lauantai 15. maaliskuuta 2014

Viikonloppu!

Viime viikonloppu oli selkeästi kissojen mieleen kun mami oli kerrankin koko ajan kotona. Tänä viikonloppuna oli kuitenkin taas ohjelmaa kissojen harmiksi. Eilen töiden jälkeen ehdin olla kotona tunnin, jonka jälkeen lähdin ystävieni kanssa syömään. Ruokailun jälkeen tultiinkin meille ja kisut saivat huomiota oikein urakalla. Mukavaksi yllätyksekseni ystäväni toimivat mielellään apuna kissakuvailussa ja sain viimein tilaisuuden ottaa kunnompia leikkikuvia. Kamerani putki kun on sen verran ahdas, että itse leikittäessäni ja kuvatessani hyppykuviin mahtuu vain puolikas kissa. Paitsi, etteivät kissat olleet hyppytuulella, joten saimme tyytyä laiskempaan leikkimiseen, mutta mukavia kuvia tuli silti. :) Leikin jälkeen Nora jatkoi riehumista yksinään kissanminttulelulla ja hyppimällä sohvan takaosaa vasten siinä kohtaa, missä toinen ystävistäni istui. Tervetuloa meille pääsemään kissakammosta eroon! :'D

"Paljon leikittäjiä kivaa!"

Raku leikki alkuun tunnelin kautta

"Nappaan!"

"Leikkiä! Huomiota!"

Loikka loikkanen!

Rawr!

Eilen sattui myös harmillinen tapaus. Olohuoneen kiipeilypuusta katkesi taas pölkky! Siitä meni syksyllä ensimmäinen, mutta siihen jäi vielä yksi pussitolppa jäljelle ja nyt se oli tippunut alas työpäiväni aikana. Jäljelle jäi Noran suosikkinukkumapaikka, mutta Rakun yksi lemppariunipaikoista on nyt pois. 

Ankeaa

Ajattelin ensin tilata jäljellejääneen kiipeilypuun tilalle kokonaan uuden, jotta saadaan pussillinen versio olohuoneeseenkin, tuohon viereen kun ei mahdu toista yhtä isoa puuta. Mutta olisi aikamoista hukkaanheittoa laittaa loppuosa puusta pois, sillä muuten se on vielä oikein käyttökelpoinen eikä noita enää ainakaan zooplussalla näkynyt. Harkitsen laittaa tilaukseen tynnyripuun. Se on mukavankokoinen ja varmasti mahtuu tuohon viereen. Näin ei tarvitse tuosta luopua, mutta kisut saa taas enemmän nukkumapaikkoja olkkariin. Pitää vielä mittoa kuinka paljon siihen viereen mahtuu, mutta jompi kumpu näistä taitaa tulla: Tynnyrillä tai ilman. Tynnyrillä oleva olisi kapeampi ja korkeampi, mutta jälkimmäisessä taasen olisi enemmän kivoja nukkumapaikkoja. Hmmm....

Ja sitten hieman ruoka-asiaa!

Oikein iloiseksi yllätykseksi olen huomannut, että Noralle maistuu taas broilerinsydämet ilman, että niiden kanssa tarvitsee tarjoilla mitään muuta! <3 Kyllästyminen tapahtui parisen (?) kuukautta takaperin ja mentiin vähän aikaa pelkälllä possusydämellä ja pikkuhiljaa aloin laittamaan broilerinsydämiä mukaan. Silloin nekin maistuivat. Eräänä kauniina päivänä possunsydämet loppuivat ja tarjosin kokeeksi pelkästään broilerinsydämiä. Ja kaikki men! Sen jälkeen ei ole enää ollut nirsoilua  broilerinsydänten kanssa.

Rakulta taasen voin harmillisesti todeta, että poika näyttäisi olevan yliherkkä ankanlihalle. Viime kuun alussa pilkoin kissoille ankan ja tottakai sitä on tullut myös tarjottua. Tammikuussa poika onnistui napsia maistiaisia märkäruuista, joita ei oltu sille tarkoitettu ja maistiaisia seurasi korvien töhnintä. Töhnintä jatkui vielä helmikuussakin ja ajattelin sen olevan vain sitkeä reaktio märkäruuista, mutta kun se vain jatkui, epäilykseni heräsivät. Jätin vähäksi aikaa ankan ja kananmunan pois ruokinnasta ja korvat palautuivat entiselleen. Seuraavan kerran kun tarjosin ankkaa ja kananmunaa (tyhmästi) peräkkäisinä päivinä, korvat alkoivat taas töhnimään. Kananmunan kanssa olen ollut pitkään on/off - fiiliksillä aiheuttaako se oireita, mutta useasti olen lopulta saanut todeta, ettei se aiheuta. Kananmunaa tarjosinkin tämän viikon alussa kun korvat olivat taas kunnossa eikä oireita tullut. 

Eilen aamulla annoin kissoille ankkaa aamupalaksi ja kymmenen tunnin päästä kun tulin kotiin, Rakun korvat töhnivät. Tänään ne ovat taas kunnossa, eli pahasta yliherkkyydestä ei näytä olevan kyse, mutta mahdolliset jäljelläolevat pussit tarjoilen vain tytöille. 

10 kommenttia:

  1. Kissasi taitavat olla aika leikkisiä ja sinä taidat olla huolehtivainen kissojen omistaja :) Upeita ja hauskoja kuvia!

    VastaaPoista
  2. Ihania karvapalleroita sullakin <3! Kissat on vaan parhaita , vaikka rakastan kaikkia eläimiä sydämeni pohjasta <3.
    t.kahden katin emäntä .. ja erittäin ylpeä sellainen ;) <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat ovat vieneet minunkin sydämeni kokonaan. :) On ne niin mahtavia ja omaperäisiä <3

      Poista
  3. Oiskos mitään jos varustaisi vanhaa kiipeilypuuta uusilla varaosilla: http://www.lemmikkistore.fi/kissan-kiipeilypuut-lisavarusteet-kiipeilypuihin-c-32_132_444.html
    Meillä päin noita varaosia myydään edullisesti ihan paikallisista eläintarvikeliikkeistäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kappas! Silloin kun se ensimmäinen tolppa hajosi, katselin paikallisesta Mustista ja Mirristä varaosia, muttei löytynyt, joten annoin asian olla. Suuret kiitokset linkistä, parempi se on tilata varaosat kuin kokonaan uusi puu, meilläkin on tila rajallinen. :D

      Poista
  4. Harmillista, että kiipeilpuu hajoaa, varsinkin kun lempparipaikka menee samalla! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! :( Mutta onneksi on toinen puu aina saatavilla toisessa huoneessa. :)

      Poista
  5. Voi mitä kuvia jälleen kerran ♥ Tuo eka on ihan paras =)
    Ja toivottavasti löydätte varaosia puuhun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Löytyi jo, kiitos rouva.kisumirrin. :) Tänään tai huomenna lähtee tilaukseen.

      Poista