perjantai 4. marraskuuta 2016

Uusi kalaherkku

Paikkakunnallemme on tullut uusi yksityinen pieni ZooBox-niminen eläinkauppa. Liike on tullut toisen kaupan yhteyteen enkä heti hoksannut niitä omiksi yrityksikseen, mutta näyteikkunan monipakkaukset (leluja, herkkuja ja ruokaa) houkuttivat sisään liikkeeseen. 

Tarjolla oli uudenmerkkisiä kissanruokia, jotka harmillisesti kuitenkin kaatuivat kasviperäisten aineiden määrään. Koska liike on tullut luomu- ja Reilun kaupan tuotteita suosivan liikkeen yhteyteen, myös eläinkaupan tarjonta näytti panostavan "puhtaisiin" raaka-aineisiin (tai ainakin tuntemattomampiin tuotteisiin). Tarjolla tosin oli myös Trixien herkkuja. Kuulin sivukorvalla kun liikkeen myyjä kertoi toiselle asiakkaalle raakaruokkivansa omaa lemmikkiään/lemmikkejään, joten toivottavasti liikkeeseen on tulossa jossain vaiheessa raakaruokatarjontaakin. Meidän paikkakunnalla on ollut eläinkauppana ainoastaan Musti ja Mirri, joten tarjonnan monipuolistuminen ei olisi lainkaan haitaksi. Noin vuosi sitten toinen pieni eläinkauppa yritti täällä, mutta sen toiminta kesti vain noin vuoden. Toivottavasti tämä uusi kestää pidempään ja onnistuu laajentamaan valikoimaansa. 

Vaikka varsinaiset ruuat saivatkin jäädä hyllyyn, herkkupuolelta löytyi todella lupaavan oloinen pussi. Tanskassa valmistettu 100 % lohiherkku, jolla oli myös erinomainen hinta: 175 g pussi maksoi vain 3,20 €. Lohi on sellainen mitä meillä pystyy syömään kaikki ja vaikka herkkukaappi pullottikin vielä monista avaamattomista herkkupurkeista, oli tämä uusi pakko saada testiin.

Kisut oppivat yllättävän nopeasti "herkutellaanko" -sanan merkityksen. Varsinaisesti en edes opettanut sitä, mutta parin toistokerran jälkeen kaikki pomppaavat pystyyn ja tulevat keittiöön sanan kuullessaan. Kisut tunsivat entuudestaan "temputellaanko" -sanan, joten samankuuloisuus voi vaikuttaa asiaan.

Olen hyvin innoissani tulevista herkuista! -ilme


Palat ovat isoja, mutta helposti murrettavissa

Pussi lupaa ainoastaan tuotteen olevan valmistettu tuoreesta lohesta, ei suoranaisesti lohen lihasta, ja asiantuntijattomana kommenttina minusta nuo eivät edes näytä lihalta. Herkku ei ole pakastekuivattua eikä suoranaisesti näytä kuivatultakaan ainakaan mitä vertaa tavallisiin kuivatuotteisiin. Erilainen valmistustapa saattaa vaikuttaa säilyvyyteen, sillä herkkujen Parasta ennen on jo puolen vuoden päästä. Toki voi myös olla, että herkut ovat ehtineet oleskella varastossa odottamassa myyntiä jo jonkin aikaa. 

Tutkiskelin valmistajan sivuja ja sieltä löytyi pieni maininta, missä sanottiin tuotteen olevan tehty lohen lihasta. Minulle tulee enemmän nahka mieleen, mutta niin tai näin maistuvuus on ollut täysi kymppi!

"Riittää kuvaus, herkku tänne!"

"Annnna herkku!"

"Ei ole aikaa oottaa, herkku tänne!"

"Jee!"


"Kittoos!" t. Haiku-orava

"Itsepalvelu, mamilla kestää tulla maahan asti!"

Koska kuviin ei välity niin hyvin sitä pomppimista ja hyppimistä mitä nämä herkut saavat aikaan, päätin extempore kuvata videon. Ja se näkyy, älkää liikoja välittäkö sotkuisuudesta. Myös kisut yllättyivät kun yhtäkkiä joutuivatkin tekemään aivotyötä herkkujen eteen, joten käynnistys oli vähän hidasta. Nora koitti ovelana tyttönä saada namin sitten muuta kautta.

Tämä nami tulee taatusti jäämään meidän herkkuvalikoimaan! 

10 kommenttia:

  1. Näyttääpä olevan herkullinen herkku! :D

    VastaaPoista
  2. No kyllä on herkullisen oloinen herkku kun kisut menivät niistä ihan sekaisin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan täysin, piti käydä jo täyttämässä varastoakin, että varmasti riittää! :D Hauska miten näiden myötä olen nyt alkanut syöttämään paremmin noita muitakin herkkuja aktivoinnin muodossa. Ehkä me saadaan herkut syötettyä ennen parasta ennen -päivää. Kaapissa on vielä yksi avaamaton heinäkuun päiväyksellä oleva tavallinen kuivaherkku. :D Se on Haikun urakka, joten tulee tosi harvoin muistettua antaa. Ainakin viime kuun puolella kaveripussi oli vielä syötävää. :D

      Poista
  3. No jopa ne kissakansalaiset pomppii :D

    VastaaPoista
  4. Nam, tuollaiset lohiherkut kelpais kyllä meillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne tuoksuu omaankin nokkaan hyviltä! :) Just se hieno lohen tuoksu.

      Poista
  5. Hassu Nora! Nuo herkut kyllä näyttävät minustakin enemmän nahalta, mutta kai se on sitten uskottava. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös? Luulisi, että nimenomaan se lihamaininta olisi hyväksi myynnin kannalta, joten vähän outoa, että sen tiedon joutuu ihan kaivamaan sivujen syöveristä. :D Hmmm.

      Poista