lauantai 7. helmikuuta 2015

Haaste

Marraskuun Muruset haastoi kisut vastaamaan viiteen kysymykseen ja keksimään omat kysymykset eteenpäin laitettaviksi. Kisut vastailivat innolla!

Säännöt ovat lyhennettynä tämän mukaiset:

Haastaja kertoo sinulle viisi aihetta, joihon sinun tulee kertoa vastaukset.
Haastetun on keksittävä viisi uutta aihetta ja annettava haaste eteenpäin eri blogeille.

Monelta heräätte aamuisin? 
"Me heräillään vähän miten sattuu, ei olla mamillekaan kerrottu tarkkaa aikaa! Joskus herätään ennen mamia ja touhuillaan omiamme kun odotellaan sen heräävän ja välillä väsyttää sen verran, että nukutaan niin pitkään kuin mamikin. Ainakin siihen asti kun laite alkaa metelöimään ekaa kertaa. Täytyy kuitenkin sanoa, että ihmetellään miten mami nukkuu niin pitkään kirkkaasta auringonpaisteesta huolimatta, ihmistenhän pitäisi olla päiväaktiivisia."



Paljonko saatte herkkuja päivässä? 
"Ei niin paljoa ku mitä haluttais! Herkkuja ei saada joka päivä ja silloin kun me saadaan niin ollaan niin innoissaan ettei hoksata laskea... Herkkujen määrä riippuu mitä tehdään. Jos vieras on kylässä, saadaan herkkuja vähemmän ja jos taasen herkkujen eteen pitää tehdä jotain, niin saadaan enemmän. Siinäkin riippuu mitä meidän pitää tehdä. Pitääkö sirkustemppuilla vai riittääkö kilpajuoksu vai tarvitaanko tassutaituruutta. Sirkustemppuilun aikaan saadaan yleensä niin paljon nameja kuin mitä mami uskaltaa antaa ilman, että Rakulle tulee paha olo."

"Herkkuja?"

"Kyllä kiitos!"

Mikä on viikon paras päivä ja mitä silloin tapahtuu? 
"Meille jokainen päivä on pitkälti samanlainen, joten ei ole suosikkia! Vähiten tykätään kuitenkin viikonlopuista kun silloin yleensä vieraat käy, jos ovat käydäkseen. Ei oikein tykätä siitä, että mamin huomio on muissa olennoissa kuin meissä. Varsinkin Haiku joutuu usein muistuttamaan, että mekin ollaan olemassa. Silloin on ihan kivaa, jos meitäkin muistetaan huomioida, mutta ollaan aina kovin onnellisia kun jäädään taas oman porukan kesken."


Mikä on teidän lemppari ruoka?
Haiku: "Rakastan ruokaa ja lähes kaikki maittaa yhtä hyvin! Erityisen kivaa on silloin kun pääsee syömään Rakun ruuanjämät oman ruuan lisäksi."
Raku: "Rakastan lohiöljyä, keltuaista, broilerinmaksaa, broilerinfilettä ja -rintaa!"
Nora: "Kaikki raaka maksaa lukuunottamatta on namia ja moni märkäruoka myös! Mitä enemmän pureskeltavaa sen parempi, vaikka kaikki kyllä menee yhtä nopeaa alas."

Mitä kivaa tapahtuu huomenna?
"Mami ei ole vihjannut mitään, että olisi erikoisempi päivä! Ehkä pitkästä aikaa sirkustemppuillaan tai tehdään jotain muuta kivaa nameihin liittyen?"


"Maailma on paljon jännempi kun sitä katsoo väärinpäin!"

Kysymykset muille kisuille:
Mikä on suosikkiajanvietteenne?
Pidättekö korkeista paikoista?
Mikä on suosikkilelunne?
Mitä inhoatte?
Mikä on suurin haaveenne?

Haaste lähtee näille:
Karkkikaksoset
Harmi ja Huoli
Kiira ja Eemeli
Inu (ja koirat)
Myrsky ja Viima

8 kommenttia:

  1. Raku on niin ihanan näkönen noissa kuvissa ♥ Katottiin viikinkejä ja nyt Ruffeakin kutsutaan Ragnariksi ja Cocoa Rolloksi :"D Voi meitä palvelijoita.. Tosi kiva kun vastasitte meiän kysymyksiin :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raku on pieni söpöilijä ♥ Heh! Voi Cocoa. :D Toivottavasti Ruffe on vähän reilumpi veli kuin Ragnar.

      Poista
  2. Kylläpä oli ihanat vastaukset! Ja kiitos haasteesta, nappaamme kiinni.. mamma yrittää ehtiä ennen Tirsan saapumista :)

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia ja kiitos haasteesta! Valitettavasti tyhmä omistaja lähtee seminaarimatkalle toiselle puolen Suomea eivätkä nuo kissat osaa itse kirjoittaa, eli haastepostaus ilmestyy varmaankin vasta ensi viikon lopussa. :)

    VastaaPoista
  4. Jee! Inu ottaa haasteen vastaan :D

    VastaaPoista