lauantai 7. joulukuuta 2013

Barfaajan ruokavarasto

Raakaruokinta tuo lisää tilaa kaappeihin, mutta sen sijaan valtaa pakastimen. Ja jääkaapin ennen lihojen käsittelyä ja pakastusta. 

Jääkaappi

Pakasteruuat sulamassa jääkaapissa muutaman tunnin ennen pilkontaa

Ruokahyllyjä

Kissojen ruuille olen omistanut alemman kuvan alemman hyllyn. Siinä säilytän syömättä jääneitä (kuvassa broilerinsiivenpuolikas) ja yön yli sulamaan otettuja ruokia. Pakastusta odottavat lihat sen sijaan seikkailevat ympäri jääkaappia siellä missä tilaa sattuu olemaan, yleensä ylähyllyllä. Siellä myös majailee kissojen kananmunat.

Ruokia ja leikkuualusta

Keltaiset lappuset ilahduttaa aina mieltä!

Lihatiskiltä ostettua broilerinrintaa

Valmiina pilkontaan

Ostan lihat marketeista ja luut ja sisäelimet broilerinmaksaa lukuunottamatta eläinkaupasta. En normaalisti käytä luisia jauhelihoja, mutta Rakun nirsoilun vuoksi olen joutunut taipumaan ja poika saa jauhettua broilerinsiipeä tai luista broilerinjauhelihaa niinä päivinä kun Haiku ja Nora saa kanankaulaa.

Kissojen ruuille on oma leikkuualustansa, mutta veitset on kissojen ja ihmisten ruuille yhteiset.

Ruokia harvoin tarvitsee pussittaa yksin. Yleensä seuranani on 2 laadunvalvojaa, joista toinen kehrää suureen ääneen ja odottaa maistiaisia, joita yleensä myös saavat (ei-pakasteruokien kohdalla) ja toinen katselee enemmän tyynesti vieressä, yleensä molemmat maaten/istuen avattujen pakastepussien päällä. Haikun mielestä on kiva leikki kun vedän pussin sen alta, Raku ei edes tajua olevansa tiellä. Joskus Raku kyllästyy ja lähtee pois, mutta Haiku on aina loppuun asti enemmän tai vähemmän lähellä.

Väsynyt laadunvalvoja

Pakastin

Pakastimessani on 3 lokeroa, joista 2 on pyhitetty lähes kokonaan kissojen ruuille. Lähes, koska oma lokeroni on niin pieni, että välillä pitää laittaa tavaraa kissojen lokeroihin, jos mahtuu. Ylimmässä lokerossa on lihat ja sisäelimet, toisessa luut.

Lihat ja sisäelimet

Luut

Barfaajan yksi muistilistaan kuuluva asia: tarkista että on oikeankokoisia pusseja kaapissa ennen kuin ostat monta kiloa ruokaa. Pakkaan yleensä kaikki muut paitsi kokonaiset broilerinsiivet 1 L-pakastepusseihin. Tällä kertaa ne olikin päässeet loppumaan ja kaapissa oli vain 3 L-pusseja. Kauppaan en jaksanut enää lähteä, joten....

Luulokerosta tilaa vie n. 2,5 kg kokonainen ankka, joka odottaa pilkontaa. Näkyy hieman tuossa tuo tummanruskea kohouma.

Kaappi

Pientä kaapinvaltausta nähtävissä kuitenkin lisäravinteiden muodossa. Säilytän näitä kissojen lääkehyllyllä, joten eivät vie tilaa sen kummemmin. 

Lisäravinteet

13 kommenttia:

  1. Hei! Sulla on tosi kivasti kirjoitettu ja hyödyllinen blogi. Mun kissat on sekaravinnolla (aamuisin märkäruokaa ja raksuja, illalla lihaa), ja koska vasta opettelen tätä sekaruokintaa, olen saanut teksteistäsi tosi hyviä vinkkejä lihoihin ja luihin.
    Mukavaa päivää sulle ja kissoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Sekaruokinta onkin turvallinen tapa tuoda raakaruokia ruokavalioon ilman että tarvitsee huolehtia lisäravinteiden annosta. :) Mukavaa päivää myös teidän poppoolle!

      Poista
  2. Voisit kirjoittaa lisäravinteiden annosta tekstin, se olisi hyödyllinen.(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäravinteita olen käsitellyt teksteissä Kissan luonnonmukainen ruokinta ja Meidän barf-suunnitelmat. :) Jäikö näistä kysymyksiä tai heräsikö uusia? Vastailen mielelläni.

      Poista
  3. WÄÄÄ miten ihanan näköistä! Hoen vain itselleni tässä: pian, pian... :DD

    VastaaPoista
  4. Näyttääpä hyvältä ja monipuoliselta! Meillä mennään edelleen sekaruokinnalla, mutta raakaruoan osuus saisi olla runsaampi. Tässähän ei ole kyse muusta kuin omasta laiskuudesta ja ennakoimisesta. Huomaan ettei Mocha tykkää jos sulattelen lihat mikrossa, jääkaapissa/pöydällä sulanut maistuu paremmin. Yleensä hoksaan vasta liian myöhään, että olisi pitänyt ottaa lihat sulamaan ja toinen juttu laiskalla on se ettei meillä ole pakastinta sisällä vaan ulkovarastossa, jonne on muka kauhean vaikea lähtemällä lähteä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai teilläkin on tuo mikro-ongelma! Meillä kissat tykkää kun on lämmintä ruokaa eikä lämmitystavalla ole väliä. Äitini kissa taasen ei suostu syömään mikrolämmitettyä lihaa, mutta huoneenlämmössä sulanutta ruokaa kyllä. Ehkä mikrosta tarttuu jotain hajua mukaan? Meillä käytetään pattereita ruuan lämmittämiseen näin talvisin, jos siis ei ole ehtinyt kunnolla sulaa/lämmetä ennen tarjoilua.

      Tällaisilla pakkasilla en ihmettele, jos unohtuu hakea ruoka sulamaan. :D

      Poista
  5. Mulla ei paljoa kissanmuona pakkasesta tilaa vie, osan alimmasta laatikosta (joka on noin neljäsosa normaalista). Ostan lihat ja elimet tuoreeltaan ja teen noin kahden viikon sapuskat kerrallaan, jottei sydänten tauriini kärsisi.
    Viimeksi 'kokkailin' kissoille eilen, ja kyllä siinä tuli makupaloja samassa tarjoiltua meilläkin :) Osa varastettiin kulhosta, ja siitäkös vasta riemu repesikin, kun kivipiirapussi avattiin... ne kun on meillä kissojen suurinta herkkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netissä on paljon juttua liikkeellä tuon tauriinin ja pakastuksen suhteen. Tutkimusten mukaan pakastus ei vaikuta tauriiniin ainakaan muutaman kuukauden aikavälillä. :) Kypsennykselle sen sijaan tauriini on herkkä.

      Vautsi, hienoa että kivipiirat maistuu noin hyvin! Meillä ne menee siinä missä muutkin, Raku syö vähän pitkin hampain. Sen sijaan sydän on kaikille oikein mieluinen ruoka.

      Poista
    2. Ahaa, hyvä kuulla, tosin olen kirjoistakin lukenun tuosta tauriinin pakastusherkkyydestä. Tiedä sitten, mikä tosiasiassa vaikuttaa mitenkin, kun kotilaboratorio puuttuu :D

      Poista
    3. Kotilaboratorio oisi kyllä niiiiiin elämää helpottava asia! :) Mutta tässä asiassa luotan tähän: "Although there is information being distributed through online resources that Taurine degrades or is destroyed by freezing, there is no know research to back up that claim. However, there are at least two studies supporting that freezing does not harm Taurine. My own experience has been that Taurine remains stable during freezing. When I have submitted frozen samples of mice to the lab for analysis, the Taurine levels were as expected. The samples had been frozen for three months."

      http://tcfeline.com/2011/03/28/is-enough-taurine-in-tcfeline/

      Poista
    4. Joo, löysin tom saman eilen illalla googletellessani ja totesin, ettei mitään oikeaa tietoa pakastuksen haittavaikutuksista tosiaan löydy :)

      Poista