tiistai 19. tammikuuta 2016

Tilaus sinne, toinen tänne

Tilasin Noralle testiin poron leikkojauhelihaa Vauhti-Raksusta. Tuotteen proteiini/rasva-suhde ei harmillisesti ole esillä sivuilla, mutta onneksi Nora ei ole erityisen herkkä lihomaan ja ostinkin ruuan tarjoiltavaksi laadukkaamman ihmislaatuisen lihan kaverina, jolloin voin säädellä antokertoja Noran mahdollisten painomuutosten mukaan. Ja tokikaan koska tuote ei yllä laadultaan ihmislaatuisen tasolle, en halua tarjota tuotetta pääasiallisena lihana siltäkään osin. Ostin kuitenkin testiin, jos ei muuten, niin ainakin nähdäkseni minkälaista leikkoliha käytännössä on. Olin vähän turhan positiivisin mielin liikkeellä, sillä yllätyin miten paljon turhaa tuossa onkaan mukana.

Kisuilla on hammastahna loppumaisillaan, joten tilasin sitäkin lisää. Viime vuonna kävi niin kurjasti, että maistuva ja kisuille sopiva Petosan-hammastahna poistui meidän vakiostopaikan, Mustin & Mirrin, valikoimista. Olen ostanut testiin joskus aikoinaan Virbacin kalatahnaa ja se ei ole lainkaan maistuva, joten Petosanilla meidän pitää kuitenkin jatkaa. Onneksi kyseessä näyttää olevan vain valikoimasta poistuminen eikä kokonaan tuotannon lakkaaminen, sillä Petosania löytyy yhä ainakin parista suomalaisesta verkkokaupasta. Tilasin Petosanin PetenKoiratarvikkeesta, mutta vasta myöhemmin tuli mieleen, että olisin voinut ostaa tuotteen samasta paikkaa mistä ostan kisuille hammasharjatkin.... Aikoinaan kun hädissäni etsin uutta ostopaikkaa Petosanille, niin Pete jäi niin vahvasti mieleen, etten tullut nyt ajatelleeksikaan, että sitä voisi saada muualtakin. Ostin heti suoriltaan 2 tuubia, jotta postikulut jäävät pienemmiksi.

Kilon poropaketit ja (ei kilon) hammastahnat


Poron leikkojauhelihassa on paljon turhaa mukana, joten tämä hankinta jäi testiostotasolle.

Laadunvalvoja työssään

Kisuille pitää tilata lisää hammasharjojakin, meillä on enää 1 käyttämätön kaapissa. Ostan nykyään usean kuukauden tarpeen verran verkkokauppa Kivuttomasta, jossa yhden harjan hinta on 2,60 € (Mustissa ja Mirrissä näyttää nyt olevan yhden harjan hinta jopa 4,90 €, jessus...). Harjoja meillä menee ahkeraan tahtiin, ehkä n. kerran kuussa/kisu on vaihto. Kivuttomassa on tosi isot postikulut, mutta kun ostaa paljon kerralla, hinta ei nouse juurikaan per harja. Harmillisesti tällä hetkellä harjat on loppu Kivuttomasta (ja verkkosivuapteekista), mutta onneksi me ollaan juuri vaihdettu uudet. Toivon mukaan saadaan harjoja taas kaappiin ennen kuin vaihdon tarve tulee.

Tilasin myös kissakirjojen huippu-uutuuden, Elina Väyrysen Suuren kissatemppukirjan! Kirja tulikin "kuin tilauksesta", sillä olen ollut vähän sormi suussa pähkäillessäni mitä lähtisin opettamaan Noralle seuraavaksi. Toivottavasti kirjasta löytyy kivoja uusia temppuja opetettavaksi ja ihan satavarmasti on joka tapauksessa mielenkiintoista ja miellyttävää luettavaa! :)

Ps. Hihi, eikä meidän paketit vielä tähänkään lopu.... Viimeistään ensi viikolla kisujen myöhäisen joululahjan pitäisi viimein saapua! Oi, oi!

16 kommenttia:

  1. Hmm... Täytyykin testata tuota hammastahnaa. Meillä on joku kalanmakuinen käytössä, eikä kumpikaan siitä juuri pidä. Ja näköjään kannattaa tilata hamppiharjatkin netistä... Olen myös ostanut ne mustista ja mirristä. Aika nopeasti yksi tuollainen harja kuitenkin kuluu. Meillä harjataan hampaat nykyään joka päivä, kun hamppilääkärissä catvetilla sanottiin, että mielellään joka päivä, tai vähintään joka toinen, tai muuten se olisi sama asia, kun ei harjaisi ollenkaan. :D Hups. Aiemmin olen harjannut pari kertaa viikossa. Laitoin saman kirjan tänä aamuna tilaukseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outs. :D Tuo on ihan hurja hintaero ostopaikkojen välillä. Muistaakseni viimeksi kun katsoin M&M-hintoja, harjat maksoivat jotain 3,90 €/kpl luokkaa.

      Petosan on meillä oikein tykätty tahna, paitsi Nora ei siitä välitä. Menee kuitenkin sillekin paremmin kuin Virbacin kalatahna. :D Petosan on kananmakuinen, mutta sitä maistaneet sanovat, että siinä on enemmänkin pähkinäinen maku. Mikä voisikin selittää sen, että kana-allergikko-Norakin pystyy sitä syömään. :p

      Meillä harjataan joka toinen päivä, mutta Rakulle ihanteellisempi olisi päivittäin. Se kuitenkin inhoaa pesutilanteita, joten pidän sen vuoksi tahdin väljempänä. Nyt olen kuitenkin kokeillut muuttaa asennetta namien avulla ja heti ensimmäisestä kerrasta lähtien Raku alkoi olla rennompi. Toivon mukaan siis se alkaa nauttiakin pesutilanteista, jolloin voitaisiin harkita päivittäistä harjausta. :)

      Poista
  2. Meillä on virbacin tahna ja Ruffe rakastaa sitä yli kaiken :D Söisi varmaan koko tuubin jos saisi.. Coco ei oikein välitä mutta sen takia sen hampaiden pesu onkin niin paljon helpompaa kun se vaan tyytyy kohtaloonsa. :D Uusia harjoja en vaan oo löytänyt mistään mut pitää nyt ootella jos tonne sun linkin alle niitä tulisi. Meidän harjat on jo tosi vanhat. Pitää varmaan keittää ne vedessä että saan pöpöt niistä pois.

    Harmi että liha oli vähän kökköä :( Muakin harmittaa kun meidän raakailut epäonnistui totaalisesti Ruffen osalta mutta eipä sille nyt mitään voi. Omasta mielestä olen jo kaikkeni yrittänyt mutta ei niin ei. Ruffe alkoi kutisemaan myös hepasta ja ei se 50/50 ruokintakaan pitänyt mahaa kunnossa. Mun on näköjään tyydyttävä nyt siihen raksuun ja märkään. Harmillista, mutta niillä se maha pysyy hyvänä niin pakko se on. Outoa vaan että kun Coco syö ruffen ruokaa sillä menee maha heti sekasin.. No mut onneks on sentään yksi jonka maha kestää raa'an :D Aloinpas mä selittämään.. Mutta mutta mäkin tilasin ton kirjan itelle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kuulemma joillakin kisuilla taasen on juuri tuota toista ääripäätä. :D On se jännä, meillä kukaan ei tykännyt siitä.

      Kurja kun molemmista nettipaikoista on harjat loppu, toivottavasti ei ole pitkäaikainen katkos! Meillä kisut pureskelevat harjaa heti tilaisuuden tullen, joten joudun heivailemaan harottavia harjoja ahkerasti roskiin. :p Harottava harja ei ole enää niin tehokas.

      Vai alkoi se heppa kutisuttamaankin, höhh. :( Hyvä kuitenkin, että on löytynyt Ruffelle sopiva ruoka ja tosiaan ei se auta kuin mennä sillä, jos muilla masu ei pysy hyvänä. Kisun terveys menee kuitenkin omistajan omien mieltymyksien edelle ja teollisellakin ruualla kisu voi hyvin kunhan tarpeen tullen huolehtii lisäravinteiden saannista, kuten teillä onkin tehty. :)

      Poista
  3. Harmi, ettei liha ollut niin hyvää kuin olisi voinut olla. Ei ole näköjään ihan samaa tuo kuin mitä itse kesällä tilasin, se ei ollut jauhelihaa vaan enemmänkin karskityyppistä haketta. Meillä on käytössä virbacin hammastahna ja se on onneksi Pöpölle maistunut :) Pitääkin laittaa tuo kirja korvan taakse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa on ilmeisesti vaihtelevuutta erien mukaan ainakin sisältönsä puolesta. :) Maistuvuus sentään on ollut hyvä eikä koostuskaan ole sellainen, että nuolemalla pystyisi syömään.

      Kiva, että teillä Virbacin tahna on ollut maistuvaa! :D

      Poista
  4. Mä oon kerran tarjonnu Penalle poroa ja ei suostunu syömään.
    Hampaita meillä on yritetty harjata, mutta huonolla menestyksellä. Hammastahnaa noi molemmat söis mielellään, mutta kun harja tulee esiin alkaa rimpuilu ja ärinä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poro on sen verran voimakkaan hajuista, että ilman asteittaista totuttamista kisulla voi olla iso kynnys maistaa. Norallekin piti totuttaa hissukseen märkäruuan avulla ja Haiku-ahmattikin alkuun mietti haluaako syödä Noran jämiä. :D Se ehti jo tottua ihmislaatuiseen lihaan, mutta eilen kun tuli ensimmäistä kertaa tälle jauhelihalle tilaisuus syödä pari viimeistä palaa mitä Nora jätti lautaselle, niin kyllä se vähän aikaa pörräsi ympärillä ja mietti haluaako syödä. :D Lopulta ahneus vei voiton.

      Rakullekin on kehittynyt joku iso inho hampaidenharjausta kohtaan ja harjaustilanteet on olleet alkuun melkoista rimpuilua ennen kuin poitsu on tyytynyt kohtaloonsa. Nyt aloitin uudelleentotuttamisen harjaukseen namien avulla, että harjaustilanteista tulisi miellyttävämpiä meille molemille. Annoin namin aika kun Raku oli rentona eikä ehtinyt jännittyä ja pidin harjausliikkeet tosi lyhyinä samasta syystä. Heti ensimmäisen uudelleentotuttamiskerran jälkeen seuraava harjaustilanne meni jo paljon paremmin. :)

      Poista
  5. Musta tuo poro ei näytä mitenkään pahalta! Kuvan perusteella Kennelrehun pentujauheliha saattaisi olla laadultaan vähän samanlaista ja siihen olen kyllä ollut tosi tyytyväinen. Pitää siis ehkä testata. Hih, meillä on sama kirjaostos! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei päässyt minun laatuvaatimuksia läpi. :D Runsaasti kovahkoja huonostisulavan näköisiä pikkupaloja ja värikin on ihan erilainen kuin ihmislaatuisessa (ruskea vs punainen). Harmi, tuo olisi ollut niin kiva hintansa puolesta. Maistuvuus sentään on ollut hyvä. :D

      Olen tosi iloinen kun saatiinkin kirja jo perjantaina! Olin odottanut sen tulevan vasta ensi viikolla. Piti heti selata läpi ja vaikuttaa tosi hyvältä! :)

      Poista
  6. Teillä on maailman valloittavin laaduntarkkailija:) Meidänkin täytyy kyllä tutkia Vauhti-Raksun tarjontaa. Aina vaan tulee haettua Mustista ja Mirristä samat Maukas-satsit.
    -T&Tidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauhti-Raksussa on paljon kivoja tuotteita ja myyjät/kuljettajat on superkivoja! :) Meidän vakkarit sieltä on broilerinsydämet, hiiret ja tiput.

      Poista
  7. Heippa! Kirjoittelin joku aika sitten diabeetikko-kissaansa liittyen ja nyt jälleen kerran olisin hiukan neuvoja vailla.... Diabetes on tällä hetkellä remissiossa - heitin romukoppaan kaikki eläinlääkärisapuskat ja eläinlääkäreiden hoito-ohjeet, annoin insuliinia silloin kun kissa sitä tarvitsi suhteutettuna verensokeriin ja lopetin sokkona pistämisen kokonaan: löysin jenkkiläisen forumin, minkä avulla ollaan nyt tosiaan remissiossa ihan pelkän ruokavaliomuutoksen ansiosta. Mutta mutta. Kullallani todettiin liuta ruoka-aineallerhioita, pahimpina kalkkuna ja kana, kala ja äyriäiset, porkkana, peruna, maissi, riisi, soija, hiiva, siitepölyt, penisilliini...monen muun lisäksi. Hetken aikaa vasikan liha tuntui sopivan, mutta nyt siitäkin alkaa tulla masuoireita. Lampaasta tulee myös masu kipeäksi. Jäljelle ei paljoa jää, varsinkin kun pelkkä raaka-ruokinta ei sovi - ruuassa täytyy olla n.6-8% hiilareita kuiva-aineessa ja rasvaa n.5%, muutoin verensokerit karkaa taivaaseen. Olisikohan sinulla jotain ideaa mitä voisin kokeilla? On kohtuu hankalaa löytää sellaista valmisruokaa, joka ei sisällä mitään allergeeneja ja toisaalta sellaista, joka olisi edes jokseenkin korkealaatuista ruokaa...
    Kyselee Katja ja Ruusa-kissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mui!

      Onpa ihan mahtavaa, että olette päässeet noin pitkälle! :) Kurja kuitenkin, että nuo allergiat ovat vaikeuttamassa ruokavalion koostamista. Melkoinen lista ja asiaa vaikeuttaa diabeteksen erikoisvaatimukset. Melkein helpoin on joka tapauksessa raakaruoka, sillä teollisiin on yleensä lisättynä joko nautaa tai kanaa ja rasvaakin on vaikea löytää tuohon sopivana. Onko 5 % rasvaa märkä- vai kuiva-aineena? Lihoista mitä voisi kokeilla on ainakin hirvi, poro (mikä tuntuu olevan todella allergiaystävällinen liha), hevonen, peura ja kenguru. Kengurua saa myös raakalihana Etelä-Suomessa, mutta myös märkäruokana löytyy. Animonda Integran kengurussa on 5 % rasvaa, mutta hiilareita 16 % kuiva-aineesta... Escapure-sarjalta löytyy hiilihydraatiton 3 % rasvaisuudella.

      Hirveä on saatavilla saksanhirvenä pakastealtaasta ja sitä voi kysellä myös mm. metsästäjiltä. Metsästäjiltä saatuna toki rasvaisuus on aina isompi kysymysmerkki kuin tiettyä ruhonosaa sisältävä markettituote. Poroa löytyy ainakin Mushilta, mutta rasvaa on 6,90 % eikä raaka-aineet ole kovin laadukkaita. Hevonen on helpoiten saatavilla, siitäkään ei tosin taida olla juuri pelkästään 5 % rasvaisuudella olevaa, mutta eri osia ja rasvaisuuksia yhdistämällä (esim. 10 % rasvaista palalihaa ja 2 % rasvaista jauhelihaa) voi saada tuon 5 % tarpeen täyteen. Toki etenkin raakaruokinnassa tarvitaan ne lisäravinteet mukaan, mutta niistäkin löytyy varsin hyvin allergiaystävällisiä tuotteita.

      GranaPetiltä löytyy Riista ja ankka -niminen tuote, jossa rasvaa 6,3 % ja hiilareita kuiva-aineena 7 %. Sisältää tosin lohiöljyä.

      Jos joudut käyttämään hiilarittomia ruokia, niin hiilareitahan voisi lisätä ruokaan esim. kauran tai muun runsashiilihydraattisen mutta vähärasvaisen, avulla. :)

      Toivottavasti sopiva ruoka löytyy!

      Poista
    2. Moikka ja kiitokset vastauksesta :)

      Animondat ei valitettavasti meille käy, mitkään niiistä itseassa, niissä on kaikissa jotain allergeeneja taikka lihaliemi, jossa on tuhottomasti sokereita ja tärkkelystä, eikä valmistaja koskaan vastannut mitä tärkkelystä he käyttävät, riisi ja maissi eivät sovi ja vehnää en muuten vaan suostu antamaan :) hiilareita pitäisi kuiva-aineessa olla alle 8%, kaikki sen ylimenevä on liikaa ja kun tuohon yhtälöön sitten vielä lisää nuo allergiat... Kyllä menee vaikeaksi :( Meillä oli kokeilussa Miamor pateet, joissa hiilareita kuiva-aineessa on noin 4%, ja joista fasaani ja kani kyllä maistuivat, mutta kappas vaan, niissä on seassa kalaa ja se kyllä sitten heijastui sekä mahakipuna että 28mmol verensokeria.... Joka on palttiarallaa aivan kamalan korkea. Muita kokeiltuja on Ziwipeaksin lammas ja ziwipeaksin peura - menivät roskiin kummatkin, niissä on seassa sinisimpukkaa, escapurelta kalkkuna (ennen kuin allergia diagnosoitiin) mutta jossa on jostain syystä hiilareita 11% vaikka valmistusaineona oli vain kalkkunaa... ja tuossa kengurussakin on 14.05% hiilareita kuiva-aineessa- eli sekään ei sovi :( catz feinfoodeissa on kaikissa mukana joku kasvis, juures, marja tai vihannes ja Macsin sapuskoista ainoa, joka olisi proteiiniltaan sopinut sisältää porkkanaa, mikä on yksi eniten allergiaa aiheuttavista...ja applawsin pateet, mitkä olisi 0% hiilareita kuiva-aineessa sisältää kaikki mausta riippumatta kanaa ja kalaa. Paikoitellen kyllä ärsyttää miksi kaikkiin ruokiin sotketaan mukaan kaikkea mahdollista :( Granatapetin riista&ankka meillä onkin tilauksessa zooplussalta, siinä tosin arveluttaa nuo marjat ja lihaliemi, mutta kokeilemallahan se selviää :)
      Tällä hetkellä meillä on kokeilussa ihan kotimainen possu, ostin karjalanpaistiksi tarkoitettuja kuutiota lihatiskiltä - huomasin nimittäin että joihinkin valmiiksi pakattuihin lihoihin on suolan lisäksi pumpattu glukoosia- ja laitoin ne uuniin - nepä onneksi maistuvat oikein hyvin, tosin, vaikuttaisi että niistä tulee kutinaa ja ainakin ilmavaivoja... Verensokeri sen sijaan kyllä pysyy nätisti alle 5:n eikä insuliinia ole tarvittu kokeilunkaan aikana :) seuraavaksi kokeilen maistuisiko possu myös raakana, kypsennettynä siinä ei ole enää tauriinia sun muita... ajattelin kokeilla myös kananmunaa, allergiatestin mukaan se olisi ookoo, mutta olen ehkä hiukan skeptinen sen suhteen. Myös ankka pitäisi sopia ja tosiaan myös hevonen, kenguru, poro, peura, kani ja fasaani sekä tietty nauta ja possu. Lammas lihana on liian rasvainen ja se taas nostaa sokereita vaikka allergiaa ei suoranaisesti olekaan. Olen myös antanut 15% rasvaa sisältävää kevyt- emmental-juustoa, se on ihan ehdoton herkku eikä se nosta verensokeria (ei sisällä hiilareita). Niin ja lasken rasva % märkäaineesta, ainostaan hiilarit kuiva-aineesta :)

      Tuosta kaurasta, jos nyt näyttää siltä, että jonkin verran hiilareita tarvitaan, osaatko kertoa miten lasken annokseen sopivan määrän?

      Poista
    3. Voi että. :( Hyvin hankalaa, toivottavasti GranataPet sentään sopisi! Karjalanpaistissa on mukana nautaa (jos vasikka ei sopinut, nautakaan ei harmillisesti sovi), joten kannattaa kokeilla maustamatonta possunsydäntä ja muita vähärasvaisia possunosia (olikohan fileesuikale, missä n. 3 % rasvaa). :) Maustamattomissa/natureleissa ei ole suolaa eikä muita ylimääräisyyksiä. Kananmuna on yksi allergisoivimmista protskunlähteistä, mutta eihän se haittaa testata. :) Proteiini on kuitenkin eri kuin kanassa eli saattaisi hyvällä tuurilla sopiakin.

      Finelin mukaan kaurahiutaleessa on 57 g/100 g hiilareita, Myllyn paras ilmoittaa pitoisuudeksi 54 g ja Elovena 55 g. Lihan nestepitoisuus on keskiverroin 75 %, mutta vaihtelua on hieman rasvaisuuden mukaan. Mush ilmoittaa possunsydämelle kosteudeksi 76,6 %. Kaurahiutaleiden tarpeen lasket laskemalla arvioidun hiutaletarpeen hiilarimäärän (lasketaan ruuan hiilihydraattipitoisuus/100 g * 0,0x, jossa x on arvioimasi hiutalemäärä. Esim. 2 g hiutaleita sisältää 1,1 g hiilareita Elovenassa (55 * 0,02) ja tarkistamalla oikeellisuuden ruokavalion kuivapainosta. :) Sitten kun tarvittava hiutalemäärä on selvillä, siihen kannattaa lisätä vettä joukkoon ennen tarjoilua, jottei se kuivattaisi kissaa imemällä kosteutta itseensä.

      Poista