tiistai 18. elokuuta 2015

Reissussa

Olin viikonlopun toisella paikkakunnalla Iisalmessa juhlimassa ystäväni häitä. Jännitin matkaa hieman kisujen osalta, sillä ne jäivät keskenään kotiin. Isoin stressin aihe minulla oli hella, sillä siinä ei ole lapsilukitusta. Jos kisut onnistuisivat kääntämään levyn päälle riehuessaan ja hoitaja tulee vasta monen tunnin päästä paikalle, mitkä voisivatkaan olla seuraukset? Miettiessäni strategiaa hellalle huomasin, että asunnon kolmesta sulakkeesta yksi koski lähinnä vain hellaa ja astianpesukonetta. Perin käytännöllistä, sillä kyseinen sulake oli myös ainut, jonka alle oli kirjoitettu mihin se vaikutti. Niinpä hellaongelmaan löytyi helppo ratkaisu kun tarvitsi vain ottaa sulake irti.

Muuten kisujen pärjäämisen osalta olin varsin luottavaisin mielin. Äitini kävi hoitamassa kisuja, joten tiesin niiden olevan hyvissä käsissä. Helpottaakseni hoitajan työtä olin tehnyt jo alkukuusta Haikulle ja Rakulle broilerisekoituksen, jota tarvitsi antaa vain puoli pussia/kissa/käyntikerta (eli pussi/kissa/pv). Pussien kyljissä luki kenen ruoka oli kyseessä. Koska Raku on lihotuskuurilla, tein sille 160 g pussit eli 30 g enemmän mitä se yleensä suostuu syömään päivässä, jos kyseessä ei ole broilerin paistisuikale. Jännitin alkuun mahtaako Raku jaksaa syödä koko pussillista varsinkaan useana päivänä peräkkäin, mutta maistuvuus on ollut erinomaista ja Raku syö lähes joka kerta kaikki. Laitoin sekoitukseen runsaasti paistisuikaletta, joten sillä voi olla osuutta asiaan.

Broilerisekoitus

Pakkausvaiheessa yksi kisuista (Raku) meni laukkuun vain kerran, joten pakkaaminen sujui siltä osin kivuttomasti. Itse lähtötilanteessa perjantaina Raku vaistosi, että lähtöni ei ole tavallinen kauppareissu ja alkoi vaatia huomiota hyppimällä selkään, kehräämällä ja seuraamalla perässä joka paikkaan. Se teki lähtemisestä monin tavoin vaikeampaa, mutta onnistuin pääsemään ulos suht helposti.


Äitini oli selvästi pitänyt erinomaista huolta kisuista, sillä palatessani sunnuntaina kisut suhtautuivat paluuseeni aivan kuin olisin ollut poissa vain tunnin tai pari. Toin kisuille tuliaisiksi pari lelua, jotka olin löytänyt eräältä kirpputorilta esypöydästä ja lelut otettiin hyvin vastaan. Ei tullut uusia hittileluja, mutta ne kelpuutetaan yhteisleikkeihin. Nora on käynyt pari kertaa piehtaroimassa pallolelun kanssa.

"Ooh, uusi lelu!"


Herkkutuoksut

Nora piehtaroi pallon kanssa

Tuliaisia suuremmaksi hitiksi osoittautui maanantaina keittiön matosta irti lähtenyt pitkä narunpätkä... :D

10 kommenttia:

  1. Hienoa että kissat olivat pärjänneet hienosti! Uskallat lähteä varmaan toistekin vaikka kissakahvilaan? ;) - emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, riippuen milloin on taas varaa (ja halua) reissailla. :D Kisukahvilassa olisi kyllä niin ihana vierailla ♥

      Poista
  2. Kiva että kisut pärjäsivät kolmisteen! Mekin ollaan jätetty kisut kaksin muttei oikeen tiietä uskalletaanko enään kun nyt on noi kaikki vitskut sun muut mitkä pitäs syöttää ja sit kans se kortisoni.. Ei kukaan kuitenkaan osaisi :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erikoisolosuhteet tuo tosiaan haastetta hoitoon... Mutta jos hoitaja on luotettava ja halukas/kykenevä jutut hoitamaan niin sitä uskaltaa lähteä luottavaisin mielin. :) Kirjalliset ohjeet auttaa paljon kun on kerrottu tarkkaan mitä annetaan milloinkin. Meilläkin tuo haastetta toisistaan poikkeavat ruokavaliot ja kahden kisun allergiat. Raakaruokinnassa löystin matkan ajaksi ja kisut söivät lisäravinteista ainoastaan Multicatia 2 pv ajan, ei niitä puutoksia niin hetkessä tule. :)

      Poista
  3. Tyypillistä! Paras lelu on aina itse hankittu tai joku varsin arkinen asia, vaikkapa teepussista rutistettu paperitollo.

    VastaaPoista
  4. Kissat kyllä vaistoaa kummasti henkilökunnan touhujen tarkoituksen. Ne tajuaa varmaan, että ihmistä jännittää tai hermostuttaa joku asia, niin siten pitää kiehnätä ja vahtia; mussukat :)

    VastaaPoista
  5. Hyvä että reissu sujui hyvin myös kissojen kannalta! Kissaperheessä reissaaminen on kyllä aina vähän hermostuttavaa, ihan riippuen siitä otetaanko kissat mukaan reissuun vai jäävätkö ne kotiin.

    VastaaPoista