keskiviikko 12. elokuuta 2015

Palkkion laadun vaikutus suoritukseen

Vaikka Haiku rakastaa temppuilla, sillä on omat mieltymyksensä temppujen osalta. Muut temput toimivat täydellisesti normaalilla superpalkalla mitä me aina käytetään, mutta huido-tempussa Haiku tykkää pitää tassujen liikkeen pienenä. Koitin lähteä opettamaan sitä laajempaan liikkeeseen, mutta päätin sitä vastaan kun Haiku alkoi turhautua kun ennen toiminut tekniikka ei enää toiminutkaan. Huhtikuussa kerroin kuinka aloin pyytämään Haikulta temppua ennen kuin se sai mennä syömään toisten kisujen ruuantähteet. Tästä oli suurta hyötyä huido-tempun kanssa ja saimme parannettua tavallisen supernaminkin kanssa tapahtuvaa suoritusta. Yhä kuitenkin näkee, että suoritus on parempi kun kyseessä on tavallista supernamia parempi herkku.

Kutsuin huhtikuussa ruuanjämiä supersuperherkuksi, mutta se menee ehkä oikeammin kategoriaan supersupersuper tai helpommin sanottuna ultimaalinen herkku/palkkio, sillä meidän tavallisen superherkun ja ruuanjämäpalkkion välissä on vielä yksi, joka voisi olla sitten se supersuperherkku. Nimittäin liskojen ruokahyönteiset. Haiku on aina kytiksellä kun ruokin liskoja ja annan sille silloin tällöin jauhomadon tai jauhomadon kotelomuodon (kehittyvät koppakuoriaisiksi), tuttavallisemmin alienin, maistiaisiksi. Harvemmin annan sirkkoja. Hyönteisten ja ruuantähteiden välillä on häilyvä raja paremmuudessa, mutta nojautuisin kuitenkin tähän jakoon.

Alieneita supersuperherkkuna

Kuva tärisee kahden ensimmäisen suorituksen kohdalla kun jouduin kuvaamaan väärällä kädellä. Viimeisimpänä palkkana on tässä Rakulta syömättä jäänyt broilerinsydän.

17 kommenttia:

  1. Voi ihana Haiku <3 Selvä ero tossa vikassa huitomisessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä kun saisi sen ekaan huitomiseen niin oisi kiva. :D

      Poista
  2. Hyvä Haiku! Minäkin tykkään gerbiilien kuivatuista jauhomadoista! Ne on namia! - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onn! Norakin syö hyönteisen välillä, muttei yhtä innokkaasti kuin Haiku. Haikusta suorastaan paistaa kateus kun se katsoo Noran syövän hyönteistä, vaikka se olisi itse juuri syönyt vähintään yhden. :D

      Poista
  3. Tuo temppu on niin mainio ja Haiku tekee niin hyvin! Tuli muuten mieleen, että kuinka koulutat uusia temppuja, kun useampi kissa on samaan aikaan paikalla? Tuntuu, että meillä heikkenee välillä naksuttimen teho sen vuoksi, kun Roope ja Ilmo suorittavat liikkeet eri aikaan ja olen naksuttanut molempien onnistuneista suorituksista, jolloin toinen kissoista kuulee yleensä yhden palkattoman naksauksen. Olen yrittänyt kiinnittää huomioni yhteen kissaan kerralla, mutta toinen yleensä pyörii niin vieressä, ettei sillä saa ehkä tarpeeksi selkeästi viestittyä, kummalta odotan toimintaa. Olen myös miettinyt, jos sanoisin aina sen kissan nimen, jolta pyydän temppua, voisikohan siitä olla apua? Tai onko muita vinkkejä useamman kissan yhtäaikaiseen kouluttamiseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Haiku itse keksi tuon tempun aikoinaan. ♥ Meillä sujuu uusien temppujen opettelu helposti, muut kisut ei välitä naksuttimesta silloin kun opetan yhtä. Tietävät, ettei naksuttelu koske niitä eikä siis herkkua tule. :) Nimen sanominen voi auttaa eritoten jos opetat kisuille samaa temppua. Harjoittele temppua vasta kun toinen kisu ei yritä osallistua temppuiluun, tällöin viesti menee varmemmin perille, että nyt on treenihetki vain toisen kisun kanssa ja toisen kisun vuoro on mahdollisesti sitten myöhemmin. Kun kisu ei tarjoa mitään liikettä, se ei mene myöskään hämilleen naksuttimesta ja saamatta jääneestä palkasta. :) Toista kisua voi pitää vähän kauempana toisen treenihetken ajan, mie joudun monesti siirtämään Rakua kauemmas tai jos ehdin, niin pysäytän Rakun tulon liian liki. Se olisi monesti kovin innokkaana tulemassa häiritsemään muiden suorituksia. :D

      Poista
    2. :D Voi Rakua, niin innokas temppuilija. Juu, voisi kokeilla noita erillisiä treenihetkiä kyllä. Tosin nuo tulevat aina molemmat kehräämään jalkojen juureen, kun ottaa herkut esille, niin en tiedä miten hennon siirtää toisen kissan vaan syrjään :) No, ehkä pitää siirtyä tuohon hiljalleen ja ensin vaikka treenata kissoja vuorotellen,.

      Poista
    3. ♥ Ei se auta kuin kovettaa itsensä, tsemppiä. :D

      Poista
  4. Hyvä ja havainnollistava video! Meilläkin huomaa treenatessa aina suuren eron motivaatiossa kun hyvän suorituksen jälkeen välillä raksujen sijaan tuleekin parempi herkku. Eemelin kanssa superherkkuja saa tosin vähän säännöstellä, se joskus innostuu niistä liikaa eikä pysty keskittymään enää sen jälkeen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu Haikulla supersuperherkkujen kanssa. Kovin montaa hyönteistä ei voi peräjälkeen syöttää, ettei homma ala menemään siihen, että Haiku alkaa enemmän haaveilemaan syömisestä kuin että tekisi jotain syömisen saamiseksi. :DD

      Poista
  5. Hyi matoja yöks! :D On söpö temppu ja huomaa kyllä eron! Haiku on fiksu tyttö <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Namnam, terveellistä proteiinia. ;) Onnn se ♥

      Poista
  6. Vau! Hieno keskittyminen ja suoritus.
    Meillä on vasta aloiteltu temppuilua. 1/3 ei innostu moisesta ollenkaan. Franky on vähän hämillään ja Tesla tuntuu oppivan nopeasti ja nauttivan (istu, ympäri, ylös: eli nousu takatassuille). Vaikka olen silti sitä mieltä erityisesti kahden ensimmäisen kissan suhteen, että paljon on itsestäni kiinni: kissa oppii kyllä kunhan asian osaa opettaa sille ymmärrettävällä tavalla. Edellytyksenä kaikelle toki on kissan oma tahto. Mutta aloittelijoita siis ollaan.

    Pitäisi varmaan ostaa toukkia ihan kokeilun vuoksi ! ,vaikkei liskoja olekaan.... Toimivaa palkkausta on hankala löytää. Todellinen superpalkka olisi keittokinkku, mutta aivan liian suolainen herkku. Cosman kuivatuilla tonnikala- tai kanapaloilla mennään, mutta niihinkin tulee kyllääntymistä. Yhtä sun toista kokeiltu, mutta mikään muu ei toistaiseksi toimi. Meillä tosin ihan periaatteesta jätetään huomiotta kaikki sellaiset herkut, mitkä sisältää viljaa tai sokeria vähäisiäkään määriä (näitä on markkinoilla yllättävän paljon).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että teilläkin temppuillaan! :) Aivan totta, on paljon kouluttajasta kiinni miten kissa suhtautuu temppuiluun. Onko palkkio sopiva, onko vaikeustaso tarpeeksi alhainen onnistumisen takaamiseksi, onko ilmapiiri tarpeeksi rento, jotta temppuilua ei oteta liian vakavasti ja että kaikilla on hauskaa... Ihanaa, että Tesla nauttii ja eiköhän Frankykin pääse sitten vauhtiin kun hyvä palkka löytyy! :)

      Keittokinkku ei ole se ensimmäinen valinta soveltuvuudeltaan, mutta kohtuudella käytettynä ihan hyvä. Sellainen max. 10 g/pv olisi hyvä ja mieluusti sellaista, jonka suolaisuus on alle 2 %. :) Ilmeisesti ohuen ohuen keittokinkun paino on n. 6 g/viipale ja tavallisen keittokinkun 11 g luokkaa. Toivottavasti kuitenkin soveltuvampi superherkku löytyy! :) Oletko kokeillut esimerkiksi Thriven pakastekuivattuja katkarapuja? Alienit voivat olla hyvä, mutta jos haluat että niitä on paljon, siinä pitäisi laittaa oma jauhomatofarmi pystyyn, mikä edellyttää myös aktiivista hyönteisten ruokkimista. Kasvattaminen on helppoa, nuo lisääntyvät käytännössä ruuan voimalla eikä mitään erityisolosuhteita tarvita. :)

      Poista
  7. Suloinen super-huitoja Haiku :) Tekee mieli kokeilla noita toukkia ja sirkkoja Tidillekin. Haluatko kertoa mitä ne ovat ja mistä niitä saisi?
    -T&Tidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jauhomatoja ja sirkkoja (jos pystyt valitsemaan ei kannata ottaa kotisirkkoja, ne on kovia hyppimään toisin kuin kenttäsirkat, vaikka nekin toki loikkivat tarpeen tullen) löytyy matelijatarvikkeita myyvistä eläinkaupoista. :) Mie oon ruukannu litistää sirkoilta pään pinseteillä ennen kissalle antoa, sillä Haiku saattaa haluta syödä sirkan nautiskellen eli se miettii pitkään ennen syömistä ja viettää osan ajasta vain tuijottamalla sirkkaa. Elävä sirkka on siinä vaiheessa jo pinkonut pitkälle, jos kissa haluaa tehdä siitä leikin ja antaa etumatkaa. Sinänsä siis helpompi (ja halvempi) aloittaa jauhomadoista, jos et halua ryhtyä omatoimisiin tappopuuhiin. :D Jauhomadot elää normaalia matojen elämää liikkuen, mutta kotelomuodot eivät liiku suuremmin.

      Poista
    2. Kiitos! Täytyypä jossain kohtaa aktivoitua tutkailemaan tarjontaa. Näistähän voisi hyvällä säkällä tulla vaikka se meidän puuttuva herkku:)
      -T&Tidi

      Poista