perjantai 11. lokakuuta 2013

11 kysymyksen haaste

Kisut sai haasteen Just kittying-blogilta. Mami vastailee lapsosten puolesta.

 Haasteen säännöt:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa joilla on alla 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.


  11 asiaa


  Haiku:



  1. Mahdoton höpisijä, suu käy, vaikka kuinka väsyttäisi. Mutta kelle tahansa ei puhuta, ainakaan ilman että mamikin osallistuu jutteluun! Joskus kun oikein väsyttää, niin ei jaksa turhanpäiväiseen vastata, mutta "puspus" ja "kukkuu" on varmoja valintoja, jos tahtoo Haikulta vastauksen.
  2. Mustasukkainen. Kun vieraita on kylässä, kaikki kyllä saavat kuulla kenelle mami kuuluu. Jos Haikun mielestä keskityn liikaa vieraisiin, se kipittää luokseni suureen ääneen maukuen vaatien silityksiä ja rapsutuksia (vieraat ei kelpaa). Jos vain mahdollista, se tulee myös lähelle tai viereeni nukkumaan. Sama myös kissojen kanssa, Haiku vaatii usein osuutensa, jos näkee minun silittelevän Noraa tai Rakua.
  3. Mustasukkaisuudestaan huolimatta Haiku ei pärjää ainoana kissana. Haikun aktiivisuus ja seurallisuus vaativat lajitoverin seuraa.
  4. Hirmuisen ahne. Kaikki paitsi kasvikset ja hedelmät käy. Keksit, pitsa, leikkeleet leivän päältä... Varastamiseen ei tarvita kuin pari sekuntia, joten ruoka ei missään nimessä saa jättää vahtimatta. Eräskin kerta Haiku löysi lähes täyden reissukassini sisältä paketista tippuneen keksin. Tulin huoneeseen ja löysin Haikun nurkasta mutustamassa saalistaan.
  5. Ystävieni kesken on ansainnut lempinimen pikkupiru. Hai tykkää repiä muovia (muovikassit ei montaa sekuntia ehjinä pysy, jos ne jättää valvomatta). Haiku myös penkoo laukkuja, jos niitä jätetään esille. Varastaen ja tuhoten sieltä muovitavarat, jos sattuu löytämään.
  6. Hirmuisen älykäs. Haiku osaa mm. avata ovia, jonka vuoksi olen joutunut laittamaan muutaman huoneen oveen hakaset, jotta Haiku ei pääse sinne luvatta. Onneksi on sattunut kohdalle ymmärtäväinen vuokranantaja.
  7. Ei tykkää olla sylissä, mutta tahtoo olla lähellä. Koneella ollessani se usein nukkuu näytön vieressä ja öisin sängyllä 
  8. Kaataa juomakuppeja, jonka vuoksi pidän vesikuppia lavuaarissa. Painavempia kuppeja se siirtelee niin että vesi loiskuu ja keveitä kuppeja se kaataa. Lavuaarissa on saanut olla rauhassa. 
  9. Seinäninja, ralliaikoina se käyttää seiniä vauhtikimmokkeina. 
  10. On tarkka miltä kädet tuoksuu. Jos käsi tuoksuu liian voimaalle, Haiku ei anna koskea. 
  11. Rakastaa ulkoilua. Rauhallisessa ympäristössä tykkää tehdä pitkiäkin lenkkejä.


Ragnar:






  1. American curlin piti olla ensimmäinen kissani, mutta olosuhteiden vuoksi se päätyikin vasta toiseksi. Sain peruutuksesta huolimatta pennun juuri siitä pentueesta kuin halusinkin.
  2. Rakastaa lämpimiä paikkoja. Rakun lempipaikat on Ava-liskon terraarion päällä kuumaa valaisinkoteloa vasten ja keittiön tuolien päällä, varsinkin niiden, jotka on lähimpänä patteria.
  3. Rauhallisin ja itsenäisin kissoistani, mutta silti energinen ja seuraakaipaava. Leikkeihin osallistutaan aina, mutta toisin kuin tytöt, Raku ei mene sekaisin, jos leikit jää joku kerta vähän vähemmälle.
  4. Ei välitä ulkoilusta, mutta tykkää katsella ikkunasta.
  5. On ansainnut lempinimen "jellona" rallihuutonsa vuoksi. Oikein villeinä aikoina suusta kuuluu suhteellisen pelottava "OURR"-tapainen huuto. Joskus vieraatkin ovat äänen päässeet kuulemaan ja ilmeet on olleet kuvan arvoisia :D
  6. "Apina" lempinimi on tullut selkäänhyppimisistä. Raku ei hyppää elegantisti harteille, vaan pikemminkin reppuselkään, joskus jopa niin että roikkuisi vain etutassujensa varassa, jos en tukisi takajalkoja. Selkäänhyppimiset on Rakusta (ja minustakin) hurjan kivaa, ja silloin kun saadaan päälle vielä rapsutuksia, poika kehrää lujaa ja korkealta. Usea paitani tosin on reikänen Rakun ansiosta. Raku myös tykkää hyppiä keittiön jääkaapin päälle.
  7. Pehmeän ja alistuvan luonteen vuoksi Raku on lauman alin.
  8. Leikkii kuitenkin kovakouraisesti, minkä vuoksi välit Haikun kanssa huonona. Nora ei välitä, vaan antaa samalla mitalla takaisin. Noran kanssa painit sujuukin hyvissä tunnelmissa.
  9. Ei välitä vieraista, mutta antaa silittää ja sylitellä sekä leikkii mielellään.
  10. Tykkää aamuisin tulla peiton alle, saattaa käväistä kainalossa, mutta enemmän viihtyy koukussa olevien jalkojen alla.
  11. Ruoka-aineallergikko. Eliminaatiodieetti läpikäyty eikä onneksi ole allerginen niille ruuille mitkä haluan pitää ruokavaliossa. Ainakin joillekin märkäruuille on. Allergia ilmenee korvien töhniintymisenä.


Nora:




  1. ADHD-orava, joka tahtoisi yhä leikkiä vaikka olisi jo väsyksissä. Hyppii kaappien päälle, möyrii matot ja peitot ja leikkii myös itsekseen.
  2. Matkustaessa on ihan hiljaa ja rauhassa niin autossa kuin junassakin.
  3. Ei juttele, mutta naukuu ja kurraa eri tilanteissa. Ääntä lähtee varsinkin silloin kun ollaan leikkiseuraa vailla.
  4. Neiti Aurinkoinen. Minusta tuntuu ettei Nora osaa suuttua eikä loukkaantua.
  5. Kaikesta aktiivisuudestaan huolimatta on melkoinen sylikissa ja muutenkin viihtyy aina lähellä, vaatii paljon silityksiä.
  6. Tykkää kovasti vieraista, niillekin heti kellitään maharapsujen toivossa.
  7. Tulee erinomaisesti toimeen Haikun ja Rakun kanssa. Alkuun Nora ja Raku olivat parhaat ystävykset, mutta nykyään on vaikea sanoa kumman kanssa Nora viettää enemmän aikaa.
  8. Tykkää ulkoilusta rauhallisessa ympäristössä.
  9. Kehrää helposti.
  10. On enemmän linnustaja kuin hiirestäjä. Tykkää siis napata leluja ilmasta, mutta "hiirileikitkin" kelpaa oikein hyvin.
  11. Oikein lupaava temppukissa. Ollaan vasta alkuvaiheissa, mutta odotan suuria.


Just kittying'n esittämät kysymykset:


1. Mistä unelmoit?
Haiku ehdottomasti että saisi syödä niin paljon kuin tahtoo. :D Mokoma possu. Myös unelmoi päivästä kun terraarioista katoaa ilkeät lasiesteet. Noraa ei ainakaan haittaisi jos korkeita paikkoja ja tekemistä olisi vieläkin lisää ja Raku tyytyy johonkin lämpimään ja pehmoiseen. Suosikkilistalla taatusti olisi pääsy Avan terraarion päälle lämpöön aina kun tahtoo.

2. Maaseutu vai kaupunki?
Kaikilla maaseutu. Ei pelottavia ohikulkijoita ja mukavaa tarkkailtavaa riittäisi. Kaupungin ulkopuolelle saisi rakennettua ulkotarhan kunhan omaa pihaa olisi ja sitähän kissat rakastaisi kun pääsisi ulos milloin lystää ja olla niin pitkään kuin tahtoo.

3. Mitä hankkisit viidensadan euron lahjakortilla?
Tarvikkeet ulkotarhan rakentamiseen. Jos tarhaan ei mahdollisuutta, lisää kiipeilypuita.

4. Mieluisin tapa viettää lomaa?
Lomapäivä joka päivä. Haiku ja Nora tykkää myös päästä kesäisin maaseudun rauhaan, mutta Rakulla siellä iskee koti-ikävä.

5. Paras muistosi viimeisen kuukauden ajalta?
Vaikea valita. Eläinten päivä oli kiva ja sitä odotti kaikki innolla.

6. Vihertääkö peukalosi?
Raku tykkää nostella ruohot koristaan ja Haiku syö kasvit ja kaataa/tiputtaa ruukun, jos sellainen on. Tämän takia meiltä ei vihreää löydykään.

7. Uskotko avaruusolentoihin?
Mitä ne on?

8. Ihanin sisustuskauppa netissä?
Zooplus! Ne paketit tutkitaan huolella ja autetaan avaamisessa.

9. Mitä katsot televisiosta?
Televisio ei kiinnosta, mutta silloin harvoin kun televisiota katsotaan, kömmitään mamin lähelle, ehkä ensin pienet rallit.

10. Millaisia blogeja luet?
Ei kiinnosta nekään. Ehkä ruokakuvat kiinnostaisi? Ja videot, joista kuuluu kissaääniä.

11. Parasta elämässä?
Ruoka,seura, lämpö, leikkiminen ja mami.


 Meidän kysymykset:

1. Lempiajanvietteesi?
2. Mikä on hauskin muistosi?
3. Millainen perhe sinulla on?
4. Oletko unelmoija vai realisti?
5. Oletko tarkka siisteydestä?
6. Onko ruoka lähellä sydäntä?
7. Viihdytkö enemmän yksin vai seurassa?
8. Lempivuodenaika?
9. Lempiruokasi?
10. Oletko menijä vai laiskottelija?
11. Matkusteletko paljon?

 Haaste on avoin kaikille karvaisille ja karvattomille. :p

3 kommenttia:

  1. Oo säpäs keksit kaikista kissoista 11 asiaa! Mun piti jakaa 11 faktaa kissojen kesken, koska en meinannut muuten keksiä tarpeeksi kerrottavaa.. :D

    Ja voi kun on söpö kuva Rakusta tuo missä se nukkuu! Aww. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti vähän puristaa, mutta kyllä sitä sitten keksi. :D Ootko vastannu jo haasteeseen, mie en löytäny sitä sinun sivulta? *stalketi stalk*

      Raku the pieni söpöstelijä <3

      Poista
  2. Kiitos kun osallistuitte. Aivan mahtavia kuvia ja vastauksia, oli tosi kiva lukea ja tutustua =)

    VastaaPoista