tiistai 21. elokuuta 2018

Valmisteluja

Pennun tulon myötä on odotettavissa paljon lisää vauhtia ja epäilemättä myös vaarallisia tilanteita etenkin kun pennun kanssa tulee ottaa huomioon, että se pienen kokonsa vuoksi pääsee paikkoihin, mihin aikuinen ei. 

Tästä syystä parveke on saatava ehdottomasti kissavarmaan lukkoon, sillä kerroksen parvekkeet ovat yhtä toistensa kanssa, erottettuna kissakansalaisten näkökulmasta katsottuna varsin löyhästi väliseinillä. Etenkin toisen parvekepuoliskon väliseinä jättää aika ison aukon ja toisellakin puolella on aukko, josta pentu saattaisi mahtua, jos tahtoa löytyy yritykseen. Ja sitähän varmasti löytyy.

Meillä on parvekkeen ovessa jo yksi  tarralukko, mutta se on löystynyt ajansaatossa niin, että aikuinen saattaisi onnistua työntämään oven auki tarpeeksi määrätietoisella yrittämisellä. Ostin oveen toisenkin lukon, joka on sekin tarrakiinnityksellä, mutta hieman toisenlaisella mekaniikalla, jonka uskon pitävän paremmin.

Tuplaturvaa

Lisäksi minua on huolestuttanut ikkunalautojen raot, josta aikuisillakin mahtuu tassu välistä, jos haluavat. Pienitassuinen pentu saattaa kokeilla useammin tai miksei aikuinenkin, jos alla on kaveri huitomassa takaisin. Säikähtäessä tai muussa äkkiliikkeessä tassu saattaa kääntyä niin, että se jää jumiin ja riskinä on, että kissa jää roikkumaan tassustaan lautaan. Tämän välttääksemme kävin ostamassa parvekemattoa, jonka leikoin peittämään laudat. Näemmä siinä samalla tuli lisää mukavaa oleskelutilaa.

Ennen

Haiku tykkää



Keittiön roskakaappi on löysä ja helppo avata. Aikuiset eivät ole olleet kiinnostuneita availemaan sitä, mutta pentua ajatellen laitoin siihen lukon. Takana on kuitenkin roskien lisäksi muovipusseja, jonka kahvaan kisu voi jäädä kiinni tai kisu voi katsoa pussin makoisaksi ja syödä/repiä sitä (ainakin Haiku tekisi näin).


Ruokapuolella hieman innostuin ja tilasin Kodalle "vahingossa" kesäkuun Zooplus-lähetyksessä 5 kg märkäruokaa. Olin varautunut, että Koda on jonkin aikaa märkäruualla ennen kuin tottuu raakaan (kotiutuminen voi olla stressaavaa), mutta Koda onkin saanut upean laajan totutuksen raakaan kasvukodissaaan erinomaisella maistuvuudella ja täten voimme aloittaa raakaruokinnan heti alkuunsa! Tuleva mami on onnellinen ja ylpeä. Joko tuo märkäruokamäärä syödään hissukseen pois (Haikun silmissä ainakin pisteet nousee, jos tyttö saa pennun tulon myötä enemmän herkkuruokaa mikä ei muuten kuulu menuun) ja/tai menee esylle lahjoituksena.


Mitähän muuta? Pakastin on pullollaan ruokaa ja käyn ennen lähtöämme ostamassa vielä hieman lisää jääkaappiin odottamaan. Hiekkalaatikkomäärään ei toistaiseksi tule muutoksia, sillä tähänkin asti kisut ovat käyttäneet pääasiassa vain yhtä laatikkoa kolmesta. 

Shampoo näyttelyitä varten pitää vielä laittaa tilaukseen, hammasharja löytyy kaapista.

Eiköhän me olla valmiita Kodan tuloon!

PS. Pakko vielä sanoa miten niin onnellinen olen pentueen WhatsApp-ryhmästä. Pentueryhmä ihmisineen ja säännöllisine kuvineen on ollut todellinen henkireikä tämän odotuksen keskellä ja on ollut niin ihana saada olla mukana seuraamassa pentueen kasvua kuulumisten ja kuvien kautta. ♥ 

17 kommenttia:

  1. Siellä on selvästi tehty Kodan tuloon kaikki tarpeellinen. Ei ole enää montaa yötä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään vielä raivasin ylimääräisyyksiä pois huoneesta, mihin poitsu tulee majoittumaan. Voi tätä odotuksen määrää!! ♥

      Poista
  2. Kyllä Kodan on teille kivaa ja turvallista nyt tulla. Tää on niin jännää! 😻

    VastaaPoista
  3. Jaksaa, jaksaa :D
    Toi odottmainen on kyllä niin rankkaa, mutta sä olet käyttänyt ajan hyvin: sisustamalla kissaturvalliseksi koko kodin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihana nyt olla kevyin mielin, kaikkivalmiina. ♥

      Poista
  4. Odottaminen on kyllä aivan hirveätä! Teillä ei onneksi ole enää pitkään jäljellä. :)

    VastaaPoista
  5. Täälläkin odotusfiilikset nousee tään hienon postauksen ansiosta :-D

    VastaaPoista
  6. Pennuntulo lähestyy, onpa jännittävää!!! :D

    VastaaPoista
  7. Jännää! Oottelen innolla kissavauvakuvia omaa kissakuumetta pahentamaan 😂

    VastaaPoista