sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Kodan viikko

Koda on ollut meillä nyt viikon, mutta ei lainkaan tunnu siltä, että olisi kulunut vasta niin vähän aikaa! Poitsu on sopeutunut joukkoon superhyvin, vaikkei yhteisiä pesuhetkiä muiden kanssa vielä olekaan. Rakun kanssa on pientä leikkiä ja kaikilla on pysyneet omat rutiininsa eikä pentua arastella.

"Aarrekätkö!"

"Tässä minä - poseeraan komeasti ja leikki voi jatkua."


Koda on todellinen unelmien täyttymys, en voisi olla onnellisempi! Poitsu on myös tosi helppo pentu - ainakin toistaiseksi. Poitsulla on paljon asiaa ja on herkkä komentamaan, mutta yöt se nukkuu vieressä niin kauan kuin minäkin, ei väliä kellonajoista. Kodan tullessa minulla alkoi 2 viikon loma ja unirytmi onkin heittänyt aika kuperkeikkaa, mutta se ei onneksi haittaa aikuisiakaan.

Poitsu nukkuu yöt(/aamut) vaihdellen peittoa vasten tai peiton päällä jalkoja vasten. Tässä heräsimme klo 13.30, hups.

Vauhtia löytyy hurjasti ja Kodasta on hurjan hauskaa juosta tuhatta ja sataa lelun perässä, kunnes on juossut itsensä läkähdyksiin. Tuolloin mamin pitää puhaltaa leikki poikki, koska poitsuhan jatkaisi vielä, jos saisi. Myös suosikkileluissa näkyvä yhteinen piirre on jo tullut esiin - minkälainen lelu saa juoksemaan kovemmin kuin toinen. 

Lelun ilmalento - pitäähän sen vielä kuitenkin alaskin tulla!

Nuoresta iästään huolimatta Kodalla oli jo tullessaan upeat lihakset

Yksi suosikeista; jäniksenkarvalelu!

Ylväs somalikissa


Ei väliä kuinka lelu koittaa karata, aina se jää kuitenkin kiinni ja sitä pitää kantaa muristen!

Tullessaan meille Koda sai alkuun märkäruokaa ja raakaruokaa sekaisin - myös siksi että saisimme märkäruokavarastoa vähemmäksi -, mutta Koda teki heti alkuunsa selväksi, että hänen mielestään raaka on paljon parempaa kuin jokin ruskea teollinen pöperö ja söi täydeltä lautaselta aina vain raakaruuat ja tuttua teollista korkeintaan näykki kun lautanen oli putsattu tuoreruuasta. Täten jo tiistaina poitsu siirtyi kokonaan raakaan. Ensin ruokintakertoja oli 3 päivässä, mutta olen nostanut sen neljään kun minusta poitsu alkoi hieman laihtua, vaikka saikin syödä niin paljon kuin jaksoi. Ruokamäärä on tällä hetkellä n. 200 g/pv arviolta ja koska poitsun tuleva aikuispaino on Haikun ja Rakun luokkaa, poitsu saa samat lisät määrineen (kalsiumia lukuunottamatta, jota hieman enemmän ja lohiöljy on nyt kaikilla kolmella päivittäin) kuin Haiku. Torstaina täyttäessään 15 vk Kodan paino oli 1,9 kg. Tuntuu aikuiset melkoisen jättiläisiltä kun niitä nostelee....

Vielä on mietinnässä mitä teen 5 kg märkäruualle, mitä tuli ostettua ennen Kodan tuloa. Vein jo osan paikalliselle esylle kaapista löytyneiden huhtikuisten messunäytteiden kera - yhteensä 2 kg verran ruokaa esyläisille.

"Raaka on hyvvee!"

Innokkaana poikana Kodalla on ollut todella vaikeaa ymmärtää miksei se saa mennä syömään heti kun ruoka on lautasella. Ruuanvalmisteluissa on kestänyt 2-3 kertainen aika kun samalla kun annostelee aterioita, pitää tarkkailla, ettei Koda pääse syömään kaverin ruokia. Tämän viikon aikana Koda on jo todella hyvin sisäistänyt, että kärsivällisyys palkitsee eikä enää juurikaan yritä päästä lautasille luvatta. Sitten kyllä pyöritään ja huudetaan kun oma lautanen lähestyy omaa ruoka-alustaa.

Olemme aloittaneet myös temppujen opettelun ja poitsu alkaa pikkuhiljaa sisäistää mitä siltä odotetaan. Valittu temppu on "femma" ja curlit ovat tarjonneet avuliaasti esimerkkejä. Nora on jopa kokeillut silitystemppua Kodaan odottaessaan omaa vuoroaan ja Koda-ressu on ollut aika hämillään moisesta koskettelusta. Ei sinänsä ihme, sillä Nora on myös muutaman kerran paukauttanut poitsua kauemmas herkkuapajilta. 

"Minua viatonta paukauttanut!"

"Herkkujen vuoksi se kestetään!"

Kodan päivät kuluvat tehden pentujen työtä: nukkuen, leikkien, syöden. Tutkien uusia asioita. Kommentoiden. Komentaen. Toivottavasti piakkoin tulee mukaan myös enemmän yhteisiä tekemisiä kavereiden kanssa!

"Minun lempipiilo tämä tässä takana!"

"Oho, kuka siellä?" Mia-lisko: *raapraapraap*

"MIKÄ SIELLÄ ON?"


Tämä tässä. Oravakettupokemon.

Zzzz

"Tekemistääääää!"

"Tässä on hyvä."

"En nuku! Leikitään!"

17 kommenttia:

  1. Ihana Koda! Koda komentaa sinua ja todennäköisesti sinäkin Kodaa, mutta kumpi teistä tottelee paremmin? 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluaisin sanoa, että minä, mutta varmaan aika tasaista. xD

      Poista
  2. Ah komentelevat kissat. Meillä on vanhempi kissa komentelija ja nuorempi päätti opetella tämän tavan. Mau ja miu on yleisiä ääniä..
    Mutta ihanasti on teillä mennyt sopeutuminen! ❤

    VastaaPoista
  3. Ihana Koda <3 huippua, että sopeutuminen on mennyt hyvin!

    VastaaPoista
  4. Oi pentuelämä on niin ihanaa ♥ Pitää nauttia kun pentuaika menee niin nopeasti ja kohta Koda on jo iso kissa! Cocokin söi pennusta asti raakaa, mikä oli tosi kiva vaikka raksutkin sille kyllä maistui.. :--D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tosissaan menee, Kodalla tuntuu turkkikin humahtaneen pituutta tässä viikon aikana. :D Hauska punnata se taas torstaina miten kasvua on tullut! Onneksi pentuaika jatkuu sompuillakin koko elämän, vaikka ison kissan mitoissa oltaisiinkin. ♥ On aina kivaa kun kissa on samaa mieltä ruokavalintojen kanssa! Paitsi tuli mieleen se ongelma, että näyttelyreissuilla märkäruoka olisi aika äärimmäisen kätevä, joten pakko totuttaa se ainakin yhteen täysravintoon. :D Pentujen kanssa se on onneksi yleensä mutkatonta kun energiaa tarvii yhteen sun toiseen, niin ei kovin kauaa jakseta nirsoilla.

      Poista
  5. No niin, ja kukas on söpö? (Ja pitkä!)

    VastaaPoista
  6. Höh, koitin katsoa kännykälläkin mitä symboleita nämä on, mutta ei avautunut. Veikkaan, että syämmiä, joten ♥ ♥ ♥!

    VastaaPoista
  7. Ihana Koda ja kiva lukea pentujuttuja ♥

    VastaaPoista