torstai 28. syyskuuta 2017

Norrskenskattenin lahjakassi

Luleån näyttelyssä saatu järjestävän yhdistyksen, Norrskenskattenin, 30-vuotis lahjakassi ansaitsee minusta oman julkaisunsa. Emme olleet huomanneet lainkaan, että näyttely oli tuplajuhla: sen lisäksi, että lauantaina oli Norrskenskattenin 40. näyttely, juhlittiin myös yhdistyksen 30-vuotisia!

En ole varma kuinka usealle kasseja oli varattu, sillä kovin montaa kerrallaan niitä ei ollut esillä ilmoittautumispisteen vieressä, mutta koska olimme paikalla hyvissä ajoin, onnistuimme saamaan sellaisen. Kassiin oli kerätty monesta eri paikasta pieniä mukavuuksia:

"Hei taas meille jotain kivaa!"

"Näytä, näytä!"

"JEEEEE!!"

Royal Caninit olivat molempina päivinä lahjoitettu häkkien päälle näytteilleasettajille eli näyttelyyn osallistuneille. Kotona kisujen onni oli lyhyt, sillä tästä meille jäi vain osa partypilleistä sekä pienet herkkutikut (Haikulle). Lähes kaikki loput lähtivät esylle, yksi "karkkipussi" ja partypilli äitini kisuille.

Nuo partypillit olivat tosi hauska keksintö! Nora ei ole erityisen innostunut, mutta Haiku ja Raku tykkäävät kahisevasta pillistä.

"No tietty!" Huom. Haiku taustalla kiroaa kun Raku on TAAS tiellä.

"Tää on ihan paras!"

6 kommenttia:

  1. Lahjojen ajatus on parasta kissoista; ei haittaa jos jotain ei saa pitää itse :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hetken aikaa saavat kuvitella, että kaikki jää heille. ;)

      Poista
  2. Ihania nää sun kissat! :3

    Mulla on aika lailla erityylinen blogi, mitä tää sun, mutta linkkaan sen kumminkin. :)

    jabuvaan.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista, ovat kyllä sellaisia hassuja rakkauspakkauksia! ♥

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Ne on ihan huiput! :D Oon vieny noita nyt pariin kissakotiin tuliaisiksi ja vastaanotto on ollut bueno.

      Poista