sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Minhon ruokinnan taide

Minho - täydellisen ihana, fiksu, utelias ja vilkas pikkupoika, jonka kanssa arki on ollut täysin mutkatonta ja helppoa. Tai no, mutkatonta ja helppoa jos - vähän ironisesti - ruokintaa ei oteta lukuun. Ei siinäkään mitään mahdottomia haasteita ole ollut, mutta jonka parissa on saanut alussa vähän enemmän pähkäillä ja testailla. 

Kasvattajan luona Minholle maistui kaikki niin hyvin, ettei mitään lempparia ollut muodostunut eikä myöskään inhokkia. Jokin yksittäinen ruoka oli maisteluissa maistunut vähän huonommin, mutta koska sekin oli kuitenkin mennyt, ei ruoka ollut jäänyt kasvattajan mieleen sen tarkemmin. Erittäin lupaavaa siis. Myös osaan ravintolisistä Minho oli tottunut kasvattajalla, mikä oli hyvä asia meillä alkavan raakaruokinnan osalta.

Kotiutumisen ensimmäisenä päivänä kaikesta reippaudestaan huolimatta Minholle maistui ruoka varsin huonosti. Tämä oli tottakai ymmärrettävää ison elämänmuutoksen aikana ja eri ruokia kokeilemalla ja usean ateriakerran myötä masuun päätyi kuitenkin mamin silmään ihan siedettävä määrä ravintoa. 

Pienten ruokamäärien syönti per ateria kuitenkin jatkui useana päivänä ja kävimme läpi monia ruokia niin raakaruuista kuin märkäruuistakin löytääksemme ne maistuvimmat. Rakun monivitamiini- ja kivennäisainevalmiste Felini Complete aiheutti ruokaan isompaa nyrpistelyä, mutta puhdas kalsiumjauhekaan ei ollut oikein mieleen ruokaan sekoitettuna. Maistui kuitenkin paremmin kuin Felini. Raakaruokintatavoitteista huolimatta märkäruoka oli ensimmäisen viikon ajan isommin läsnä turvaamassa kalsiumin, ja muiden tärkeiden ravintoaineiden, saannin. Kasvava pentu tarvitsee paljon energiaa ja siirtyminen raakaan voitaisiin tehdä pehmeästi myöhemmin. Parhaiten märkäruuasta maistui Pure Natural Kitten.

Testailujen aikana tuli myös vastaan jotain mitä en olisi uskonut näkeväni: kissa jättää tonnikalamärkäruuan syömättä.

N. viikko kotiutumisesta raakaruoka alkoi maistua paremmin ja aloin vähentämään märkäruuan tarjoamista. Ravintolisät tulivat mukaan täydellä annostuksella (4 kg aikuispainon mukaan laskettuna). 

Kuitenkaan ruokaa ei syöty kovin paljon aterian aikana, joten otin ruokintakertojen määräksi 5 kertaa päivässä. Kodan kanssa aikoinaan tarvittiin 4, jotta poika söi tarpeeksi kulutukseen nähden.

Minholle kehittyi lemppariraakaruuaksi broilerinsydän ja broilerin paistisuikale. Mikä sopi mamillekin oikein hyvin; broilerinsydän on iso osa meidän raakaruokintaa ollen mukana päivittäin ja myös paistisuikale on aktiivisessa käytössä. Märkäruuan tarjonta väheni entisestään. 

Olen pitänyt kirjaa painonkehityksestä ja ero ensimmäisen ja toisen viikon välillä oli selvä: ensimmäisellä viikolla painoa oli tullut 100 g, toisella 200 g (toki on myös luonnollista, ettei paino kehity tasaisesti joka viikko).

17 vk

Parantuneen ruokahalun myötä koitin vähentää ruokakertoja neljään, mutta viikon päätteeksi paino oli yhä sama kuin edellisellä viikolla ja palasimme takaisin viiteen.

Kolmannen viikon jälkeen ruokavalio saatiin viimein ihannemittoihinsa. Minho on syönyt todella hyvin tarjotut ruuat ja märkäruoka on toiminut enää vain hätävarana, jos mami on unohtanut ottaa poikkua varten enemmän ruokaa sulamaan. Ruokamääräksi on vakiintunut 170-200 g/pv, Kodan ja Rakun verran. Kasvavana pentuna Minho saa syödä niin paljon kuin jaksaa, mutta harvemmin (silmämääräisesti) jaksaa tuota enempää. Kodalla oli aikoinaan ruokamäärä 200-250 g/pv, mutta myös painoa oli enemmän. Minhosta ei kasva yhtä isoa, vaan paino tulee olemaan n. 4 kg, mahdollisesti jopa hieman alle (Koda taasen painaa 4,7 kg).

18 vk ja namnam-broilerinmaksa -ateria paistisuikaleen kera + lohiöljy ja muut lisät

Meillä aikuiset syövät 3 kertaa päivässä. Minhon ylimääräiset on toteutettu niin, että arkena olen käynyt lounastauolla kotona syömässä ja ruokkimassa (ja leikittämässä) Minhon. Illalla Minho saa ylimääräisen aterian päiväruuan ja iltapalan välillä. 

Paino on kehittynyt nätisti ja myös ruokamäärät per ateria. Tämän viikon alussa käydessäni ruokkiksella kotona, Minhoa sai houkutella syömään eikä parina päivänä tullut lainkaan, vaan halusi sen sijaan leikkiä. Torstaina söin kokeeksi töissä eikä töistätullessani Minho vaikuttanut vieläkään lainkaan nälkäiseltä. Perjantaina otin eväät töihin ja taas oli tyytyväinen poika vastassa töistätullessani, ei kiire syömään. 

Minho täyttää ensi viikolla 5 kk ja syö nyt siis tästä lähin neljä kertaa päivässä.

Minho painoi 2,1 kg 19 vk ikäisenä. Viime viikolla jäi punnitsematta, mutta eilen 21-viikkoisena paino on pompannut jo 2,4 kg:hen. Mietinkin jo viikolla, että kylläpä Minho tuntuu raskaammalta sylissä ja kasvoihinkin tullut aikuismaisempia piirteitä. Sellainen yhden yön kasvupyrähdys?

Lapset, kun ne kasvaa niin nopeaa.

"Mitä, miekö?!"


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti