perjantai 5. syyskuuta 2014

Vuosipäivä

5.9.2011 alkoi minun ja Haikun tarina. Koska Haikun tarkka syntymäpäivä ei ole tiedossa, vuosipäivä on silloin juhlinnan arvoinen asia. Haikun myötä sain pitkäaikaisen haaveeni toteutettua ja minusta tuli viimein kissanomistaja, tämä on myös siis vuosipäivä kissanomistajuudelleni.

En olisi aikoinani uskonut, että minulla olisi jo tässä vaiheessa elämää 3 kissaa. Toinen kissakin oli alkujaan tarkoitus ottaa vasta opintojen päätyttyä eli viime vuonna, mutta Haiku päätti toisin. En tosin tiedä olisinko edes pystynyt olemaan ottamatta toista kissaa ennen opintojeni päättymistä, vaikkei Haiku olisi alkanutkaan oireilemaan, sillä tiesin jonkin puuttuvan Haikun elämästä, vaikka olinkin niin paljon läsnä kuin pystyin. Tunsin jatkuvaa syyllisyyttä kissakaverin puuttumisesta. Nyt saan nauttia kolmen ihanan hassuttelijan seurasta ja rakkaudesta ja en voisi olla onnellisempi, että kaikki ovat onnellisia, aktiivisia ja voivat hyvin. :) Noran eliminaatiodieettikin alkaa olla jo loppusuoralla, joten senkin suhteen voin jo ottaa rennommin. Asiasta tulee postaus toivottavasti viimeistään alkutalvella.

Haiku hengessä mukana tätä kirjoittaessani. Kuvassa myös vihjettä toivottavasti tässä kuussa tulevasta postauksesta ;)

Nora rakastaa halia (kuva otettu eilen)

Vuosipäivän kunniaksi avasin viimein krilliherkkupurkin, joka on ollut herkkulaatikossa jo yli kuukauden. Noralle on ollut todella vaikea löytää sopivaa herkkua allergioiden takia, mutta kalaruuille se ei onneksi ole allerginen (kuivatulle tonnikalalle kuitenkin on), joten ratkaisu löytyi Bilanxin pakastekuivatuista herkuista. Näitä tosin joutuu täällä hakemaan viereisen paikkakunnan citymarketista kun lähicitymarketissa ei ole... Bilanxin turskasta ei tule reaktioita, joten olin toiveikkain mielin tämänkin suhteen (Nora on allerginen katkaravulle, muttei ravulle. Vähän siis kuitenkin jännitti miten tähän reagoi) ja nähtävästi tälle kroppa näyttää vihreää valoa. :) Maistuvuus oli hyvä, mutta turska maittaa paremmin.

Bilanxin pakastekuivattu krilli

Raku ottaa omin luvin

Katselin myös Haikun vauvvavideoita ja vaikka muistinkin että Hai oli vilkas ja elo sen kanssa oli välillä rasittavaa loppumattoman energian vuoksi, niin ei jestas se tosissaan on ollut VILKAS. Tässä yksi mieleenpainuneimmista videoista, kuvattu vuorokausi Haikun saapumisen jälkeen. Huokailuistani päätellen Hai on pitänyt minut kiireisenä alusta lähtien. :D Huomaa kyllä, miten Haiku ehdottomasti vaatii kissakaverin.





Bonus:

"Olen näkymätön!"

Tässä videossa taasen on Haikun lempikalalelu. Se oli alunperin onkilelu, mutta leikkien yhteydessä kala irtosi kepistään. Siinä vaiheessa kun annoin kalan Haikulle valvomatta leikittäväksi, leikkasin narun pois. Kala on yhä Haikun suosikki, tosin se leikkii sillä lähinnä silloin kun olen pois kotoa. Kalalelu on välillä eteisessä vastassa kun tulen kotiin.




Oikein ihanaa vuosipäivää Haiku! <3

Haiku tänään, 3,5 v

17 kommenttia:

  1. Onnea vuosipäivän johdosta ! Noi Krillit on meidän neitin mieleen , poika ei syö ollenkaan ja voi kiesus, mikä lemu niissä on , yhhyh! Mä löysin ihan paikallisesta sekatavara ´kaupasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Haju ei ole kovin houkutteleva, mutta tärkeintä, että kisuille maistuu. :D

      Poista
  2. Onnea kissamaisesta vuosipäivästä! :)

    VastaaPoista
  3. Onneksi olkoon! Hieno kisuli <3

    VastaaPoista
  4. Onnea teille vuosipäivän johdosta, Haiku on ihastuttava ! <3

    Parasta mitä kisulle voi antaa on samantasoinen lajitoveri. Silloin kun Pami meille tuli kävi aika nopeasti selväksi, että se tarvitsee ehdottomasti kisukaverin voidakseen elää mahdollisimman hyvää ja onnellista elämää. Mun mielestä on kissanomistajan velvollisuus pyrkiä antamaan kissalleen kaikki mahdolliset eväät onnelliseen ja kissamaiseen elämään. Siksi meillekin jo 2kk päästä kotiutui Picasso, vaikka ei tosiaankaan oltu varauduttu vuoteen-pariin hommaamaan uutta kissaa ja uusi kissa ei tosiaankaan olisi ollut toinen lk curli. Oma sisarushan tietysti oli tässä vaiheessa paras mahdollinen kaveri: entuudestaan tuttu, energiatasoiltaan ja mieleltään hyvin samanlainen. Ja heti kun nämä kaksi kohtasivat uudestaan oli selvää, että se oli paras mahdollinen päätös molempia ajatellen. On niistä vaan niin paljon iloa, tukea ja turvaa toisilleen. Tuossakin ne vetelevät parhaillaan omaa iloista curliralliaan ympäriinsä. Olisi väärin pitää näin sosiaalista ja leikkisää eläintä ilman parasta mahdollista leikkitoveria :)

    Jeee aktivointipostaus tulossa! Can't wait ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Haiku on upea <3 Täysin samaa mieltä, omistajan tehtävä on varmistaa, että lemmikin elämässä on kaikki tarpeellinen hyvinvoinnin takaamiseksi. Hyvinvointia on se henkinenkin puoli. :) Teillä ja kisuilla kävi kyllä onni, että saitte otettua sisarukset! Minullekin kivaa kun saan kuulla kahden sisaruksen kuulumisia ;) <3

      Hehe, ei ole aktivointipostaus, mutta laitan sen korvan taakse. ;)

      Poista
  5. Onnea vuosipävän johdosta! Ihana Haiku ♥

    VastaaPoista
  6. Onnittelut vuosipäivän johdosta ♥ Ihana Haiku ♥

    VastaaPoista
  7. Ihana pikku-Haiku videoilla! <3 Peilikuvalle pörhistely oli hupaisan näköistä. :D

    VastaaPoista
  8. Onnea kovasti, kovin on hyperaktiivinen Haiku tossa videolla ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sitä Hai oli kameran ulkopuolellakin. :'D

      Poista
  9. Voi että miten ihana, nauraa käkätin kun katoin tuota ensimmäistä videoo. :D:D ihan paras

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitos! Se on kyllä hyvää viihdettä, pelastaa huononkin päivän. :D Höpö Haiku <3

      Poista