sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Temppuilun juhlaa

Toissapäivänä Nora oppi kymmenennen temppunsa: kahdeksikon! Tyttö alkaa jo kovasti saamaan muita kiinni (Haiku 15, Raku 12). Tämän tempun opettelussa meni n. 2 kk, toissapäivänä saimme tempun viimein hallintaan käsimerkittömästi. 

Ajattelin tempun olevan helppo oppia, mutta se olikin yllättävän haastava. Eikä lainkaan vähiten siksi, että minulla on Rakun kanssa harjoittelussa samankaltaista asentoa vaativa temppu ja poitsu koitti aina tilaisuuden tullen muuttaa Noran temppuhetken omakseen. Suurin ongelmakohta oli kuitenkin siinä, että tyttö meinasi monesti mennä jalan läpi vain kerran: joko nollan muodossa tai vajaa kahdeksikko. Molemmat olivat ongelmina myös selkeän käsiohjauksen aikaankin, sillä käden siirtämisessä toiselle puolen jalkaa sai olla todella nopea, ettei Nora ehdi hämmentyä ohjauksen hyvin hetkellisestä puuttumisesta ja joko menettää keskittymistään tai tarjota väärää liikejatkoa. Toinen ongelma oli, että temppuilun mielekkyyden vuoksi Nora välillä alkoi puskemaan jalkaa temppuilun sijaan, joka johti tempun aloittamiseen alusta.

Nora jaksoi olla loppuun asti innolla mukana opettelussa ja lopputulos on parempi kuin odotin. En opettanut Noraa jäämään vierelle, vaan tyttö teki temppuun oman viimeistelynsä.

Temppu opeteltiin ilman naksutinta, minusta on tullut kovin laiska naksuttimen käyttäjä etenkin kun Rakun tempussa naksutin on enemmän tiellä kuin hyödyksi. Kisut näyttävät oppivan erinomaisesti ilmankin, vaikka palkkaus/oikeinmerkki ei olekaan niin täsmällinen. :) 

18 kommenttia:

  1. Nora teet tosi hienosti ja ajalla! Mikä kiire sitä olisikaan juosta :) - Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkasti ja varmuudella, pois turhat hötkyilyt. :D

      Poista
  2. Upeaa! (minä en vielä ole edes ehtinyt avata väyrysen ja Nyströmin Suurta Kissatemppukirjaa...) Mutta tuolle tasolle pääsyyn menisi meiltä varmasti viisi vuotta kahden kuukauden sijaan. Ja istumisellahan sitä ppitäisi ilmeisesti aloittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei välttämättä tarvitse oppia istumista ensin, mutta toki hyvä aloittaa temppuilu vähän helpommasta. :) Tämähän temppu kolmivaiheinen (ensin edestä läpi, kierto ja taas läpi), joten ilman käsimerkkiä se voi olla vaativa ja jos kissalla ei ole aikaisemman temppuilun tuomaa itsevarmuutta ja motivaatiota, temppu voi olla turhauttava oppia.

      Mutta jos löydätte yhteisen ilon ja motivaation temppuilulle, vaativuustasoa saattaa päästä nostamaan varsinkin pian riippuen toki kisuista! :)

      Poista
  3. Jälleen kerran ei voi kuin hämmästellä kissan ja ihmisen kärsivällisyyttä. Hieno temppu.

    VastaaPoista
  4. Ihan mahtavaa!! Mä oon niiin laiskistunut kissojen kanssa, että ihan hävettää. Pitäisiköhän munkin kokeilla jättää naksutin pois, kun musta tuntuu etten saa Damonia edes tajuamaan sen ideaa vaikka fiksu poika onkin muuten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kannattaa kokeilla etenkin jos naksuttimen idea ei vain iskostu kisulle mieleen. Niissä tapauksissa naksutin voi olla jopa häiriöksi.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Onn! ♥ Nyt pitää vaan pähkäillä seuraava opettava. :D

      Poista
  6. Vähänkö Nora on taitava! Meillä varsinkin Tiituksen koulutuksessa on yleensä ongelmana se, että kouluttaja ei ole erityisen asiantunteva. :) Mun pitäisi oppia lukemaan Tiitusta hiukan paremmin ja sen kautta sitten lähestyä temppuja, eikä lukea suoraan kirjasta kuinka asiat pitäisi tehdä. Myös kärsivällisyydestä olisi hyötyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on! ♥ Molemmat mainitsemasi on tosiaan tärkeitä ominaisuuksia temppujen opettelussa. :) Mie olen huomannut, että ahkeran treenauksen jälkeen pieni paussi voi parantaa oppimista huomattavasti. Aivot pääsevät työstämään oppimaansa paussin aikana ja seuraavalla temppuilukerralla voi sujua paljon paremmin. Oppimista auttaa myös, että valitsee juuri sen kissan näköiset temput.

      Poista
  7. Nora suoriutuu kyllä tosi taitavasti ja rauhallisesti! Ihan toista maata kuin meidän hötkyily :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo itsellekin tuli mieleen, että vähän eri rauhallisuusasteella mentiin. :D Nora on aktiivinen, mutta temppuilussa on maltillisempi. Teillä taasen aktiivisuus näkyy temppuillessakin. :D

      Poista
  8. Wow ! Ihan mieletöntä! Mä niin nautin katsella näitä taitavia kissoja temppuilemassa, kun kissan ei muka pitäisi oppia mitään. Ha. ei vai?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Niinpä, näitä on kiva esitellä epäilijöille!

      Poista