sunnuntai 23. lokakuuta 2022

Minho täyttää vuoden!

Minho täyttää tänään kokonaisen 1 vuotta! Uuden kissan ottaminen joukkoon on aina jännittävää, sillä ei pelkästään kissan ja omistajan tarpeiden ja toiveiden tule kohdata, vaan huomioon tulee ottaa myös yhteensopivuus talouden muiden kissojen kanssa. Minho on alusta alkaen sulautunut meidän joukkoon aivan täydellisesti, poika tulee erinomaisesti toimeen kaikkien kanssa. Eikä ihme, sillä Minhon luonne on puhdasta kultaa. Kissankielentaidoista puhumattakaan, jotka saa täydet pisteet 11/10. Poika on toisia kunnioittava, mutta myös puoliaan pitävä. Antaa tilaa (paitsi mamille), mutta on myös aina valmis leikkiin. Riehakas, puhelias, rohkea, todella fiksu ja oppivainen. Syliin/selkään tulee päästä monta kertaa päivässä. Poikamaista rämäpäisyyttäkin löytyy: poika ihan rennosti hyppii melkein katon korkeudesta suoraan lattialle mamin kauhisteluista huolimatta eikä vauhdin aikana ehditä katsoa milloin ne jarrut olisi hyvä laittaa päälle. Kova on luotto oman luuston lujuuteen. 

Kalliolla kukkulalla, vuorella korkealla!

Minhon myötä ollaan myös siirrytty alueelle, mille en ikinä olisi uskonut astuvani. Mutta niin vain kun se täydellinen yksilö tulee vastaan, voi mieli muuttua. Minho on yhä leikkaamaton ja myös pysyy niin jonkin aikaa. Isoin syy miksen ole koskaan edes harkinnut leikkaamattoman kissan pitämistä on leikkaamattomuuden vaikutus laumakemioihin. Toinen on merkkailu. Somput ovat onneksi merkkailun suhteen yksiä helpoimmista roduista kun merkkailu ei yleensä ala kovin nuorena. Näin on onneksi ainakin vielä Minhonkin kanssa, pisut tulee oikeaan paikkaan. Myöskään laumakemioista ei ole tarvinnut stressata, Minho on herrasmies eikä hormonit ole viilentäneet välejä kenenkään kanssa. Välillä saadaan nauttia pienistä laulunäytteistä, ei muuta. Aika näyttää tuleeko maailmaan joskus pikkuminhoja.

"Ai pikkuminuja?! Apujoukoista oisi kyl hyötyä!"

Ei ole paikkaa missä Matonen olisi turvassa.

Punainen väri on alkuperäinen haaveeni sompuissa ja Minhon väri on omaan silmään mitä kaunein, upea leiskuvan punainen. Poika todella elää nimelleen (Vulpes Fearless Firefox).

"Tää on varmaan jokin harvinainen Matonen-laji kun noin lentelee!"

Synttäreitä ollaan vietetty railakkaasti, poikku sai valita joululahjaksi tilatuista Yugie-onkilelun syöteistä itselleen mieleisen ja ylläripylläri huippusuosion saanut Matonen sai itselleen uuden värikaverin! Aiemmin ollaan leikitty mustalla ja rakkaus leluun näkyy jo kunnossa. Nyt kuvioihin astui kirjavan vihreä, jonka perässä painettiin ihan samaa hurjaa vauhtia! Kisujen pappa kävi myös kylässä ja kaikki saivat masun täyteen herkkuja. Iltapalaksi on vielä spessua luvassa.

"Oi iloa kun pappa on käymässä!" Pappa on Kodan lemppareita

Paljon onnea rakkaalle vauhtihirmulle ja suuri kiitos Minttu- kasvattajalle upeanupeasta pojasta!! ❤️

6 kommenttia: