sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Kissanpentuhuumaa

Viime viikon sunnuntaina minulle ja ystävälleni tarjoutui täydellinen tilaisuus käydä nappaamassa annos kissanpentuhuumaa kun toinen ystävämme oli siskolleen kissanpentu- ja koiravahtina isäntäväen touhutessa päivän muualla. 

Siitä on jo useampi vuosi aikaa kun olen viimeksi päässyt leikkimään pentujen kanssa, joten olin todella innoissani tapaamisesta. Ystäväni sisko on ottanut sisarukset, jotka olivat käyntimme aikaan 15-16 -viikkoisia ihanuuksia. Pennut olivat siis ehtineet olla kotonaan vasta n. kuukauden.

Tullessamme ystäväni kanssa sisään pennuilla oli juuri hippa käynnissä ja he tulivat heti katsomaan keitä heidän luokseen oli saapunut. Pentuja sai nostaa syliin ja siihen maltettiin jäädäkin hetkeksi.

Toin pennuille tuliaisena 2 kissanminttuhiirilelua, jotka kirjaimellisesti vietiin kädestä. Saaliit vietiin heti varmaan leikkipaikkaan, kauas talon nurkkahuoneeseen; kylppäriin, jossa toinen pentu meni hiiren kanssa saunaan ja toinen jäi pesutilan puolelle. Hiiriä puolustettiin niin tiukasti, ettei siinä ollut muuta mahdollisuutta kuin tyytyä toistaiseksi kuvaajan rooliin.

Hilda pitää hiirtä varmassa otteessa, mattokin sai osansa riehunnasta

Ei niin mitään mahdollisuutta napata hiirtä pois :D

Roxy-koiru oli iloinen vieraista ja saamastaan huomiosta, mutta vietti mieluiten aikaa omissa oloissaan

Leikki saatiin viimein siirettyä ihmisten ilmoille, kuvassa sisaruksien aktiivisempi ja määräävämpi osapuoli Helga

Helga ei malttanut pysyä paikoillaan kuvauksen ajan, houkutinhiiru oli pakko saada!

Lisää haastetta leikkiin

Helga ja Helgan hurmaava jalkakuviointi

Hilda piti pienen tauon, ystäväni mukaan kisut eivät ole jaksaneet leikkiä millään lelulla näin pitkään putkeen. Sitä leikkiä kyllä kestikin.

Joku varasti taas hiiren

Ja Hildan leikki jatkuu

Samoin Helgan

:p

Pennut ovat todella sosiaalisia, syliksi kelpasi niin tuttu kuin vieras sylikin. Tässä Helga nautiskelee "tätinsä" sylissä.

Saimme seuraa sohvalle


Oli aivan ihana päästä nautiskelemaan pentuseurasta piiiiitkästä aikaa eikä yhtään helpottanut pentukuumettani. H2 on aktiivinen, seurallinen, lempeä kaksikko ja sisarkemia näkyy kauas. Aivan mahtavat persoonat. 

Hilda vietti paljon aikaa sylissäni ja muutenkin pentuja tuli paljon nosteltua, joten lähtiessäni ajattelin omien kisujeni tulevan kotona vastassa hyvin närkästyneenä mukana tuomistani hajuista. Mutta kisut eivät vaivautuneet edes nuuhkaisemaan normaalia enempää, olivat vain onnellisia kun mami oli taas kotona. 

Seuraavana päivänä pääsin taas tapaamaan kisulasta tällä kertaa äitini syntymäpäivien merkeissä, mutta tämä lapsi on jo aikuinen. Ihana kummipoikani Elmo. + Tuisku, tottakai.

Elmo

14 kommenttia:

  1. Voi ääh, joka paikassa on ihania pentuja! Ei tää pentukuume lakkaa varmaan ikinä. :D

    VastaaPoista
  2. Ihania pentukuvia täälläkin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pentuja siellä, pentuja tuolla (ei täällä, nyyh) ♥

      Poista
  3. Apua kuinka suloiset koipeliinikisut! Ja hienon väriset. Pus pus pus ♥

    VastaaPoista
  4. Voi ääk, mitä vekkuleita! Tuliko ees yhtään pentukuume? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitäpä juuri! :D Täällä podetaan alati yltyvää kuumeilua, mutta ei pysty vielä....

      Poista
  5. Voi ei miten ihana tuo helgan kuviointi onkaan <3 <3 <3

    VastaaPoista
  6. Kakaroita, ihania kakaroita ♥ ♥ ♥ Ja koira ja Elmo, kanssa tietty.

    VastaaPoista