torstai 30. heinäkuuta 2015

Rakun osaamat temput

Rakun vuoro. Raku on tosi innokas temppuilija, joka rakastaa oppia ja tehdä temppuja, monesti kehräten samalla. Raku osaa yhteensä 11 eri temppua, joista 2 (kaada ja ali) se on oppinut pelkästään Haikua tarkkailemalla. Rakun uusin temppu on ali, sen se oppi kun treenasimme Haikun kanssa temppua videota varten (temppu ei kuulu Haikun suosikkeihin ja meillä on ollut pitkä paussi sen tekemisessä) ja Raku seurasi uteliaana vierestä. Raku seurasi niin intensiivisesti, että Haikun jälkeen kokeilin temppua huvikseni Rakulla ja poitsu hoksasikin jujun heti pelkän käskysanan kuultuaan.

Ihan ongelmitta Rakun kuvaus ei sujunut, mutta vika oli kuvaajassa. Kun aloimme kuvaamaan, kiinnitin huomiota vain siihen miltä Raku näytti kamerassa. Käydessäni läpi materiaalia kuvauksen jälkeen, huomasin, että naamaani tuli häiritsevän paljon esille (keskityin enemmän ilmeideni tarkkailemiseen kuin Rakun suoritukseen) ja tukkakin jäi rumasti kiinni. Kuvaushetki oli kestänyt kuitenkin sen verran kauan, etten viitsinyt kiusata Rakua kuvaamalla kaikkea uudestaan. Lopuksi kun laskin, että kaikki temput ovat varmasti mukana, huomasin, että peruuta-temppu unohtui kuvata. Kuvasimme vielä sen ja koska Raku oli yhä todella innokkaana mukana, päätin sittenkin kuvata kaikki (paitsi läpi ja pujottelu ja toki peruuta) uudestaan ja poistin alkuperäisen videon. Alkaessani editoimaan videoita, huomasin, että poistetun videon mukana lähti myös läpi-temppu, joten se piti kuvata pikaisesti vielä uudestaan. Päivä oli ehtinyt tässä vaiheessa vaihtua, kuten sukkanikin. :D Rakulle taasen pelkkiä kehuja, poitsu jaksoi erinomaisesti mokailevasta mamista huolimatta eikä häiritsevät tytötkään saaneet keskittymistä herpaantumaan.

21 kommenttia:

  1. Hihi ihania temppuja <3 Eikös nää osannut myös hypätä syliin käskystä? Vai muistanko vaan väärin.. Ainakin joku osasi!! Hitsiku meillä Ruffe on niiin tohottaja ei se osaa keskittyä ollenkaan :( Harmittaa, kun se on fiksu että varmasti oppisi mutta kun ei pysy paikoillaan ja on koko ajan herkun perään :D Coco on taas vähän pönttö ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nora osaa! :) Raku hyppii selkään, mutta vain omasta tahdostaan (en ole lähtenyt opettamaan tempuksi asti). :D Oletko kokeillut erilaisia herkkuja? Jotkut menee niin sekaisin herkkunameista, etteivät muuhun pysty keskittymään, joten joku vähemmän lemppari voisi toimia paremmin. Eiköhän Cocokin oppisi, aloittaa vaikka jostain oikein yksinkertaisesta tempusta, että pääsee temppuilun makuun! :)

      Poista
  2. Wau, hienoa työtä molemmilta, sulta ja kissalta. Mä oon aina ihan sanaton kun katson näitä teidän temppuja... Wau.

    VastaaPoista
  3. On se Rakukin kyllä todella taitava! :)

    VastaaPoista
  4. Ihana Raku <3 Hirveen hyvin osaat kyl opettaa! Meillä on just pujottelu ja koppaan meno harjottelussa, jälkimmäinen sujuu jo aika hyvin mutta pujottelussa oli aika pitkä harjoittelutauko ja nyt Pöpö tuntuu vähän unohtaneen koko idean.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, näitä on helppo opettaa kun ovat niin innokkaita oppijoita! :D Oijjj, videota sitten vain! ♥

      Poista
  5. Taitava Raku! Videostahan tuli lopulta tosi hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos! :) Vähän jäi harmittamaan tuo värimaailmavaihtelu ja muutenkin huonohko laatu, mutta Rakun värit on haastavat varsinkin vaaleaa taustaa vasten. Koitin kirkastaa värejä, mutta sitten meni vähän turhan häikäiseväksi ja epäselväksi. :D

      Poista
  6. Aivan upeita temppuja! Onko sinulla vinkkejä kissan motivoimiseen koulutuksen yhteydessä? Itselle ei tule mieleen muuta palkkaa kuin namit, joista meidän jätkä ei kauheasti välitä. Tai sitten en vain ole löytänyt tarpeeksi hyvää herkkua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Oletko kokeillut erilaisia nameja? Meillä esimerkiksi toimii paremmin pakastekuivatut kuin kuivatut herkut ja käytetyllä eläimelläkin voi olla merkitystä (jos esimerkiksi kisu rakastaa kanaa, kanaherkku voi olla mieleisin, tai jos rakastaa katkarapua, se voi olla mieleisin jne). Jos kisu syö raksuja, mutta raksut ei ole vapaasti saatavilla, nekin saattavat olla mieluisa treeninami.

      Kisun luonteesta riippuen muukin palkkio voi olla mieluisa. Meillä Rakulle kelpaa erinomaisesti myös leikkipalkka (narunpätkä yms) ja Haikulle silitys/rapsupalkka. Näitä tosin olen käyttänyt vain opittujen temppujen kanssa ja selkeä enemmistö palkkauksesta toimii meillä nameilla. :)

      Toivottavasti mieleinen motivaattori löytyy! :)

      Poista
    2. Kiitos hirveästi kattavasta vastauksesta! Nyt siis vaan suunta herkkukauppaan ;D

      Poista
  7. Voisitko joskus tehdä videota että miten opetat uuden tempun? Olisi kiva saada vinkkejä temppuiluun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, laitanpa jonoon! :) Voisin koittaa vaikka kuvata tempun, mitä Haikun kanssa nyt opettelemme. Se on suht vaativa, joten ei kannata pidätellä hengitystä julkaisua odotellessa. :D

      Poista
  8. No niin, joko sä olet kissa, joka kykenee välillä muuttumaan ihmiseksi, tai sitten osaat vain jotenkin mystisesti kommunikoida kissojen kielellä. :D Mulla ei olisi hajuakaan, miten edes lähteä opettamaan suurinta osaa noista tempuista. Kerrassaan vaikuttavaa. Upeaa työtä myös kissoilta, hieman enemmän keskittymiskykyä ja kärsivällisyyttä löytyy kuin täältä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, ollapa kissa. :D Nami on tehokas houkutin ja "ohjaaja", pienin askelin kohti päämäärää. :) Kiitos!

      Poista
  9. Niin hellyttäviä nämä sinun temppuilijat! Ja taustatemppuilijat aina innolla mukana:)
    -T&Tidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Haikukin oli yllättävän osallistuvana. :D

      Poista