sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Nesteytyksen tärkeys

Muistakaa itsenne ja eläinten nesteytys näillä helteillä!

Ostin jo useampi kuukausi sitten huvikseni Miamorin vitamiinijuoman hellekeleillä testaamista varten. Sanon jo heti alkuun, että nämä tuotteet ovat täysin turhia, koska saman asian - ja vielä paremminkin - ajaa veden lisääminen ruuan joukkoon. Tämä oli 2 € arvoinen heräteostos.


Muille uutta testiin, Noralle perinteikäs vesi-märkäruoka -sekoitus, koska kana on hälle nounou.


Kuvasta ei niin hyvin näy, mutta kastike on paksua.

Noran versio: hitunen märkäruokaa, loraus vettä ja sekoitus, jotta märkäruuan maku leviää koko alueelle

Rakulle ei maistunut Miamor sellaisenaan, vaan vaati myös tuttua märkäruokaa kyytipojaksi

Haiku ja Koda natustivat omat annoksensa ahmien, Raku kaipasi tuttua ruokaa joukkoon. Miamorin kastike on paksua ja vaikka tuote onkin perus märkäruokaa kosteuspitoisempi, ei se silti vedä vertoja tavalliselle vedelle, joka on paras janojuoma ihmisellekin. Vettä olenkin lisäillyt näin helteillä aterioihin (Nora saa aina raksut veden kanssa, sille olen lisännyt veden määrää) ja etenkin Haikulle, koska tytön paakut ovat muutenkin pieniä verrattuna muiden tuotoksiin. Meidän sisälämpötila on ollut nyt n. parin viikon ajan 27 c.

7 kommenttia:

  1. Tärkeää juttua! Näillä helteillä täytyy pitää niin karvaturrit kuin ihmisetkin hyvin nesteytettynä! Ja hui toi sisälämpötila... meilläkin kihosi samoihin lukemiin kesäisin vanhassa asunnossa ja oli aika nahkeaa menoa kesähelteillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nahkeaa todellakin on! Kisuilla enemmän virtaa kuin mamilla. :'D

      Poista
  2. Jännä juoma! Heräteostoksista saa hauskoja postauksia. :D

    Sisälämpötila samoissa lukemissa... D:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihan hauska päästä testaamaan. :D Tietää, ettei jatkossakaan tarvitse ostaa. xD

      Poista
  3. Mielenkiintoinen tuttavuus. Tarttee varmaan testailla meidän sihtikurkun kanssa, josko hän tykästyisi tuohon. Muutenkin huomannu, että vaan "soppamaiset" kelpaa hälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli hyvä vinkki, kiitos ♥ Meillä tykkäs kaikki.

      Poista
    2. Kiva, että maistui! Hukkaostokset olisi tympeitä. Meilläkin mentiin vähän tuurilla, yllätyin kun Kodallekin maistui ilman lisähoukutuksia. Haikuun luotin, että jos ei muuta, niin se syö. xD

      Poista