tiistai 17. maaliskuuta 2015

Broilerinsiipeä

Laiskuus kostautuu. Minulla on pyörinyt jo kuukausia broilerinsiipipaketti pakastimessa, mahtaakohan olla ollut siellä jo syksystä asti. Paketti on odottanut sulattamis- ja paloitteluinspiraatiota ja sittemmin unohtunut pakastimen perälle. Kuukausi - pari sitten muistin taas paketin ja katsoin päiväyksen. Koska ei ollut erityistä kiirettä, laiskuus voitti taas. 

Noralle sopimattomia ruokia on kerääntynyt pakkaseen jo aikalailla, joten päätin viikko sitten, että nyt on korkea aika alkaa syöttämään niitä pois. Samalla muistui taas mieleen se broilerinsiipipaketti ja tarkistaessani päiväyksen otin sen äkkiä sulamaan: meillä on kuukausi aikaa syöttää 1,5 kg siipiä pois ennen parasta ennen -päiväystä. Hyvä minä. :D Ei oteta kuitenkaan stressiä, tuskin on kuukauden tarkkaa. Paloittelu ei loppujen lopuksi ollutkaan niin työlästä mitä olin kuvitellut. Se aloittamisen vaikeus.

Siipien kanssa kävi aluksi kuten arvelinkin: Haiku syö niitä innolla, mutta Raku söi pehmeän kärjen ja kovemmasta luuosasta söi vain lihat luun ympäriltä. Tämänkin takia siirryin aikoinaan Rakun kanssa jauhettuun siipeen (kaulat ei maistu lainkaan). Mutta yllättävästi, tarjotessani minisiiven Raku söi sen kokonaan ja sen jälkeen ei ole enää nyppinyt lihoja luun ympäriltä muistakaan! Annan silti varalta Haikulle haasteellisimmat palat.



Haiku syö taktisesti nurkassa


12 kommenttia:

  1. Aika herkullisen näköstä ruokaa, tässähän tulee itsellekkin nälkä heh.. ;D Meillä oli tänään ruokana sika-nauta jauhelihaa joka maistui Ruffelle taas yllättävän hyvin, johtuiskohan vitamiini piikistä. Sen jälkeen kun lopetettiin ruuan keittäminen raaka on maistunut taas vähän huonommin, tykkäsi selkeesti enempi keitetystä.. :D Raku oot niin söpö ja meiän poikia harmittaa ainakiin Ruffee ettei se saa syyä tommosia herkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nälkäsenä ei kannata katsoa kissojenkaan ruokakuvia. :DD Höhh, hyvä kuitenkin, että on taas lähtenyt maistumaan! Toivottavasti tahti jatkuu. :) Eilen meillä päästiin syömään "teidän" ruokia kun Raku sai Noran possunsydäntä iltapalaksi ja Haiku taasen heppaa. Oli muuten niitä hyvin harvoja ruokia, mikä ei maistunut Haikulle paljaaltaan. :D Piti sekoittaa vähän märkäruokaa joukkoon ja silloinkin heppaa vaan näykittiin ja koitettini syödä märkis ympäriltä.

      Poista
  2. Näyttää siltä, että teillä tosiaan nautitaan noista siivistä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haikuhan rakastaa, mutta oli positiivinen yllätys, ettei Rakun kanssa tarvinnut "tapella" alkua pidemmälle. :D Kovasti sekin tykkää. :3

      Poista
  3. Hienosti teillä syödään siipiä!

    Meillä aikuiset syövät siivet luineen ja kaikkineen, mutta pennut (tai noh, nuoria 6 ja 7 kk ne ovat jo) empivät. Muutenkin leikatut aikuiset - erityisesti Coco - syövät mitä vaan ja milloin vaan, mutta nuoret nirsoilevat luvattoman paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höhh, nuorten pitäisi ottaa aikuisista mallia! :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Oli kivaa saada taas Rakulle enemmän kultasävyä, kiitos aurinko. :3

      Poista
  5. Haiku näyttäää aivan yhdeltä kissaltani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, aina hurjaa törmätä kisuun joka näyttää samalta kuin oma. :D

      Poista