perjantai 23. marraskuuta 2018

Vähän yksityisyyttä, kiitos!

Nora ei ole koskaan ennen käynyt vapaaehtoisesti näyttelyssä vessassa, vaan mieluummin pidättää niin kauan, että ollaan päästy joko hotellihuoneen tai kodin rauhaan. Ensimmäinen kerta vessakäynnille oli tänä syksyllä Luleån näyttelyssä kun tytöllä oli parin kakan verran vatsa löysällä ja hätä yltyi ilmeisesti niin suureksi, että oli pakko käydä. Kyseessä oli Noran 15. näyttely.

Nora kuitenkin syö näyttelyissä märkäruokaa (yleensä vähintään 100 g näyttelypäivän aikana), mutta ei ole koskaan ilmaissut epämukavuutta vessakäynnittömyydestä. Hiekkalaatikko on ollut aina tytön saatavilla, mutta se on jäänyt koskemattomaksi.

Näyttelyhäkkejä kierrellessä olen monesti ihaillut joissakin häkeissä näkyviä vessojen näkösuojaverhoja ja ajatellut, että sellaista olisi todella hyvä kokeilla Norallekin. Se on kuitenkin jäänyt aina ajatustasolle.

Tänä syksynä ajatus sai entistä enemmän tuulta alleen kun ihailin kisujen mummin kanssa Luleån näyttelyssä häkkinaapurimme näyttävää vessaverhoa. Myöhemmin samana kuuna Koda osoitti ensimmäisessä näyttelyssään, miten mukava on käydä huolettomasti vessassa päivän aikana. Koda ei välitä onko sillä yleisöä, vaan tosi reippaasti kävi kakilla ja pisulla molempina päivinä suojaamattomassa vessassa. Aloin pohtimaan entistä enemmän onkohan Noralla ollut missään vaiheessa tukalaa oloa, vaikka ei sitä ulospäin olisi näyttänyt.

Onneksi on kädentaitoinen ja avulias mummi! Mummi oma-aloitteisesti laittoi tuumasta toimeen ja teki Noralle vessaverhot Maailmannäyttelyyn Tampereelle. Verhot ripustetaan vaijereilla häkin kattoon.

Vessa? Ei näy mitään vessaa.

Ja kas: Nora kävi tarpeillaan molempina päivinä! En nähnyt yhtäkään vessakäyntiä, mutta ainakin toisena päivänä sain putsata vessaa kahdesti, ensin pisun ja sitten kakin jäljiltä. Kakki oli täysin normaali eli verho teki tehtävänsä ja tarjosi Noralle kaivattua vessarauhaa. Tyttö oli käynyt molempina päivinä hotellissakin pisulla ennen lähtöä.

Lämpimät suosittelut vessaverhoille kaikille kisuille, jotka eivät tykkää käydä näyttelyissä vessassa!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti