maanantai 20. joulukuuta 2021

Tilauksia

Meillä onkin nyt esiteltävänä ei yksi, vaan KAKSI Zooplus-lähetystä. Hupsista miten tämä aika menee, ensimmäinen paketti saapui meille jo lokakuun alussa. Sitten tulikin jo joulukuu ja uusi tilaus!

Aloitetaan loogisesti ensimmäisestä. Tämä lähetys oli muuten meille aivan tavallinen, paitsi Minhon tuloon valmistautumiseen kuului uuden vessan hankkiminen. Selailin Zooplussan valikoimaa huvikseni, vaikka olin varsin varma, että tilaan muualta. Zooplussan lähetyksistä toisinaan kuulee, että juuri hiekkalaatikko on mennyt kuljetuksessa rikki. Mikä on sinänsä ymmärrettävää, jos pakkaamisesta ei ole kunnolla huolehdittu. Hiekkalaatikon seinät ovat heppoisia painavien ruokapakkausten keskellä. 

Uskaltauduin tilaamaan lupaavanoloisen ja kivanhintaisen vessan. Pakkaaminen oltiin toteutettu erinomaisesti! Vessan sisällä oli tuotteita tuomassa tasausta painoeroon ja vessaa ympäröi runsaat pehmusteet.

Vessa herätti heti kiinnostusta

Hyvänkokoiseksi todettu

Koko tilaus. Noralle ruokaa, kaikille herkkuja ja Rakulle monivitamiinivalmistetta. Koda poseerasi aivan kuin kaikki olisi hänelle ja aivan kuin edes Noran ruoka maistuisi. Hetki kuninkaana aarteiden kanssa!

Ottakaa kaikki yksi pala... "Miksei kaikkia kerralla?" Kysyy Koda

Tilavuutta riittää!

Vessa on Kissanvessa Big Box. Ragnar, Haiku ja Nora kävivät sisällä tutustumassa ja kaikki totesivat hyväksi. Meidän lattia-ala ei anna kovasti pelivaraa uusille hankinnoille, mutta tämä vessa muuttaa keittiön pieneen ja juuri sopivankokoiseen koloon. Huonona puolena on, että se tulee Kodan ruokapaikan viereen, mutta olemme jo testanneet vessapaikkaa eikä se onneksi häiritse poitsua mitenkään. Eikä muitakaan kissoja, sillä Rakun ruokapaikka on myös lähellä.


Joulukuisessa tilauksessa olikin enemmän erilaista, sillä myös äitini oli tilauksessa mukana ja me molemmat ostimme ruokaa paikallisen esyn ruokakeräystä varten. Tein myös lisää tavarahankintoja Minhon kuljetuskopan ja Kodan ja Minhon ruokailualustojen muodossa. Kodalla on nykyinen alusta jo roskiskunnossa.

On taas pitkää!

Vauhtia, vauhtia!

Raku löysi itsensä

Vasemmalta: äitini osti kisuilleen herkkuja ja kynsisakset, keskellä yhteiset ruokaostokset esykissuille ja oikealla meidän talouden ostoksia. Herkkutäydennystä sillä ajatuksella, ettei tarvitse olla ihan heti taas tilaamassa.

Zooplussalla on nättejä ruokailualustoja. Kodalla on nyt käytössään mustavalkoinen makaava kissa ja saa myös kyseisen vanhan tilalle


2 kommenttia:

  1. Mikään ei oo sen mukavampaa kuin olla avustamassa laatikoiden purkua! Kiitos esittelyistä.
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa koko perheen aktiviteettia! :D Kiva kun tykkäsit, minusta unboxingit on erikivaa sekä katsojan, että tekijän roolissa. :D

      Poista