perjantai 26. huhtikuuta 2013

Korvaamaton furminator-wannabe

Meille tuli kuin tulikin vastaan se tilanne, että suosikki (ja ainut) harja piti korvata tehokkaammalla, sillä Rakun karvanlähtö voitti sen 7-2. Sekä minä että kissat pidettiin kyseisestä karstasta kovasti, mutta siinä vaiheessa kun Rakua piti harjata kolmesti päivässä eikä sekään tuntunut riittävän, oli aika vaihtaa uuteen.

Furminatorista olen paljon kuullut kehuja, joten ajattelin ostaa sellaisen kokeiluun. Onneksi ihana eläinkaupanmyyjä suositteli sen halvempaa wannabe-versiota, joka kuulemma toimii yhtä hyvin. Ja sehän sitten lähti matkaan. Kaikilla oli hieman totuttelua uuteen harjaan, mutta nyt Raku kehrää sillekin ja Haikultakin, jolta ei karstan kanssa juurikaan karvaa lähtenyt, on mukavaa karvasatoa kertynyt. Rakun karvanlähtökin on tasaantunut jo eikä harjaa tarvi kuin ehkä pari kertaa viikossa, mutta välillä yhteiseksi iloksi tulee harjattua, vaikkei tarvikaan. Tuntuu kivalta ja virkistää verenkiertoa, jos ei muuta. :)

Haikun karvasatoa

3 kommenttia:

  1. Meiltä löytyy se ihan aito FURminator, ja oon kyl kans ollu siihen tosi tyytyväinen. Mettiksestä lähtee ihan älyttömästi karvaa kun sillä harjaa.. Ja sit sitä irtokarvaa on ihan kaikkialla: kissassa, matossa, harjaajan housuissa/paidassa/käsissä/naamassa ja FURminatorin varressa. :D

    VastaaPoista
  2. Meillä on myös wannabe-tuote ja kannatti kyllä hankkia, olipa sitten aito furmis tai ei :)

    VastaaPoista