keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Kärpäsjahdissa

Elokuu oli hyvä hyönteiskuukausi, sillä kirsisääskiä ja/tai kärpäsiä näkyi useana päivänä viikossa meidän parvekkeella. Siinä oli mukavasti tekemistä kisuille. Hyönteiset pysyivät yleensä parvekkeen puolella, mutta välillä eksyivät sisällekin. Tämä asunto on kyllä ollut paras meidän asunnoista hyönteisten osalta, enpä olisi arvannut niitä löytyvän näin paljon! Ja mikä parasta, kesän aikana on ollut vain yksi keltamusta kutsumaton vieras. Edellisessä asunnossa niitä vieraili paljon useammin, mikä laittoi monesti sydämen tykyttämään. Onneksi ei kertaakaan pistänyt eikä tämäkään vieras. Ilmeisesti Haiku oli ehtinyt läimäistä sen tainnoksiin ennen kuin huomasin tapahtuneen. 

Kärpäset sen sijaan ovat toivottuja vieraita ja on kiehtovaa katsoa miten vaivattomasti kissa saa sellaisen kiinni. Eräs päivä Haiku nappasi kärpäsen kiinni kesken lennon ja nappasi sen parissa sekunnissa vielä uudestaan kiinni kun kärpänen pujahti tassujen lomasta Haikun kurkistaessa oliko kärpänen tassujen alla vai ei. 

Hyvin on tullut varmistettua myös kissojen kuulo. Eräs päivä kärpänen vähäsen pörähteli keittiön katon rajassa kuvien kärpäsen tapaan ja heti kaksi reipasta tyttöä jolkotti huoneeseen silmät ja korvat tarkkana. 

Kärpäsvahdit

Haiku: "Hei Nora! Mitäs täällä tapahtuu?"

"Ai kärpänen? Minäkin osallistun vahtiin."

"Mami miksei tästä pääse pidemmälle? Huonoa suunnittelua"

22 kommenttia:

  1. Aika hyvät tarkkailupaikat! Saattaa olla, että kärpänen lopulta päätyi pieneksi välipalaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa olla, oli sen verran intensiivistä vahtimista. :D

      Poista
  2. Kärpäset nam! Mutta jos ei yletä, niin pitää huutaa emäntä nostamaan! Niin minä teen ;) - Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Owww. ♥ Täällä ollaan omatoimisia. Välillä hoksaan ojentaa Noralle auttavaa kättä ja apu kelpaa tarjottuna mielellään, itse sitä ei kuitenkaan pyydetä. :D

      Poista
  3. Tyhmiä nuo kärpäset, ku pitävät taukoo noin korkeella!
    Meistä kärpäsen kiinniotto ei oo ihan niin vaivatonta, tänäänki ollaan koko päivä juostu yhen ainoon perässä. Alfred yrittää napata sen huutamalla, mutta eihän siitä mitään tuu.. -Mimmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ajattelelisivat vähän kissojakin, miten turhauttavaa on odotella kun ei ole mahdollisuuksiakaan saada kiinni sieltä korkealta.

      Höhh. :D Ainakin riittää puuhaa koko päiväksi!

      Poista
  4. Kärpäsjahti on kyllä ihan parasta! Meillä on yleensä tullut jonkun verran kärpäsiä sisään, mutta tänä kesänä muistan nähneeni vain pari. Yöperhosia onneksi lentää sisään kun illalla pitää valoja päällä ja näin syksyisin tulee aina välillä niitä ikäviä ampiaisiakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yöperhosetkin on kivoja! Perhosia näkyi meidän edellisessä asunnossa jonkin verran.

      Voihan, toivottavasti ampparit ei pääse pistämään. :/

      Poista
  5. Haa, enpä edes huomannut Rakua ennen viimeistä kuvaa :) tuohan on loistava paikka tähyillä pieniä hyönteisiä. Meilläkin oli tosi paljon amppareita edellisessä asunnossa ja siksi ostin varulta tännekin kyytabletteja, kun ei tiennyt etukäteen. Onneksi ei ole näkynyt. Jännästi ei ole kyllä näkynyt kärpäsiäkään, vaikka parvekkeenovi on ollut monta yötä auki. Joko eivät osaa lentää sisään parvekelasien välistä, tai sitten joku pieni tassu tai suu on napannut niin tehokkaasti ylimääräiset tunkeilijat, ettei kärpäslätkää ole tarvittu ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakulla hyvä piilo, mahtoikohan hämätä kärpästäkin. ;D Kurjaa kun teilläkin oli, mutta onneksi ei ole ollut nykyisessä! Saattaa olla, että teilläkin on tehokkaita kärpäslätkiä. :D

      Poista
  6. Mä vaan mäiskin niitä tassulla niin kauan, että ne vaan makaa lattialla ihan taju pois ja sitte siirryn tekemään jotain muuta. Teillä on muuten ihan huippukivan näkönen tarkkailupaikka tuolla kaappien päällä!
    -Pena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DD Huvia tuokin! Joo, Raku on innostunut siitä ihan kunnolla!

      Poista
  7. Hahaha, voi mitä ihania kärpäsvahteja! :D Meidän tyypit ei kyllä varmastikkaan saisi kärpästä kiinni.. Itikoita Coco metsästi mökillä mutta kärpäset jäivät katonrajaan piiloon. Meillä on kotona nyt sikana banaanikärpäsiä ÄRSYTTÄÄ, mutta onpahan cocolla ihmeteltävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää ajatella positiivisesti: onpahan kisuilla touhua! :D

      Poista
  8. Suloiset saalistajat! Meillä ei ole tänä vuonna ollut pahemmin saalistettavia kärpäsiä, mutta viime vuonna kämppää juostiin moneen otteeseen edestakaisin kärpästen perässä. Tämän kesän riesa meilläkin on ollut banaanikärpäset, niitä on tullut mätkittyä yhdessä Haftan kanssa. :D

    VastaaPoista
  9. Meilläkin saalistettiin tänään kärpästä :D Ei ole kovin montaa näkynyt tänä kesänä, mutta nyt oli jossain vaiheessa päässyt sisälle yksi oikein muheva. Pöpö monta kertaa sen perässä kirmasi, kunnes lopulta läimäytti hengiltä ja söi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä muhkumpi sen parempi! :) Kiva, että saalistus tuotti tulosta!

      Poista
  10. Meillä ei olekaan tainnut olla tänä kesänä yhtään kärpästä. Hämähäkkejä sen sijaan on ollut niidenkin edestä, onneksi Devi syö ne nopeasti suihinsa :)

    VastaaPoista
  11. Meillä on ollut tosi huono kärpäskausi, mutta meidän virallinen kärpäslätkä-Börje on ne hoidellut omiin kitusiinsa. Muita katorajassa viihtyviä ötöjä sitten metsästetään nuoren aikuisen ja Börjen - edelleenkin - voimin niin, että kissaa liikkutellaan kyydissä sinne missä ötö on ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa yhteistyötä! ♥ Miekin välillä nostelen Noraa lähemmäs, mutta yleensä annan kisujen hoitaa saalistuksen kokonaan itse. :D

      Poista