maanantai 2. marraskuuta 2015

Sydämellinen Halloween

Lauantaina kävin hakemassa ensimmäisen Vauhti-Raksu -tilaukseni. Vauhti-Raksu on kiertävä raakaruoka-auto, ainut joka käy meidän suunnalla täällä pohjoisessa ja näemmä kulkee myös pyhinä. Olin himoinnut jo vuosia Vauhti-Raksussa myytäviä tipuja, mutten ollut saanut aikaiseksi tilata, sillä en kehtaa tilata pelkkiä tipuja ja isomman ruokamäärän kotiinkuljettamiseksi tarvitsen auton. Kyytejä ei viitsi olla jatkuvasti kyselemässä.

Sain tässä vasta tietää, että Vauhti-Raksussa myydään broilerinsydämiä 3,90 €/kg hintaan. Tähän asti olen käyttänyt Mustissa ja Mirrissä myytäviä Maukas-sarjan broilerinsydämiä, jotka ovat 7 €/kg. Selvisi myös, että Maukkaan sydämet on ylipäätään keskivertoa kalliimpaa hintaluokkaa, Helsingissä jopa ihmislaatuiset broilerinsydämet ovat halvempia. Sydämet on meillä niin isossa osassa ruokavaliota, että Vauhti-Raksun sydämiä ostamalla tekisi selvää säästöä. Tilauksen tekeminen tuntui houkuttelevammalta kuin koskaan.

Vauhti-Raksun broilerinsydämissä oli kuitenkin semmoinen juju, että 3,90 €/kg sydämet tulivat vain 10 kg pakkauksissa. Epäilin, ettei moinen määrä mahdu meidän pakastimeen ja sain onneksi luvan tuoda osan äitini pakastimeen tarvittaessa. Sitä pitää hyväksikäyttää muutenkin sitten kun poroauto tulee taas käymään täälläpäin ja pitää ostaa Noralle vähintään puolen vuoden lihat kerralla. 

Sitten kun myös kyytiasiat oli selvitettynä, oli tilaamisen vuoro. Tilasin broilerinsydänlaatikon lisäksi 10 tipua. Ne kaikki ovat Haikulle, sillä Raku ei välitä ja Nora ei pysty syömään. Lisäksi otin 10 hopper (n. 10-15 g) -kokoista hiirtä, josta on kaikille, mutta todennäköisesti vain tytöt haluavat syödä niitä.

Perjantaina otin viimein projektiksi paloitella kisuille viime jouluksi ostamani ankan, jotta saisin pakastimeen lisää tilaa. Ennen joulua en tainnut ehtiä paloitella sitä ja sitten se on vain jäänyt. Nyt sattui onneksi tulemaan hyvä motivaattori ja ankka pääsi viimein tarjoilukuntoon.

"Jos maistaisin vain yhden..." Haiku ehtikin napata yhden palan. :D

Nora ja Raku ovat ankalle allergisia, joten Haiku saa syödä ankan yksin. Haiku olisi aika onnellinen jos tietäisi, että se saa itselleen sekä ankan että tiput.

Vauhti-Raksun sydämet oli tosi positiivinen yllätys! Olin kuvitellut niiden olevan erilaisia ja pakkauksenkin isommaksi. Sydämet tuli tiiviissä ja helposti kannettavassa pakkauksessa ja paketin avatessa tiesin heti, ettei pussittamisurakasta tule niin pitkäkestoista mitä olin pelännyt ja että nyt tosissaan sanotaan hyvästit Maukkaan sydämille. Sydämet oli kauniisti pakattuna ja näyttivät kerrassaan herkullisilta.

Pulleiden sydänten vieressä tipu- ja hiiripussit

Vaikkei urakka ollut niin iso kuin olin ajatellut, meni siihen kuitenkin koko päivä. Pussitin lihat sitä mukaa kun ne olivat sulaneet sopivan kohmeisiksi. Seuraavan kerran urakka onkin sitten vasta joskus maaliskuun tienoilla. Kaikki sydämet mahtuivat pakkaseen.

Kisut saivat jo samana iltana ensimmäiset ateriansa. Haiku tipua ja Raku sydäntä. Haiku ihastui tipuun ikihyviksi, ruokailu kesti kauan kun Haikun piti murista ja sähistä jos joku vähänkin liikahti ja murisi myös vähän varman päällekin.

"Jos teen näin niin tuleeko ruoka nopeemmin?"

"Siellä on jotain hyvää!"

*murinaa sähinää*

Rakulla on ollut yhä nirsoilua sydänten osalta eikä sydänten päälle murskattu herkkukaan toimi enää, sillä Raku vain nuolee herkun pois. Kokeilin paloitella sydämiä, muttei sekään tunnu auttavan kuten ei myöskään herkkujen kunnompi sekoitus ruokaan. Todennäköisesti broilerin paistisuikaleen taika on jo hiipunut, sillä alunperinkään en halunnut nostaa ruokamäärää juuri tällaisen nirsoilun vuoksi, mutta paistisuikaleella ei näyttänyt olevan sitä vaikutusta. Uskoisin, että nirsoilu kitkeentyisi ruokamäärän vähentämisellä, mutten oikein haluaisi sitä tehdä, sillä Raku on nyt oikein hyvässä massassa, vaikka vieläkin nostovaraa olisi. Kokeiltavana kikkana on vielä sydänten tarjoiluajan vaihto aamupalaksi. Jos se ei toimi (epäilen vahvasti), Raku siirtyy takaisin pienempään ruokamäärään (130 g/pv).

Sydämiä

Paloiteltuna Hänen Korkeudelleen. Maistui tuon aterian verran.

26 kommenttia:

  1. Onpas ison ja hyvän näköisiä sydämiä! Itsekin oon tilannut jo useasti lihoja Vauhti-Raksulta, mutta noita isoja pakkauksia en oo uskaltanut ostaa, koska oon aika varma ettei meidän pakkaseen niin isoa määrää mahdu.. Tiput maistuu erinomaisesti Pöpöllekin - hiiriä paremmin - mutta ei niihin silti suhtauduta yhtään tavallista liha-annosta kummemmin. Hiirillä Pöpö on välillä leikkinyt ennen syömistä tai syömättä jättämistä, mutta tiput vain vetäistään huiviin ilman sen kummempaa show'ta :D Toivottavasti Rakun nirsoilu talttuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos! Yllätyin erittäin positiivisesti, olin ajatellut niiden olevan suurimmaksi osaksi höttösydämiä. :D Hehe, melkein tarvitsee ostaa kisuille oma pakastin! Onneksi me saadaan hyväksikäyttää tarpeen tullen äidin pakastinta, joten kisujen pakastimelle ei ole vielä tarvetta, mutta todennäköisesti sitten tulevaisuudessa sen osto on edessä.... :p Tällä hetkellä 1/4 pakastimen hyllyistä on minulle ja loput kissoille. :D Kiva, että Pöpöllekin maistuu tiput!

      Rakun nirsoilu näyttää taas ainakin hetken vihreää, sisäelinaterian vaihto aamupalaksi auttoi!

      Poista
  2. Noi isot pakkaukset on kyllä käteviä, mutta mihis mä sitte laittaisin omat sapuskat... Onneks kauppahallista saa tuoretta sydäntä suht edullisesti niin voi hakea pienemmän kasan kerralla, jos en kauheesti väärin muista niin noi broilerin sisuskalut on tossa meidän hallissa 5,90€/kg.
    Pena rakastaa noita tipuja! Ihan parasta Penan mielestä näyttää olevan se pehmittäminen ennen varsinaista ateriointia, tipu lentelee kaaressa pitkin keittiötä ja Pena juoksee perässä kuin parempikin saalistaja. :D Pitääkin laittaa tiput ja hiiret taas tilaukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se. :D Minulla on pakastimen neljästä hyllystä vain yksi omassa käytössä ja nyt sydänten myötä loput kolme on kukkurallaan kissojen ruokia. Tuommoisiin tilauksiin saa melkeinpä hommata kisuille oman pakastimen. :D Meillä ei onneksi ole sille vielä tarve kun saadaan hyväksikäyttää äidin pakastinta.

      Ei tuo 5,90 €'kään vielä paha ole, muistaakseni myös Mushilla on samaa hintaa Maukkaan kanssa ellei jopa hitusen kalliimpi, joten tuo kilohinta on säästöä niihin verraten. :D

      Hurja saalistaja Pena! Yllätyin kun Haiku ei alkanut viskelemään tipua, mutta omistushalu taisi olla liian vahvana eikä leikkimielisyyteen jäänyt tilaa. Ehkä tyttö rentoutuu tulevilla aterioilla.

      Poista
  3. Ihana tipu!!! Ei ihme että Haiku tykkäsi :)

    VastaaPoista
  4. KYMMENEN kiloa sydäntä! No siinä on ruoan muodossa rakkautta kerrakseen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Ihan kiva tuo iso paketti sinänsä, että nyt pussittamishommatkin vähenee kun tarvii vain ottaa parisen kertaa vuodessa päivän mittainen urakka sydänten osalta. :) Ja onhan se aina plussaa, että luontoa säästyy kun sydämet isoon pahvilaatikkoon pienten muovipakkausten sijaan. Hyvä kuitenkin, ettei pakkaus ollut isompi, ei olisi mahtunut meidän pakastimeen. :D

      Poista
  5. Oi, Haiku ja sen tipu. <3 Tekisi mieli itsekin kokeilla tarjota sellaista, mutta meillä ei olla raakaruoasta kiinnostuttu sitten yhtään. Naurattaa väkisinkin tuo pakastesydänten määrä muuten, kuvittelen sut jollain taltalla hakkaamaan sitä klönttiä pieniksi paloiksi. :D Oli varmaan aikamoinen homma saada ne kaikki nätisti pakkaseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ei edes taltalla vaan lusikalla! :D Ajattelin ensin kunnianhimoisesti että kun sydämet on noin nätisti pakattuna niin saisin ne naputeltua irti taltalla ja vasaralla jo silloin kun ovat vielä umpijäässä. Ehkä olisinkin, mutta taltta teki ikäviä viiltoja sydämiin kun aina en onnistunut saamaan talttaa kokonaan sydämen alle, joten päätin antaa sittenkin sulaa ja aina sitä mukaa kaivaa lusikalla sydämet irti toisistaan ja pusseihin. Näin sydämet säästyivät suurimmilta haavereilta. :)

      Ken tietää, monet kissat innostuvat kokonaisten saaliseläinten tuoksusta, joten hiirenpoikanen tai tipu saattaisi maistuakin. ;)

      Poista
  6. Voi Haiku mitä herkkupäiviä! Vauhti-Raksun superhalvat sydämet houkuttelisivat muakin, mutta toisaalta KR:n sydämet euron korkeammalla kilohinnalla on pakattu kivasti puolen kilon pusseihin ja mä olen kovin mukavuudenhaluinen. :D Onpa ikävää taas tuo nirsoilu! Tomppelikin taas vaihteeksi yrittää olla syömättä lisiä, mutta onneksi aina heti seuraava ateria maistuu ihan kiitettävästi, kun muuta ruokaa ei tipu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haiku on ollut onnessaan! :D Tuhina käy ankka-aterioidenkin kohdalla, mutta ei herätä yhtä suurta suojelutarvetta kuin tipu.

      Joo se on varmasti houkutteleva ominaisuus eikä 4,90 €/kg'kaan ole vielä lainkaan paha! :) Mie ajattelen tämän urakan niin, että se onneksi tarvitsee tehdä vain parisen kertaa vuodessa ja muun ajan saa siltä osin olla rauhassa. On aina kivaa kun rahaa säästyy ja sydämet on niin herkun näköisiä, ettei haittaa uhrata päivää niiden käsittelyyn. :)

      Voi että, onneksi Tomu on kuitenkin ahne ja ruoka maistuu pian! :) Mie en ymmärrä miten nälkä ei vaikuta Rakuun lainkaan, jopa 2 pv minimaalisen ruuan jälkeen se riehuu samoin kuin normaalilla ruokamäärälläkin eikä suuremmin kerjää ruokaa. Minulla menee aivot ihan tukkoon, jos on vähänkin nälkä. :D Mutta juuri tuon ominaisuuden vuoksi inhoan paastottaa Rakua ja onneksi nyt tuon sydänten vaihto aamupalaksi näyttää sittenkin toimivan! :) *koputtaa puuta*

      Poista
  7. Uijui, Vauhti-Raksu käy Jyväskylässäkin, pitääpä tutustua tarkemmin tarjontaan ja suunnitella siskon kanssa tilausta. Hänen kissansa on hyvin pitkälti raakaruokinnalla. Nuo tiput vois olla Ninjan makuun just parhautta. :)

    VastaaPoista
  8. Mä en edes tiedä, minkä merkkisiä meidän sydämet on. :D Meidän lähellä on lemmikkieläinten raakaruokintaan erikoistunut eläintarvikeliike. Kilohinta taisi olla 4,90€.

    VastaaPoista
  9. Hitsi kun Vauhti-Raksu käy täälläpäin sellaisella paikalla etten ilman ajokorttia pääse hakemaan :/ Tiput, hiiret, maksa ja siikafileet erityisesti houkuttaisi kissoille ihan "perusjuttujen" lisäksi. Mutta kun joskus pääsen muuttamaan sellaiselle paikalle jossa kyseinen auto pysähtyy, niin täytyy laittaa sitten tilausta, jos siellä pysähtyy sellaiseen paikkaan josta pääsen helposti hakemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sepä. :/ Etelämmässä V-R tekee kotiinkuljetuksiakin, harmi kun ei muualla.

      Poista
  10. Uu, sydämiä! Mullakin on huomenna edessä ruoanhakureissu polkupyörällä Mustiin ja Mirriin sekä Prismaan. Päiväannosrasiat on viimeistä vaille syöty tyhjiksi, joten huomenna leikitään taas teurastajaa. Broilerin sydämiä aion hommata meillekin, mut sellanen pieni Maukkaan pötkö riittää aluksi. Oiva on saanut sydämet jo jonkin aikaa possuversioina S-marketin hyllystä paloiksi saksittuina. Hauska nähdä, miten kanan sydämet uppoaa pitkästä aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti maistuu! :) Meillä alkaa olemaan suht loppu reisilihat, joten pitänee tänään niitä ostaa kun on muutenkin Prismaan asiaa... Onneksi tarvitsee ostaa vain Rakulle kun Haikulle on nyt noita ankka-aterioita.

      Poista
  11. Hei kivaa, sait kun saitkin sitten hoidettua Vauhti-Raksun ostoksia teille ! Täällä odotellaan lauantaina kotitoimitusta, pakastin on aivan tyhjä...
    Ihana Haiku :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, viimeinkin!! :D Kotiinkuljetus.... kade! :D

      Poista
  12. Uu tipuja, ihania tipuja! Kissan nirsoilu on kyllä inhottavaa, silloin ei oikein tiedä mitä sitä tekisi jotta saisi kissan syömään. Nyt kun Ruffe saa syödä märkää ei ole nirsoilusta ollut tietoakaan, mutta kun märkäruuan anto loppuu niin saattaa mieli muuttua. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Onneksi näyttää nyt näin kolmen päivän jälkeen toimivalta kikalta tuo sydänten muuttaminen aamupalaksi! Joudun yhä laittamaan herkkua päälle, mutta ainakin sydämet syödään! :)

      Voi Ruffe, toivottavasti raaka maistuu ilmankin ja masu pysyy hyvänä!

      Poista
  13. Haiku ja tipu on aivan super-♥ :) Meidänkin täytyy kyllä metsästää maistiksi tipu jostakin. Toivottavasti sydämet maistuisivat Rakulle jatkossa! Onneksi saitte jättierän ekosti ja edukkaasti:)
    -T&Tidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tullaan ihan taatusti ostamaan tipuja jatkossakin etenkin kun ovat halvempia kuin hiiret, näyttää olevan niin tykättyjä. :D ♥ Pitää Rakullekin koittaa sattuisiko se vahingossa innostumaan. Suosittelen hyödyntämään Vauhti-Raksua tipunmetsästyksessä, jos se kulkee teidän paikkakunnalla! :)

      Sydänten siirto aamupalaksi on (ihme kyllä) toiminut, tosin vaatii ainakin toistaiseksi vielä herkkumausteen kaveriksi. :p

      Poista