torstai 17. huhtikuuta 2014

Lelukori-inventaario

Pidän kissojen keppileluja kissoilta piilossa tietokonehuoneen lukitussa komerossa. Lelut pidetään piilossa vahinkojen välttämiseksi, sillä keppilelu voi olla turvallisuusriski, esimerkiksi lelua edessään raahaava kissa voi törmätä esteeseen ja lelu tökätä kipeästi kurkkuun. Keppileluille meillä on oma kori. Kori on pyhitetty vain keppileluille, jotta sen käyttö olisi mahdollisimman helppoa ja nopeaa (lelu tulisi pystyä ottamaan korista ilman esteitä). Viime aikoina lelut ovat alkaneet mennä sotkuun keskenään ja käytettävyys on laskenut. En edes muista mitä kaikkea korista löytyy ja onko kaikki enää käytettävissäkään. Oli aika tehdä kevätsiivous.

Sekamelska

Tämäkin on joskus ollut hieno ja tuuhea :D

Ajaa silti asiansa

Yksi Haikun ensimmäisistä leluista, tällä sai kätevästi yliaktiivisen kissan väsytettyä muutamaksi minuutiksi

Hups!

"asdfgfjhyjdrhfgyjkty!" Harmi kun se ei kameraan niin tallentunut!


Ihanat sulkalelut

Riikinkukkosulkalelun jämät


Raku varasti lelun

Vähän siistimpänä

Laskin samalla ensimmäistä kertaa onki- ja huiskalelut. Niitä on yhteensä 19 kpl Cat Dancerit mukaanlukien. Kisut tykkäsivät kovasti olla mukana tässä projektissa ja yhdessä vaiheessa Haiku rymisti korin kumoon leikin huumassaan. :'D Ihme kyllä yksikään lelu ei päätynyt roskakoriin, vaikka olin varma, että siellä olisi muodon vuoksi säilytettyjä leluja.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Jälleen eläinlääkärissä

Klo 7.00 Raku-parka joutui taas inhottavaan koppaan. Tällä kertaa poika matkasi pienemmässä kopassa, mutta se ei ainakaan näyttävästi tuonut lohtua. Ei myöskään koppaan suihkuttamani Feliway. Raku koitti murtautua ulos heti koppaan jouduttuaan ja rappukäytävässäkin naukui niin että naapurit varmasti heräsivät. Yleensä Raku lopettaa naukumisen jonkin ajan päästä, mutta tänään nau'uttiin koko 5 min bussiasemalle kävelyn ajan, bussin tulon odotuksen ja vielä bussiin nousemisen jälkeenkin. Matkalla nau'unta oli on/off. Junassa Raku matkustaa hiljaa, taisi nyt bussin tärisevämpi liikehdintä tehdä levottomaksi.

Matkasimme eläinlääkäriin 100 km päähän hampaiden röngtenkuvauksiin. Meillä oli aika varattuna 9.30 sille eläinlääkärille, joka on hoitanut liskojani vuodesta 2010 (eli siitä lähtien kun ensimmäisen kerran lääkäriä tarvitsimme). Olin viimeksi tähän asemaan yhteyksissä vuosi sitten, joten oli kovin mukava yllätys maanantaina aikaa varatessani kun puhelimeen vastannut eläintenhoitaja muisti vielä ääneni.

Kävi ilmi, että eläinlääkärimme tykkää kovasti curleista. :) Hän kyseli olemmeko tulossa kesällä näyttelyyn ja Raku sai kovasti kehuja. Hampaidentutkinnassa todettiin ientulehdus, mutta hampaat eivät kuulemma näyttäneet vielä niin pahoilta, että syöpymää/kiillevauriota olisi. Röngtenkuvauksissa vielä varmennettiin asia, tosin diagnoosiin kirjoitettiin, että aivan lievää alkavaa kiillevauriota kahdessa hampaassa, joten vuoden päästä mennään kontrollikäynnille. 

Rakulta poistettiin käynnillä hammaskivi ja annettiin ihonsisäinen antibiootti ja kipulääke ientulehdukseen, joten kotona minun ei tarvitse enää lääkitä. 

Kotimatkalla Raku oli niin pökkyräinen lääkkeistä, että nukkui koko matkan. Kotiintullessa oksensi olohuoneeseen ja eteiseen pissasi Pissojen kuninkaan. Koppaan mukaansaatu alustakin oli hieman kostea, joten taisi lirauttaa hieman sinnekin. 

Kotiin tultiin puoli kolmen aikoihin. Raku on nukkunut/nuokkunut siitä asti. Pitkä päivä takana, mutta olen onnellinen, ettei vakavampaa diagnoosia saatu. :) 

Zzzz

Zzzz

Zzzz

Zzzz

Hampaidenhoidossa on nyt erittäin oleellista, että putsaillaan Rakun hampaat säännöllisesti. Aloitinkin hampaidenharjauksen viime viikon diagnoosin jälkeen ja toistaiseksi Raku on ottanut harjauksen hyvin vastaan. Harjasin Rakun hampaat säännöllisesti sen ollessa nuori, mutta pojan kyllästymisen jälkeen se alkoi mennä tappeluksi, joten lopetin. Tällä kertaa emme lopeta, vaikka kyllästymisen merkkejä näkyisikin. Silloin vaihdetaan kalanmakuiseen tahnaan. Onneksi vaihtoehtoja on. :)

Raku tykkää kovasti siipikarjan makuisesta Petosan-hammastahnasta

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Jännitystä

Raku on onneksi antanut jo anteeksi kamalan eläinlääkärireissun ja on käytökseltään oma itsensä. :) Rakulla alkoi korvien lotina heti kotiuduttuamme eläinlääkärireissulta ja laitoin varalta senkin korvatippakuurille tulehduksen varalta. Lotina kuitenkin loppui jo torstaina, joten pidin kuurin vain lauantaihin. En halua turhaan stressata Rakua, jos kuurille ei olekaan tarve. Saatetaan testauttaa korvat sitten kun saadaan aika asemalle, jossa myös hampaat tutkitaan.

Toinen syy tippakuurin lopetukselle on, etten tahdo viedä Rakua uudestaan eläinlääkäriin kuurin ollessa päällä. Kissa olisi jo valmiiksi stressaantunut ja korvat kosteina. Joudumme menemään julkisilla toiselle paikkakunnalle, joten saattaisi tulla nuhainen kissa takaisin. Ja/tai enemmän korvaongelmainen. Rakun hampaat ovat vaivanneet minua koko viikon ja haluan tutkimuksiin mahdollisimman pian. Entistä enemmän, sillä reissun jälkeen Rakulle ei ole maistunut ruoka entiseen malliin. Se saattaa jättää aterioita väliin ja tänäänkin vain näykki ruokaansa. Sentään iltapalana ollut keltuainen/lohiöljy-sekoitus meni kokonaan (alunperin mukana oli myös broilerin jauhelihaa, mutta jouduin ottamaan sen pois). Syynä voi olla myös stressi, sillä Raku on reissun jälkeen myös oksennellut karvapalloja joinain aamuina. Rakulta lähtee paljon karvaa stressaantuneena.

Niin tai näin, 2 viikkoa jatkotutkimuksiin kuulostaa liian pitkältä ajalta. Mitä nopeammin pääsemme, sitä parempi. Mieluusti ma-ke akselilla, huomenna soitankin pari asemaa läpi, josko jommastakummasta saisi ajan näin lyhyellä varoitusajalla.

Minua jännittää kovasti julkisilla meno. En ole koskaan matkustanut yksin lemmikin kanssa. Mietin pitkään olisiko bussi vai juna parempi vaihtoehto (ellasema(t) 100 km päässä). Bussi on minulle mukavampi vaihtoehto ja todennäköisesti halvempi, mutta se kestää pidempään ja on rauhattomampi. Bussilla on kuitenkin myös monipuolisemmat kulkuajat, joten päädyin bussiin. Kaupungissa on onneksi bussi- ja rautatieasema lähekkäin ja eläinlääkärivaihtoehtoni max. 500 m päässä asemilta. Toista on asumassani kaupungissa, jossa käyttämäni eläinlääkärit on 20 km päässä keskustasta....

Raku kävi tutkimassa uuden paikan

Stressasin tulevaa matkaa koko tämän päivän (saattanut sekin vaikuttaa Rakun ruokahaluun), mutta onneksi erään puhelun jälkeen olo helpotti ja nyt voin taas rentoutua. Eiköhän reissu hyvin mene ja tuli tulokseksi mitä tahansa, ainakin on sitten kivi pois sydämeltä kun tietää mikä poikaa vaivaa vai vaivaako mikään. Toki toivon, ettei siellä olisi eläinlääkärin arvelemaa syöpymää. Google on kuitenkin paljastanut kamalia lukuja syöpymän yleisyydestä ja puhkeamis/toteamisiästä, joten saattaa hyvinkin tosiaan syöpymää siellä olla...

Saadakseni ajatuksia muualle, olen tänään leikkinyt uuden kännykkäni kameran kanssa. Sain viimein päätettyä minkä kännykän tilaan joululahjarahoillani ja nyt kun se on tullut, olen tykännyt siitä todella paljon. Toimii huomattavasti paremmin kuin vanha kännykkäni ja kamerakin on parempi. Mikä kivointa, siinä on salama!

"No niin Raku, otahan edustava ilme!"





Nora tarkkailee Täpy-liskoa :)

"Kyllä tää vahtiminen on rankkaa..."

Ostin vähän aika sitten kirpparilta kivankuuloisen kirjan: Perheeseemme kuuluu leijona. Kirja on tositarina kauniilla kuvilla varustettuna. Kirjoitettu 1960-luvulla ja tuoksuu kerrassaan hurmaavasti vanhalle kirjalle. Haikukin ilmeisesti rakastaa tuoksua, sillä jo pariin otteeseen kirjaa lukiessani se on tullut kiehnäämään ja nuuskii kirjan ihan voimalla läpi. 

Omimisyritystä havaittavissa

"Tämä on nyt minun"



Tiesin jo kirjan ostaessani, etten pety. Kirja on todella mielenkiintoisesti kirjoitettu ja kuvat erittäin mukava lisä. Kirja kertoo pariskunnasta, joka ottaa 3 orpoa leijonanpentua asumaan luokseen. Kirjassa seurataan pentujen kasvua ja ruokintanäkökulman kannalta olen erittäin onnellinen siitä, että he ovat ottaneet leijonien luontaisen ravinnon hyvin huomioon. Siihen asti mitä olen lukenut, leijonille ei ole tarjottu mitään eläinkunnasta poikkeavaa. Ihan pentuina ne saivat vain nestemäistä ruokaa, kuten maitoa ja kalanmaksaöljyä. Hieman kasvettuaan myös raakaa jauhelihaa ja vielä myöhemmin kunnon lihanpaloja, ydinluita ja rustoja. Tosi fiksua oli myös tarjota ruuat raakana, mutta kaipa he luonnon keskellä elävinä tiesivätkin, ettei ruuantähteet, kasvituotteet ja kypsennetyt ruuat kuulu petojen ruokavalioon. Kirjalle on myös jatko-osa, joka sekin oli tarjolla kirpparilla ja nyt harmittaa kun en ostanut sitä. Ehkä se tulee vielä joskus vastaan.

torstai 10. huhtikuuta 2014

Ei niin mukava eläinlääkärireissu

Toissapäivänä oli viimein aika viedä Raku vuosirokotuksiin ja Nora lähti mukaan tutkimuksia varten. Noralta halusin otatuttaa virtsanäytteen ja korvanäytteen, joten en voinut laittaa kissoja samaan koppaan, sillä ei ollut varmuutta rauhoitetaanko Noraa virtsanäytettä varten. Nälkäinen ja pökkyräinen kissa ei välttämättä ole se mukavin koppakaveri, vaikka Raku saakin todella paljon turvaa Noran läsnäolosta.

Kisut matkustivat siis omissa kopissaan, Nora hiljaisena ja uteliaana, Rakua pelotti hirmuisesti ja kotona ennen lähtöä se koitti murtautua kopasta ulos. Matkalla se meni viltin alle piiloon ja kyhjötti nurkassa.

Odotushuoneessa: "Millonkas pääsee ulos?"

Eläinlääkärillä Nora oli ensimmäisenä vuorossa. Halusin tutkituttaa sen korvat, sillä ne ovat kutisseet todella paljon jo oikeastaan kasvattajalta lähtien, mutta marraskuussa se aloitti myös ohimon raapimisen. Kasvattajan mukaan Noralla ei ole allergioita eikä sitä muistaakseni ole myöskään ihan lähisuvussa, joten oletin raapimisen olevan Noralle normaalia (curleilla erittyy korvavahaa normaalikorvaisia kissoja enemmän johtuen ahtaammista korvakäytävistä) ja ohimonraapimisen kuivasta huoneilmasta. Terve korva kuitenkin puskee vahan itsestään ulos ja toki tässä voi esiintyä korvan raapimista. Töhnää ei ole korvista tullut eikä tulehdustakaan siellä ole, sillä meille tullessaan laitoin Noran varalta Canofite vet-korvatippakuurille, mutta sillä ei suuremmin ollut vaikutusta. Rakun kasvattaja käväisi meillä pikaisesti viime kuun alussa ja ehdotti allergiaa kutinan syyksi. Ajatus jäi muhimaan mieleeni, mutta en halunnut aloittaa eliminaatiodieettiä ennen labratutkimuksia. Korvanäytteestä löytyi kuin löytyikin hitunen hiivaa ja kokkibakteereja ja tyttö joutui korvatippakuurille. Siipikarja poistuu nyt toistaiseksi ruokavaliosta, katsotaan muutaman kuukauden päästä, josko varmentaisin asian vielä. En mielelläni vaihtaisi siipikarjaa ainakaan kokonaan pois, toivonmukaan saisin ainakin kalkkunan pidettyä vielä mukana.

Tämä kyseinen eläinlääkäri oli meillä viime vuonnakin kun Rakun allergia ja hiiva todettiin ja hän oli asiallisena silloin, joten tuli täytenä yllätyksenä eläinlääkärin tympeä asenne tällä reissulla. Tutkimusten alussa sain kuulla kommentteja kuten "En ymmärrä miksi tätä rotua on lähdetty jalostamaan" ja "korvien ei kuuluisi tehdä näin (erittää korvavahaa)". Yleensäkin eläinlääkärin asenne rotua kohtaan oli hyvin negatiivinen, mikä veti kyllä mielen apeaksi. Itse jos olisin eläinlääkäri, minulle ei tulisi mieleenkään arvostella asiakkaan rotua ainakaan ääneen hänen kuulleen. Kissoja kohtaan hän sentään oli ystävällinen ja käynnin loppupuolella asennekin oli vähän rennompi, mutta se ei tunnelmaa parantanut. 

Noralta halusin ottaa myös virtsanäytteen, sillä helmikuun alusta maaliskuun loppuun asti Nora on pissanut yhden hiekkalaatikon viereen kerran viikossa tai kahdessa (ironista, että tämä alkoi vähän sen jälkeen kun foorumilla käytiin pitkä pissakeskustelu, jonka jälkeen kiitin onneani, ettei meillä ole hutispissaongelmaa). Alunperin tämä lähti likaisesta hiekkalaatikosta kun en ehtinyt ajoissa haisevaa laatikkoa pestä, mutta kun olin pessyt laatikon huolella ja vaihtanut hiekatkin, pissa ilmestyi silti viikon päästä taas laatikon viereen. Pidin tarkkaa silmää tämän jälkeen Noran suhteen (tiesin pissaajan olevan Nora, sillä tyttö on välillä vahingossa pissannut laidan yli kun on pyrkiny liian lähelle laatikon reunaa) eikä mitään kipuja tai epämukavuutta ollut vessakäynneillä havaittavissa, pissakin tuli heti ja esteettä. Tämän vuoksi en ollut vielä kovin huolissani, vaikka tottakai vaihtoehdot alkoivat vilistää mielessäni. Kiteitä ei pitäisi olla estettömän tulon vuoksi, mutta entäs tulehdus? Bakteeritulehdukset ovat kissoille harvinaisia ja niihinkin liittyy kipua yms selkeähköjä merkkejä. Entäs idiopaattinen kystiitti, joka on stressiperäinen virtsatietulehdus? Se kuulosti todennäköisimmältä, mutta siihen ei oikeastaan lääketieteellistä hoitoa ole, stressiperäinen kun on. Nesteen lisääminen ruokavalioon pitäisi auttaa, mutta Nora saa nestettä ruuasta ja juo myös ahkerasti itse kupista. Joten ei siitäkään pitäisi olla kiinni. Oireiluhan kyllä sattui parin kuukauden työjaksoni ajaksi, joten suuri rutiininmuutos saattoi olla syynä. Helmikuussa Nora aloitti myös seisaaltaan pissaamisen ja pissaili hiekkalaatikon seiniin, mistä johtuen toki hiekkalaatikko likaantuikin nopeammin. Työjakson ajan laatikkoa saikin siivota normaalia enemmän ja jouduin tyhjentämään paakut aamuin illoin normaalia kertaan päivässä sijaan. 

Nora pissaili paljon seisaaltaan laatikon seinille, mistä johtuen laatikko likaantui nopeaa

Viimeisin väärään paikkaan pissaaminen sattui 21-22.3 välisenä yönä ja sen jälkeen ei onneksi enää mitään. Hiekkalaatikkokin on nykyään paljon puhtaampi ja pystyn taas tyhjentämään sen kerran päivässä. Virtsanmäärässä ei koko episodin aikana ollut muutoksia, vaan kaikki vaikutti normaalilta siltä osin. Uskon vahvasti, että kyseessä tosiaan oli stressi, mutta halusin kuitenkin varmentaa asian.

Nora oli oikein kiltisti näytteenoton ajan. Se laitettiin selälleen tutkimuspöydälle ja karvat ajeltiin näytteenottokohdasta (eipä tarvitse enää miettiä osallistuako vai eikö osallistua heinäkuun kissanäyttelyyn...) ja kahden ihmisen voimin pidettiin se aloillaan kun eläinlääkäri otti ultran ja ruiskun avulla pissanäytteen.  Ei siis tarvittu rauhoitusta. Pikatestistä ei löytynyt mitään, mutta eläinlääkäri sanoi soittavansa tarkemmat tulokset joko seuraavana tai sitä seuraavana päivänä. 

Nora koppaan ja sitten olikin Rakun vuoro. Eläinlääkäri teki yleistarkistuksen ja havaittiin, että Rakulle on tässä neljän kuukauden aikana kertynyt plakkikerros takahampaisiin (plakki ropsutettiin pois joulukuussa). Tämähän tarkoitti, että nyt on pakko ottaa itseä niskasta kiinni ja aloittaa Rakun aktiivinen hampaidenpesu. Se on aina kaatunut siihen, että Raku kyllästyy muutaman päivän päästä ja harjaamisesta tulee osittain tappelua, mikä ei ole mukavaa kummallekaan. Lisäksi Raku puree hammasharjaa, mikä tekee itse harjauksesta vaikeaa.

Eläinlääkäri myös huomautti, että Rakulta puuttuu suusta hampaita, mikä viittaisi hammassyöpymään! Heillä tai muillakaan lähialueella ei ole röngtenlaitetta käytössään, joten hän suositteli, että varaan ajan läheiseen kaupunkiin 100 km päähän tarkempaan tutkimukseen. Voihan! Harmitti kovin, sillä syöpymät ei ole mitään mukavia ja Raku stressasi tästäkin matkasta todella paljon ja nyt pitäisi tehdä vielä pidempi matka lisätutkimuksiin. Ennen lähtöämme eläinläääkäri mainitsi vielä, että Noran kanssa olisi ihan hyvä keskustella korvakäytävän laajentamisesta kirurgisesti, jos kutina ja töhnintä vielä jatkuu vuosia eteenpäin. Hän myös sanoi kirjoittavansa helsinkiläiselle kollegalleen korvista josko hänellä olisi jotain ohjeistusta tähän. Koitin kyllä kertoa, että töhnintä on rodulle ominaista, ei yksilövika, mutta saanen asiasta sähköpostia jossain vaiheessa.

Reissusta ei siis jäänyt alkuunkaan hyviä fiiliksiä. Kotiinpäästyämme Ragnar oli todella peloissaan ja pakeni minua kun koitin lähestyä. Loppupäivän molemmat kissat viettivätkin vaisuina ja minä myös, ainoastaan Haiku oli pirteänä eikä voinut ymmärtää miksi mami on allapäin. Kovasti pörräsi ympärillä, jutteli ja tahtoi huomiota. Tutkin Rakun kuvakansion läpi ja suureksi helpotuksekseni sain todeta, että Rakulla on aina ollut sellaiset hampaat. Tosin tänään kun eläinlääkäri soitti Noran tarkemmat virtsatulokset, hän sanoi nähneensä Rakun suussa jotain epäilyttävää, minkä vuoksi olisi hyvä kuvata suu. Joten saapi nährä tuleeko meille sitten kuitenkin se pidempi reissu eteen. Hammassairaudet on viheliäisiä ja kissa osaa peitellä kipunsa hyvin.

Laitoin Rakunkin varalta korvatippakuurille, sillä sillä on hitusen töhninyt korvat viime päivinä ja reissun jälkeen ne oikein lotisi. Mietin jo eläinlääkärissä, että voitaisiin samalta ottaa kontrollinäyte Rakultakin, mutta eläinlääkärin negatiivisen asenteen vuoksi päädyin olemaan hiljaa. Joten, en tiedä onko siellä taas hiivaa, mutta lotinan vuoksi parempi katsoa kuin katua. Töhninnän aiheuttaja onkin sitten pimennossa, mutta syynä saattaa olla uusi korvanpuhdistusaine (sisältää oliiviöljyä) taikka se meidän ruohotarhamme. Stressi ja/tai kylmyys taisi sitten ihan laukaista korvat.

Jotain hyvää, sentään: Noran pissanäytteestä ei löytynyt mitään eli siltä osin terve tyttö. :) Tässä nyt on kuitenkin 2 curlia tippakuurilla ja Nora ottaakin asian ihan hyvin, mutta Raku ei ole oma itsensä, mikä harmittaa vietävästi. Se ei ole koskaan tykännyt korvienpuhdistamisesta ja nyt kun se tehdään normaalia useammin niin poika on aika surkeana. Onneksi on muuten pitkälti oma itsensä, tosin ei kehrää tai hae huomiota kuten ennen. Kauhulla odotan sitä toista eläinlääkärireissua. Se tehdään kuitenkin vasta kun korvat on taas normaalit.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Ruohosatoa

Hatunnostokäsi on nyt venytetty äärimmilleen Gras Garden -tuotteelle, joka saapui meille tänä maanantaina. Nimittäin tuote pääsi yllättämään myös supernopealla ruohonkasvullaan! Laitoin siemenet itämään heti maanantaina ja ajattelin siinä menevän useampi päivä, ennen kuin ne lähtevät kasvamaan. Jo kolmen päivän päästä kasvua oli kuitenkin nähtävillä ja viimeistään neljäntenä päivänä nostin sen jo pois kissojen ulottuvilta, että ruoho saa kasvaa rauhassa. Tänään sain jo tarjota kissoille ensimmäiset maistiaiset.

5.4.

6.4.

Minun piti kolmesti tarkistaa ylemmän kuvan päivämäärä, kasvoiko tosiaan noin paljon vuorokaudessa verraten seuraavaan kuvaan, mutta luomisajankohtana on tosiaan 5.4. Huhhuh.

Raku on ollut erittäin levoton pienen ruohomaamme suhteen. Asiaa ei ole tainnut auttaa se, että olen käynyt hönkimässä ruohoa kohti useita kertoja päivässä siltä varalta, että se nopeuttaisi kasvua. Niinhän sitä sanotaan, että kasvit voivat paremmin kun niille juttelee... Silloin kun käyn ruohomaamme luona, Raku hyppii selkääni ja pörrää olkapäällä koittaen löytää hyvää kulmaa, josta pääsisi lähemmäs ruohoa. Tänään jopa istuessani kirjahyllyn viereisellä sängyllä Raku hyppi olkapäälleni ja siitä pois jatkuvasti. Levotonta maukumistakin on ollut kuultavissa.

Noh, kärsimättömyys viimein palkittiin ja päätin aikaistaa ruohobaarin avaamista. Olisin halunnut useamman korren kasvavan vielä, mutta tuossakin on jo riittoisasti. Baareilun jälkeen nostin sen takaisin hyllyyn. Ei kovin pahaa raivausta ollut nähtävillä, onneksi.

Tuoksukin on nannaa

Raku asenteella kaikki tai ei mitään


Haiku taustalla: "Pian"

Kukasta kukkaan

Viimeistään parin päivän päästä baari jää auki 24/7.

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Kissojen TV

Kissojen iloksi yksi liskotelevisioista aktivoitui vastikään viiden kuukauden kiinniolon jälkeen kun ainut päiväaktiivinen liskoni, kääpiöparta-agama Mia, heräsi viimein talvilevoltaan. Terraariossa on nyt ollut elämää kun poika juoksee ympäriinsä sekä kiipeilee styroksiseinää pitkin. Nora on pitkälti ominut itselleen tämän television, mutta muutkin pääsevät sitä välillä ihmettelemään. Nora on kuitenkin selkeästi kiinnostunein ja makoilee välillä pitkiä aikoja terraariota vasten. Mia-lisko ei ole kissoista moksiskaan, vaan touhuilee omiaan, vaikka kissa kuinka koittaisi päästä lasin läpi lähempää tuttavuutta tekemään. :)

"Luovutan!"


tiistai 1. huhtikuuta 2014

Paketti nro 2

Mitä tämä on, Zooplussalla meni vain viikko paketin toimittamisessa? Tähän asti on aina mennyt 1,5 - 2 viikkoa. Olen tosin aina tilannut Itellan kautta, nyt valitsin DPD'n sen halvemman hinnan vuoksi ja DPD'stä olenkin kuullut paljon hyvää, taisi siis johtua eri kuljetusfirmasta tämä nopeampi toimitusaika? Paketintuoja näytti olevan kissaihmisiä kun tykkäsi kovasti kun kaikki kolme tulivat ihmettelemään pakettia. Varsinkin Haiku ja Raku tietävät, että vihreällä nauhalla varustettu paketti tietää kivaa. Ja niin tälläkin kertaa, tosin ei taaskaan sitä totuttua ruokavuorta tullut mukana (ollessamme vielä puolibarfilla tilasin teolliset ruuat Zooplussasta), mutta tulevaa syötävää kuitenkin. Tai siis sen apuväline.

Tilasin piiiiitkän harkinnan jälkeen Catit Design Senses -sarjaan kuuluvan Gras Gardenin. Viimeksi kun koitin kasvattaa kissoille ruohoa, ruohon ja sen mukana koko multahöskän kävi eräs apina aina nostamassa pois koristaan ja sotkua riitti. Selvää oli, ettei enää ruohoa meille. Kunnes törmäsin tähän tuotteeseen ja ajatus jäi muhimaan päähäni kuukausiksi. Vähän yli viikko sitten keittiön kaappia siivotessani löysin sieltä avaamattoman ohranjyväpussin ja päätös oli tehty. 

Nykyään Zooplussalla on vähimmäisostosumma, n. 30 €. Halusin tilata vain tämän tuotteen ja koska hinta oli alle 13 €, mietin pitkään mitä tilaisin siihen lisäksi. Herkkuja? Leluja? Ulkoilujuttuja? Ruokaa?!? Peti? Mikään ei kuitenkaan tuntunut kivalta eikä väkisin ole mukava ostaa. Onneksi äitini suostui lähtemään tilaukseen mukaan ja tilasi omalle kissalleen tämän saman tuotteen. Lisäksi otin kisuille  höyhenlelun ja äitini otti myös pikkuostoksen mukaan. Täten saatiin hinta juuri ja juuri yli vähimmäisvaatimuksen.

Täytyy myöntää, että Gras Gardenin vankasta ulkonäöstä huolimatta epäilin sen kestävyyttä varsinkin Haikun tassuissa. Mutta avatessani paketin sain huokaista helpotuksesta: mukaan tuli jopa Gardenin ympärille laitettava liukueste! Ja mukava yllätys oli, että mukana tuli myös jyviä ja pohjamateriaalia ruohonkasvatukseen. Eli omat ohranjyväni tulevat vasta myöhemmin käyttöön.

"Miten tän saa pois?"

Hurraahuuto laatikolle

Mikään laatikko ei ole liian pieni

Jyvien päälle laitettava kansi on vankka. Haiku ja Raku koittivat saada sen auki, siinä onnistumatta. Ja nyt kun se on ollut jo vuorokauden lattialla samanlaisena ja samassa paikkaa kuin mihin sen laskinkin, voinen sanoa, että toimii! Seuraava haaste onkin miten saada ruoho kasvamaan ilman että kisut heti tuhoavat kasvavat korret. Kai kirjahylly on suunta sitten.

"Ilonpilaaja"

Mutta tosiaan paketin mukana tuli kisuille kuitenkin hieman turhautumislievennystäkin: höyhenlelu! Tästä kisut tykkäsivät kovasti, pari kertaa kolahtivat yhteenkin kun yhtä aikaa koittivat saada lelun kiinni.

Lelu on kauniin vihreä

Niin keväinen. :)

Ja tottakai laatikko tuli kissoille. Nora valtasi heti. :D