sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Kokeiluja ja muutoksia lisäravinnepuolella 2

Osa 1

Meidän lisäravinnepuolella tapahtuu. Taas.

Omega 3 ja D-vitamiini


Aloitetaan vaikkapa Möllerin kalanmaksaöljystä, jonka käytön aloitimme tammikuussa. Apteekin Möller Tupla ei onnistunut pitämään kisujen turkkia pehmeänä toisin kuin Salmopet, joten minulla oli suuret odotukset kalanmaksaöljyä kohtaan, jossa D-vitamiinin mukaisella annostuksella omega 3:n saanti oli Salmopetiä ja AMT:tä suurempi.

Valitettavasti kalanmaksaöljykokeilu ei kestänyt meillä kuin noin kuukauden. Edes tuona versiona Möller ei onnistunut siinä missä Salmopet onnistui: pitämään turkin pehmeänä. Toisessa asiassa Möller kuitenkin onnistui, nimittäin Rakun korvien töhnintä laantui huomattavasti kalanmaksaöljyn aloittamisen jälkeen. Korvat pysyivät töhnävapaina jopa 2 viikkoa ja senkin jälkeen töhnän määrä oli vain lievää verrattuna entiseen. 

Ajattelin ensin töhnättömyyden olevan kohonneen D-vitamiinisaannin ansiota, mutta se ei näyttäisi olevankaan syynä, ainakaan suoraan. Kalanmaksaöljystä siirryin takaisin Salmopetiin ja kisut saivat D-vitamiinilisäksi Devisol neutral 20 µg:n. Viikkoannostus on kutakuinkin sama kuin Möllerissä, mutta silti korvat töhnivät nyt häiritsevän paljon. Töhnintä ei vaikuta johtuvan kuitenkaan itse vitamiinitabletista, sillä kisut saavat D-lisän vain tiettynä päivinä eikä töhnintä ole sidonnainen niihin ajankohtiin.


Aika outoa kuitenkin on, ettei Rakun korvat haise erityisemmin. Allerginen hiivan aiheuttava töhnintä haisee aika pistävälle, joten ainakaan isommasta allergisesta reaktiosta ei tuntuisi olevan kyse. Olenkin miettinyt, voisiko D-vitamiinin nauttimisvälillä olla osuutta asiaan, vaikka D-vitamiini onkin rasvaliukoinen. Pitää tarkemmin seurailla minä päivinä töhnää tulee, mutta esimerkiksi tällä viikolla töhnää tuli eniten alkuviikosta. Torstaisen D-vitskuannoksen jälkeen pe ja la olivat töhnintävapaita, tänään töhnii taas. Silloin kun Raku söi Apteekin Möller Tuplaa, isompi D'n saanti oli 4x vk. Möllerin Kalanmaksaöljyn kanssa töhnää tuntui tulevan eniten silloin kun olin lipsunut päivittäisestä antamisesta.

Toinen mahdollisuus on, että töhnintä liittyisi itse lohiöljyyn, sen päivittäisestä antamisesta olen vahingossa lipsunut, mutta saanti on kuitenkin vähintään 4x viikko. Apteekin Möller Tuplassa oli mukana lohiöljyä ja Salmopet on puhtaasti lohiöljypohjainen. Kalaöljyn vaihtaminen lohettomaan, esim. Nutroliniin tai Obersteniin voisi olla kokeilun arvoista. Ajattelin ensin testata D-vitskumahdollisuuden, sillä meillä on nyt kaapissa 2 300 ml -pulloa Salmopetiä. Eli kisut tulevat saamaan 1/4 tbl Devisolia/kisu/pv. Päivittäinen D-vitamiinin saanti on tällöin lisäravinteista 1,2 µg/painokilo/pv.


Multicat


Olen viime aikoina harkinnut vakavasti Multicatin korvaamista muilla valmisteilla. Multicat on hyötyynsä nähden kallis lisä. Käytännössä sen hyöty on vain lisäkalsiumissa, sekä B- ja E -vitamiineissa. Meillä Multicat on pysynyt kuitenkin mukana allergioiden vuoksi. Tuote sopii meillä kaikille ja on maistuva, joten en ole halunnut lähteä testirumbaan, mikä vaihdosta huonolla tuurilla seuraisi. 

Multicatin hinta kallistuu kuitenkin jatkuvasti, ei ole aikaakaan kun se maksoi apteekeissa vielä alle 10 €, mutta nykyään paikkakuntamme toisessa apteekissa hinta on jo 10,70 € ja toisessa alennuksen jälkeen 10,10 €. Yhden tabletin hinta alennuspaikassa on 0,084 € ja nykyään kun sitä menee meillä päivittäin keltuaisen jäätyä pois maistuvuusongelmien vuoksi, kuukausihinnaksi tulee n. 2,5 €/kissa, yhteensä kaikilta siis 7,5 €/kk. 

Yhdelle kissalle hinta ei ole älytön, mutta tottakai halvemmallakin olisi kiva päästä. Lähtökohtaisesti halvemmaksi tulee hankkia lisäkalsium sekä B- ja E-vitamiini muista lähteistä. Meillä halpuutta rajaa Rakun maissitärkkelysallergia, jolloin esim. superhalpa Pirkka B-vitamiini on pois pelistä. Pirkan vuosihinta olisi ollut meidän tarpeella alle 3 €/kissa. 

Meidän käyttöön paras erillinen kalsiumlisä on Puhdas+ Kalsiumsitraatti, joka on puhdasta itseään eli allergiamahdollisuutta ei pitäisi olla. Sille yhden annoksen hinnaksi tulisi arviolta 0,02 €/kissa eli 0,6 €/kissa/kk. Nora ei sitä kuitenkaan tarvitse eli se tulisi vain Haikun ja Rakun käyttöön.

B- ja E-vitamiinin saisi tosi näppärästi yhdistettyä BE-balans -valmisteeseen. Sen ongelma on kuitenkin B9-vitamiinin puuttuminen, sillä siinä missä Raku ja Haiku saavat sitä tarpeeksi jo ruuan kautta, Nora tarvitsee sen lisäravinteesta. Ongelmana on myös allergiamahdollisuus tuotteen luontaista säilöntäainetta bentsoehappoa kohtaan, mikä on yleinen allergeeni. Tuotteen on myös sanottu olevan aika pahanhajuinen, joten voi olla, ettei ainakaan Raku suostuisi sitä syömään tarvittavalla annostuksella (1 tippa/painokilo/pv).

Pitkänajanratkaisuja ei tietojeni mukaan ole sitten oikein muita nyt kun Dogs First on lopettamassa (ja sen merkin B-vitsku taasen olisi ollut Noralta pois vaihtoehdoista possumakuaineen vuoksi). B-Max koirille ja kissoille olisi yksi vaihtoehto, mutta siinä on muistaakseni käytetty maissitärkkelystä. En onnistunut löytämään asialle vahvistusta, joten lähetin valmistajalle kyselyä. Toivottavasti vastaavat. Jos kävisi niin hyvä tuuri, että saisimme tuotteen käyttöömme, sen hinnaksi tulisi 0,015 €/kissa/pv eli 0,45 €/kissa/kk.

E-vitamiinin vaihtoehtoina olisivat Avitalin Vitamin E -öljy sekä Probalansin E-balans. Avitalissa on pohjana vehnänalkioöljy, joten sekin olisi epävarma sopivuudeltaan. Ainakin BE-balansissa on n. 22 tippaa/ml, joten jos Avitalissa olisi sama, sitä riittäisi 1 tippa/kissa/pv, kuten E-balansiakin. Avitalin hinta olisi tällöin 0,01 €/tippa eli 0,3 €/kissa/kk. E-balansin hinta olisi 0,005 €/tippa eli 0,15 €/kissa/kk. E-balans saattaisi hyvällä tuurilla mennä maistuvuudeltaan Rakullekin, sillä sen tarve on sen verran pientä.

Eli esimerkiksi Puhdas+ kalsiumsitraatti, B-Max ja E-balans maksaisivat kuukaudessa 1,2 €/kissa ,Nora 0,6 €, eli yhteensä kaikilta 3 €/kk. Avitalin E:llä vain hitusen kalliimpi. Loppuhintaan vaikuttaa toki ostopaikka ja mahdolliset lähetyskulut. Nora ei välttämättä tarvitsisi E-vitskua lisää kun sitä löytyy runsaasti raksuistakin, mutta kalapohjaisella ruokavaliolla lisä ei ole lainkaan haitaksi etenkin raksupurkki syödään varsin hitaasti loppuun, jolloin tuotteen E-vitsku ehtii jo todennäköisesti kärsiä omegojen härskiintymisprosessin vuoksi.

Jos käy niin kurja tuuri, että B-Max sisältää maissitärkkelystä, niin yksi vaihtoehto on, että Haiku ja Nora siirtyvät käyttämään noita erillisiä lisäravinteita (B-Max tosin vaihtuisi Pirkkaan) ja Raku söisi jatkossakin Multicatia. Kulutuksesta olisi kuitenkin 2 kissaa pois. JOS erilliset vitskut olisivat Noralle sopivia. :D

"Pystyt siihen mami. Mutta kohta leikitään, joohan?"


Sinkki


Meillä on käytössä Biozink. Biozink on riittoisa ja todella sopiva meille, mutta harmillisesti viime purkin kanssa meille joko sattui huonompi erä kohdalle tai sitten meillä kävi vain tuuri ensimmäisen purkin kanssa, sillä siinä missä ensimmäisen purkin tabletit pystyi murtamaan käsinkin, tämän purkin tuotteet vaativat terävimmät sakseni katkaisuun. Yhtään tylsemmät eivät tehonneet. Todennäköisesti koostumuksesta johtuen Haikulla on alkanut korvanpää hieman kaljuuntua, mikä viittaisi siihen, ettei sinkki pääse kunnolla imeytymään. Purkki on jo loppupuolella, joten kokeilen vielä yhdellä purkilla. Jos siinä tabletit ovat yhtä kovia, pitää joko nostaa annostusta tai etsiä toinen tuote (missä taas on oma haasteensa maissitärkkelyksen vuoksi).

Merilevä


Merilevästä sentään ei ole sen kummempaa sanottavaa kuin, että Grau merilevän koostumus on muuttunut hienojakoisemmaksi. Tämä vähän vaikeuttaa annostelua, mutta onneksi jodi varastoituu eli sitä voi antaa vaikka useamman päivän annoksen kerrallaan, mikä helpottaa annostuksen mittaamista.


14 kommenttia:

  1. Taas paljon asiaa, näitä on mielenkiintoista lukea.

    VastaaPoista
  2. Pitääpä kokeilla tuota Puhdas+ kalsiumsitraattia! Onko siinä muuten millainen mitta mukana? Mä oon antanu jonkin aikaa nyt aika lailla joka toinen päivä sian luumursketta ja joka toinen päivä Aptus Calphosum+D:tä, mutta se D on ihan turha, kun se tulee Möllerin kalanmaksaöljystä..

    Meillä on myös sinkkinä Biozink, ja mä en saa sitä tablettia puoliksi millään. Mä murskaan tabletin aina asettamalla sen "pystyyn" tasolle ja lyön päälle lasilla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, vaikuttaa tosi näppärältä hyvän sisältönsä lisäksi! Mitta riippuu tuotteesta, 200 mg -versiossa on 1 ml mitta (= 200 mg kalsiumia) ja 600 mg -versiossa on 3 ml mitta (= 600 mg kalsiumia).

      Joo no, Aptuksessa on sen verran vähän D'tä, ettei se vaikuta mihinkään. :) Mutta toki täyteaineet huomioiden Puhdas+ on parempi ratkaisu.

      Oho, kuulostaa hurjalta. :D Mie oon tosiaan pilkkonut saksilla, mutta siinä saa pitää kättä edessä, ettei tabletinpuoliskot lentele eri päihin huonetta... Ostin nyt uuden purkin, toivottavasti tämä ei ole yhtä hankala. :D

      Poista
  3. Hei! lueskelin blogiasi ja luultavasti osaisit neuvoa minua pulmassa. Olen syöttänyt kissalleni illtaisin herkkuna puolikkaan-kaksi palaa Atrian ohuen ohuita leikkeleitä (sis. 100g: 1,9 grammaa suolaa) onko määrät suolan suhteen liialliset? olen lukenut monia eri arvioita kissan suolan saannin suhteen enkä tiedä mitä uskoisi.. Kissalle kun nämä leikkeleet menevät kun kuumille kiville. Syö normaalisti ja juo vettä tämän lisäks. Välillä jättää ruuan ja iltapalan väliin kun on saanut pyydystettyä hiiren ruuakseen. Osaisitko neuvoa minua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi ohuenohut leikkele painaa n. 7 g, jolloin siis yhdessä leikkeleessä on suolaa 133 mg, josta natriumin osuus on 53,2 mg (40 %). Kissan turvalliseksi natriuminsaannin ylärajaksi on asetettu 1,5 % ruuan kuivapainokilosta, mikä vastaa n. 300 mg/100 g märkäruokaa tai 139,5 mg/10 g kuivaruokaa. Esim. 4 kg kissan natriumin tarve on 42 mg/pv. Teollisissa ruuissa harvemmin ilmoitetaan natriumpitoisuuksia, mutta esim. eräässä merkissä on ainakin yhdessä märkäruokatuotteessa 170 mg/100 g ja kuivaruokatuotteessa taasen 50 mg/10g.

      Riippuen mitä ja miten paljon kisusi syö, mutta varminta on pitäytyä korkeintaan yhdessä leikkeleessä/pv aktiivisella käytöllä. Koska kuitenkin leikkeleet sisältävät suolan lisäksi muitakin turhuuksia kissoille, kuten kasviperäisiä aineita ja mausteita, niin paras olisi, jos pystyisit korvaamaan leikkeleen kuivatuilla tai pakastekuivatuilla 100 % eläinperäisillä herkuilla. :)

      Poista
  4. Mielenkiintoista!

    Tuosta korvien töhnimisestä, meilläkin Ruskalla ajoittain korvat töhnivät runsaammin. Ruskankaan korvat eivät haise. Meillä huomattu selvä yhteys ruokiin sen kanssa (pääosin joihinkin raksuihin), tietyillä ruuilla korvat eivät töhni lähes ollenkaan. Muita oireita ei ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa harmi, että teilläkin on töhnimistä, mutta tosi hyvä, että töhninnän aiheuttaja on selvillä. :) Pienimuotoinen töhnintä/vaikkuhan on normaalia korvan toimintaa.

      Poista
  5. MEillä kyllä sinkit katkeaa, kummaa ettei teillä. :( Oot taas kyllä jaksanut paneutua kaikkeen että meinasi mulla mennä aivot ihan solmuun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johas on vaihtelua. Nyt kun ostin uuden purkin niin näyttää nämäkin olevan kovaa versiota, ääh. :(

      Poista
  6. Muutosten tuulet puhaltavat:) Täytyypä alkaa seuraamaan tuota korvien töhnmimistä. Selvästi on Tidilläkin toisinaan ok ja joskus taas kosteahkot ja tatinassa. Meillä on sama sinkki-ongelma kuin teillä eli ei katkea pillerit kuin aiemman purkin sinkit. Raivostuttavaa! Tabletit ovat pienempiä ja paksumpia eikä niistä saa tasakokoisia paloja millään, argh!
    -Tidi&T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi tuplahitsi, toivottavasti saat töhninnän syyn selville! :) Meillä taitaa olla sinkkietsintä edessä...

      Poista
  7. Toivotaan! Hihkaisehan, jos löydät helpomman sinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Löytyi Solgarin Zinc picolinate, joka menee tosi helposti katki käsinkin. Pikolinaatti on myös parhaiten imeytyvä sinkkimuoto. :) Toki maissitärkkelyallergittomat voivat kokeilla myös mm. kelasinia ja Professorin sinkkiä,jotka ovat halvempia valmisteita (sain tosin vinkin, että iHerb-sivulta saa Solgarin sinkkiä n. puolet halvemmalla kuin Suomesta). Niiden katkeavuudesta en kuitenkaan osaa sanoa. Jos Solgar ei sovi meille, vaihtoehtona on vielä ainakin Lifen sinkki.

      Poista