maanantai 19. tammikuuta 2015

Valitusvirsi

Nora on kisuistani aktiivisin leikkiinpyytäjä. Se ei leiki itsenäisesti leluilla (paitsi pötköllä), joten aktivointi on minun ja kisukavereiden varassa. Lähinnä minun. Arvostankin kissoissa sitä, että ne aktivoivat minua yhtä paljon kuin minä niitä eli Noran leikkipyynnöt otetaan avosylin vastaan. Tätä virttä kuulen yleensä 3 - 6 kertaa päivässä ja virsi kestää useamman minuutin, jos en heti siihen reagoi.




Yksi päivä Nora halusi leikkiä juuri silloin kun tyhjensin hiekkalaatikoita ja kun en heti reagoinut valitukseen, tyttö hyppäsi suihkukaapin päälle taiteilemaan ja jatkoi valitustaan sieltä. Heti kun lopetin tyhjentämisen ja hain kameran, Nora tuli tyytyväisenä alas. Olinhan jo kerran kiinnittänyt siihen huomion, niin sehän tarkoittaa leikkihetkeä? Olin kuitenkin tylsä ja hoidin siivouksen loppuun ennen sitä, Nora odotti malttamattomana edestakaisin kulkien.

"Tahtoo tekemistäää!"

"Jipii mami huomioi!"

Nora-oravan reitti

Haiku ja Raku eivät juurikaan pyydä leikkimään, lähinnä siksi, ettei niiden tarvitse, koska Nora hoitaa homman aktiivisesti. Kaikki kolme osallistuvat aktiivisesti leikkeihin, jos lelu on semmoinen, jolla kaikki tykkää leikkiä. Jos joku ei syystä tai toisesta osallistu leikkiin, niin silloin kuitenkin ollaan tiiviisti tarkkailutehtävissä.

28 kommenttia:

  1. Kuulostaapa tutulle. :D Meillä tätä tehdään aina kun kaksijalkaiset asettuu sänkyyn, kun kukaan ei enää viihdytä ja rapsuttele ja leiki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, sillon on hyvä alottaa itku. :D Mie yleensä leikitän näitä vähän ennen nukkumaanmenoa niin eivät sitten kaipaile tekemistä juuri silloin kun menen nukkumaan. :D

      Poista
  2. Curleilla on niin söpö ääni tommonen vinkuna, meillä kuulostetaan ihan erillaisilta menee volyymit vähän möreämmäksi :D Nora on kyllä aikamoinen kiipeilijä, kun pääsee joka paikkaan! Me uskotaan, että Ruffestakin ois tohon jos vähän herkuilla motivoisi :---)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmilla on tosiaan vieno ääni, tykkään. :) Haikullakaan ei ole paha ääni, mutta eroaa kuitenkin Norasta.

      Poista
  3. Voooi, meillä kuulostaa välillä vähän samalta. :D Noralla on kyllä ihana tyttömäinen ääni! :) meidän Ninni mouruaa välillä niinku rekkakuski

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reps. :D Noralla on kyllä ihana ääni jopa silloin, kun se naukuu isompaan ääneen (pikku pätkä videolla). Rakunkaan naukuna ei ole paha, Haikun ääni on näistä isoin. :D

      Poista
  4. Max: Minä tässä kuuntelin sua Nora ja voisin heti lähteä sun kanssa leikkimään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nora tykkäisi (hetken tutustumisen jälkeen)! :)

      Poista
  5. Onpa ihana leikkiinkutsu! Niin vieno ja kaunis ääni.
    Meillä on vähän samantapaista ääntelyä kanssa monta kertaa päivässä ja samalla Pena usein istuu työpöydän edessä ja tuijottaa sitä laatikkoa missä säilytän meidän laserhiirtä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne kissat vaan niin fiksuja. ♥ Haikukin leikkiinpyytäessään menee istumaan huiskakaapin eteen ja joko koittaa avata ovea tai nojailee sitä vasten.

      Poista
  6. Hehe, kuulostipa tutulta. Meillä Utu on oppinut hyppäämään taulu-TV:n päälle, jos kukaan ei huomioi, kun herralla on tylsää. Takuuvarma huomio, sen verran uhkaavasti alkaa TV keikkua :D Sittemmin se on oppinut, ettei tarvitse kuin laittaa etutassut TV:n päälle, niin joku varmasti reagoi... On ne niin pelottavan fiksuja :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, äkkiä ne tosiaan oppii! :D Meilläkin on tuollaista testailua välillä aamuisin kun kisut koittavat saada minut ylös. Haiku murtautuu suihkukaappiin, Nora testailee kynsiään sohvaan (tosiaan siis testailee, saattaa kuulua RAPS, hetken hiljaisuus, RAPS, hetken hiljaisuus, RAPS..) ja Haikukin välillä. Onneksi tähän asti on riittänyt "ei" eikä tarvi nousta ylös, mikä olisi voitto kissoille. Tosin, vaikkeivät lopettaisi kiellosta, niin en siltikään nousisi juurikin etteivät ottaisi tapaa varmaksi herättämisrituaaliksi. :D

      Poista
  7. Tyhmä mamma , kun ei ymmärrä hetiiii .. ihana tyttö <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tylsä tyhmä mami, paitsi sitten kun viimein otetaan lelu esiin. Silloinkin tosin, jos lelu on väärä. :D

      Poista
  8. Oii ihana vieno kujerrus <3 . Meillä on kyllä vaativampi komennus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Norakin pitää välillä melkoista mekkalaa, pahimmat eivät päässeet kameraan kun tyttöä vähän ujostutti eikä valitukset kauaa kestäneet kun koitin dokumentoida. Haikulta lähtee tarvittaessa isompaa ääntä, joten onneksi yleensä Nora hoitaa nämä vokaaliset leikkiinkutsut. :D

      Poista
  9. Noralla on IHAN samanlainen ääni kuin pikkusiskollaan! Oon aivan järkyttynyt miten voi olla noin identtisen kuuloinen! Pamikin hakee juuri noin kujertamalla leikkimään, yleensä ravaten sen piironginlaatikon edessä, missä tietää huiskaleluja säilytettävän.
    Picsulla taas on ihan erilainen ääni, eikä se kujerra.. se jodlaa :D

    Pami ihan hätkähti hereille kun laitoin ton videon päälle. Moljotti suuresti yllättyneenä tämän koneen suuntaan kuunnellen Noran ääntelyä :D huhhei...

    Terkuin Kata, kippurat ja ruippana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. !!!! Ihanat siskokset, samankaltaisuudet ei näemmä ikinä lopu! :D Olisi mielenkiintoista joskus kuulla Picsun jodlaus, on varmasti kivaa kuultavaa. :D

      Rapsuja ja pusuja kisuille sekä koirakaverille! ♥

      Poista
  10. Herttainen nauku :) Meillä aletaan tehdä vaan pahoja, jos ei tulla leikittämään sillon kun herra tahtoo :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä näin on onneksi vain aamuisin kun oon vielä sängyssä ja silloinkin loppuu kieltämällä. :D

      Poista
  11. Ihana, Nora kuulostaa täysin Huolelta! :D

    VastaaPoista
  12. Hah, meillä pennut oli ihan hämmentyneitä kun Nora kutsui leikkiin. Kauheesti olisivat tykänneet tulla leikkimään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww, ihanaa, että Noralle olisi innokkaita leikkikavereita! ♥

      Poista
  13. Ihana ääni! ♥ Meillä Kiira tekee tuota samaa, paitsi että kujerruksen sijaan neidistä kuuluu "miiiii miiiii" ja katti yleensä aloittaa huudon toisesta huoneesta ja kävelee kohti valituksen säestämänä. :D Kiira miukuu myös lelu suussa silloin kun se noutaa ja haluaa että lelu heitetään uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Awww ♥ Meillä Haiku tekee tuota, että naukuu jo toisesta huoneesta kun tulee luokse. :D

      Poista
  14. Mikään ei ole ihanampaa, kun omalle ihmiselle jutteleva kissa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juttelevat kisut. ♥ Naurattaa kun aikoinaan ajattelin, etten halua paljon puhuvaa kissaa, mutta nyt taas tuntuu, että ei haittaisi, jos Haikun lisäksi olisi toinenkin, joka aktiivisesti vastailee kun sille puhuu. :D Curlit yleensä ääntelee vain silloin kun haluavat jotain, Haiku taasen rakastaa höpöttää muutenkin vain.

      Poista