lauantai 11. marraskuuta 2017

Zooplussan paketti ja yhteistyön aloitus

Oli taas aika täydentää Noran ruokavarastoja ja käydä shoppailemassa Zooplussan puolella. Samalla katselin kisuille joululahjoja, mutta tänä vuonna niiden kanssa iski todellinen valinnanvaikeus. Leluja kisuilla on pilvin pimein eikä uusia huonekalujakaan tarvita. Päädyin lopulta nappaamaan palkkiokaupan puolelta sellaisen tuoksulelun, jota meillä ei ole ollut. Muistaakseni.

Mukaan lähti tällä kertaa myös tarkoituksella Haikulle ja Rakulle suunnattua märkäruokaa, Feline Porta 21 Kitteniä. En edes muista milloin olen viimeksi tilannut varta vasten niille muualta kuin palkkiokaupan puolelta pistetilin tyhjentämiseksi.

Tänä vuonna olen antanut raakailijoille kerran-pari kuukaudessa märkäruokaa iltapalaksi, jos en ole ehtinyt/jaksanut ottaa raakaruokaa sulamaan ajoissa. Halusin vaihtelua meidän normimärkään, mutta haasteita tuottaa Rakun nirsous. Poitsulle ei kelpaa kuin yksi pateeruokamerkki eikä siitäkään aina syödä kaikkea. Lisäksi poitsun allergiat rajoittaa muuta valikoimaa. Joten: Porta 21 Kitten. Vaikka kyse on vain yhdestä satunnaisesta ateriasta, en tykkää etenkään Rakulle tarjota rasvattomia ruokia. Kittenissä rasvaa on ihan hyvin (3 % purkin kyljen mukaan) ja maistuvuus on erinomainen, joten se on meillä nyt laiskanruokana.

"Paketti! Äkkiä auki!"

"Haiku, haistaks sääkin ton?"

Nappasin laatikosta kisujen joululahjan pois, mutta haju jäi. Ainakin tietää, että kisut tulevat pitämään lahjastaan.

"Tässäkin on sitä hajua!"

Huumehörhöt


Tilauksen sisältö. Tuoksu oli levinnyt laajalle. Ruskeat pakkaukset on täynnä Porta 21 tonnikala & surimia.

"Ihana purkki, ihana haju!"

Lisäksi, ylpeänä ja iloisena kerron, että aloitin yhteistyön Zooplus-verkkokaupan kanssa! Sain Zooplussalta sähköpostia, jossa kyseltiin haluaisinko alkaa heidän kanssaan yhteistyöhön 4 % myyntikomissiolla, joka kertyy blogini kautta tehtyjen tilausten verottomasta myyntihinnasta.

Zooplus on ollut meidän vakiokäytössä jo vuodesta 2011. Halpojen hintojen (ja yhäkin alentamiseen mahdollistavan säästökampanjan), laajan tuotevalikoiman ja muiden ominaisuuksien lisäksi arvostan heidän eläinsuojelutyötään ZooLove -kampanjaa.

Trio MiuMaun ja Herran Nilssonin tapaan päätin lahjoittaa komissiopalkkioni eläinsuojeluun. Se on helppo tapa osallistua vahvemmin eläinsuojelutyöhön eikä maksa muuta kuin "vaivan", sillä asiakkaalle tilauksen tekeminen linkkieni kautta ei maksa sen enempää kuin muutoinkaan, mutta hyötynä on, että 4 % tilauksen verottomasta myyntihinnasta menee kauttani eläinsuojelukäyttöön. 

Miksi sitten aloitan kampanjan kun sellainen on jo toisessa blogissa? Siksi, että mitä useammassa paikassa tämä on käytössä, sen laajemman asiakaskunnan kampanja tavoittaa mikä taasen tarkoittaa, että myös eläinsuojeluyhdistykset hyötyvät enemmän.

Tilitysmaksurajanani on alin mahdollinen eli 25 €. Ajattelin lahjoittaa summia kerrallaan ainakin kahteen eläinsuojeluyhdistykseen (lahjoituskohteet vaihtuvia), sillä rahan tarve on kaikkialla jatkuvasti akuutti. Rahaliikenteestä otan screenshotit tositteeksi, että kaikki komissiotuloni todella menevät eläinsuojelukäyttöön. Näiden seuranta tulee olemaan helppoa blogini tagit-listalta löytyvän Zooplus-yhteistyön kautta.

Eikun ostoksille! Linkki löytyy myös blogin oikeasta laidasta Lukijat -palkin alta.

11 kommenttia:

  1. Hieno juttu, että tekin keräätte eläinsuojelulle! Kannatan kannatan.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, kun tekin lähditte mukaan <3 Ehdottomasti on vaan hyvä kun on laajempi yleisö jasuurempi näkyvyys!
    Hyviä myyntejä, siis :)

    VastaaPoista
  3. Mahtavaa! Ja olen itsekkin tykännyt tuosta Zoolove-kampanjasta. Tällä hetkellä se rahallinen avustus on suunnattu PoPoPet rylle vuoden loppuun mennessä. Yhdistys mille itsekkin teen "duunia". :)
    xx Mella

    VastaaPoista