perjantai 22. heinäkuuta 2022

Uusi peti - moneen käyttöön

Meillä on ensi kuussa tulossa näyttely, johon osallistuu koko meidän näyttelyporukka eli Nora, Koda ja Minho. Näyttely on Ruotsissa. Konkareille on uusittu rabiesrokotukset jo viime kuussa, samalla kun Minho sai ensimmäisen rabies-rokotuksensa sekä oman lemmikkipassin.

En ole aiemmin ollut näyttelyssä yhtäaikaa kolmen oman kissan kanssa, joten suunnittelua on vaatinut kolmas häkki. Minkälaiset verhot? Vessa? Peti? Peti löytyi sattumalta Mustin ja Mirrin alennushyllyiltä. Isohko, mutta joustava ja petiin on tiedossa heti myös sopivat verhot. Jätin pedin testiksi käyttöön kisuille ja se on saanut yllättävän suuren suosion!

Ensitestaajana toimi Haiku, mutta Raku on käytännössä ominut pedin itselleen.

"Tosi jees!"

Rakustin peti nyt

Pehmoinen, muhku ja kiva, zzz

Mami on tyytyväinen kun pedistä tykättiin näin paljon. Aina hankala ennustaa suosiota.

4 kommenttia:

  1. Iih, siitä tulee jännittävä reissu. Me ollaan oltu näyttelyissä vain kasvattajan verhoilla. Peti, hiekka ja ruoka tullu omasta takaa, niin ja lelut tietty. Nykyisen sijoituskissan (Hanoin) kanssa ei olla oltu vielä kertaakaan näyttelyissä. Onneksi peti oli nappiostos ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee kyllä, myös aikataulullisesti! Katsotaapa miten solmussa sitten ollaan iltapäivästä kun huonolla tuurilla yhtä aikaa voi olla Kodan arvostelu, Minhon arvostelu ja Noran TP-valinnat. xD Onneksi kisujen mummi on paikalla apukätenä ja aina voi ilmoittaa tuomarille, että ottaa jonkun toisen kissan ensin arvosteltavaksi. Ekat näyttelyt on aina jänniä kun ei vielä yhtään tiedä miten kisu reagoi ja mitä tuomari tykkää! :D

      Poista
  2. Jännää! Täällä valmistaudutaan Lahden näyttelyy. Mennään yhdeksi päiväksi katsomaan jos Hertan hermot vielä kestävät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ainakin sertin oli hienosti saanut, toivottavasti teillä oli hauska päivä! ♥

      Poista