois, jos haluaa. Eli sulkaleluista aletaan tehdä taas mielenkiintoisia namien avulla. :)

      Poista
    2. Hyvä idea! Kiitos vinkistä! Muuten Tidinkään syntymäpäivä ei ole tiedossa. Me juhlitaan itsenäisyyspäivänä lippujen kera:)

      Poista
  7. Vooi, paljon synttäripusuja Haikulle! ♥ Haiku on näköjään saman ikäinen kuin meidän Ninnuska. 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Haikun tarkka synttäripäivä ei ole tiedossa, niin niiden sijaan vietämme vuosipäivää. :)

      Poista
  8. Onnittelut Haikulle. Tuo lelu on kyllä ihan huippu kissojen mielestä 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Täällä on ihme kyllä kiinnostus alkanut hieman laskemaan ts. ei enää juosta niin innolla perässä.

      Poista
  9. Voi miten ihanaa viisi vuotta yhteis eloa <3 Meilläkin on kohta Ruffen kanssa jo neljä! Nii nse aika vaan kuluu, super nopeaa. Ihanat villikot kuvissa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiii ja niin tekee, ihan hirmuista vauhtia vuodet vaan menee eteenpäin ♥

      Poista
  10. Oi onneksi olkoon! Meilläkin tykättäisiin noista birdie kepeistä, mutta laatu on kyllä ihan surkeaa. No meillä kelpaa nuo myös ilman sulkia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ No se kyllä, välillä sitä pähkäilee kiinnostaako kisuja enemmän itse lelu vai lanka mikä lelua pitelee. :D Joskus kesken leikin pitänyt vaihtaa (jossain toisessa) lelussa siihen lankapäähän mielenkiinnon lisäämikseksi.

      Poista
  11. Onnea ihanista viidestä vuodesta! Melkoisen vauhdikkaat bileet teillä on ollut, ei ihme, että lelukeppi sai kyytiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Vauhdikasta sen olla pitääkin, meidän kaikkien mielestä. :)

      Poista
  12. Onnea Haiku! Teillä oli kyllä tosi hyvin alkanut päivä. :D Nuo Bird-lelukepit on kehnosta kestävyydestään huolimatta ihan parhaita leluja. Silloin harvoin kun heitän Zooplussalle tilauksen, tilaan niitä kerralla kolme että niistä riittäisi iloa pidempään. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Joo, hieno kissamainen ylläri vastassa. :DD Niitä kannattaakin tilata useampi ja kiva, että Zooplussalla on säästötarjous siihen! Mie en vaan jaksa korjailla ja jännittää miten kauan kestää, niin en normaalisti tilaa. :D

      Poista
  13. Suuret onnittelut ja kehräykset Haikulle!

    VastaaPoista
  14. Onnea Haikulle ja molemmille! On ollut ihana seurata kun neiti on muuttunut seinäruususta seuraruusuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Näinpä, paljon on Haikun luonne kehittynyt vuosien varrella. :) ♥

      Poista