lauantai 20. helmikuuta 2016

Noran uudet temput

Meillä on vietetty temppuilurikasta arkea, sillä minulla tuntuu olevan töiden jälkeen eniten energiaa juurikin temppuilulle kun siinä ei vaadita ainakaan minun osaltani aktiivista liikkumista. Soittimien lisäksi ollaan harjoiteltu muitakin temppuja, niin vanhempia kuin uudempiakin keskeneräisiä.

Tällä hetkellä kisuille on vähän kuin vahingossa kertynyt useampikin temppu yhtä aikaa opeteltavaksi, mutta koska se ei kissojen oppimista häiritse, niin se toimii varsin mukavana piristeenä vaihtelun muodossa ja useamman tempun opettelu onkin saanut hyvän vastaanoton kisuilta. Soittimet mukaanluettuna Rakulla on tällä hetkellä opettelussa 3 eri temppua ja samoin Haikulla. Nyt kun Nora oppi kiertämisen, toisen tässä julkaisussa nähtävistä tempuista, niin sillä on enää vain soittimet opettelussa eli jotain muutakin pitäisi keksiä.

Ympyrä-tempun Nora oppi todella nopeasti, jälleen kerran eniten aikaa meni käsimerkistä poisoppimiseen. Siinäkään ei kuitenkaan mennyt erityisen kauaa, jokunen harjoittelukerta, ja koska temppu on itsessään helppo, halusin tarjota Noralle aivopähkinän käsimerkistä poisoppimisen muodossa. Alkuun jätin namilla ohjaamisen (Nora oli liian energinen hissukseen liikkeen opetteluun, joten sen kanssa piti heti aloittaa täydellä ympyrällä namia seuraamalla) puolitiehen niin, että Nora itse teki kuitenkin koko ympyrän. Tässä vaiheessa otin äänivihjeen mukaan. Sen jälkeen hyppäsin suoriltaan pelkkään äänivihjeeseen ja jos/kun Nora hetken mietittyään ei siltikään tiennyt mitä tehdä, ohjasin kädellä alkumatkan samalla toistaen äänivihjeen. Ja ai että miten ylpeä Nora oli kun ensimmäisen kerran onnistui ilman käsivihjettä! Ympyrästä onkin tullut Noran yksi lempitempuista.

Kiertämisen Nora oppi paljon nopeammin kuin ympyrän. Tämä temppu on minusta hankala opettaa yksin, joten opetin sen ilman naksutinta (tai naksuttimen kaltaisia ääniä), jotta saan enemmän käsitilaa käyttöön. Naksuttimen puuttuminen ei kuitenkaan haitannut oppimista ja Nora oppi tämän tempun todella nopeasti.  Ohjeen löysin, kuten ympyränkin tekemiseen, Suuresta kissatemppukirjasta. Jätimme Noran kanssa kuitenkin monia vaiheita pois, mm. aloitimme suoraan sillä, että seisoin. Haasteita rakastavana kisuna Nora päätti, että käden käyttäminen apuna on turhaa.

13 kommenttia:

  1. Todella taitava Nora! Varmaan ihan hyväkin treenata useampaa temppua kerralla. Meillä on nyt ollut pieni haaste se, että kisut ovat tarjoilleet tosi paljon maahan menoa kaikkiin mahdollisiin käskyihin sen jälkeen, kun opeteltiin pelkästään sitä kuukausi :D Tilasin juuri itsekin tuon Suuren kissatemppukirjan ja nyt innolla odottelen, että pääsen tutustumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on, tietenkin kissasta riippuen, etenkin jos treenaamisia on tosi aktiivisesti ja opeteltava temppu on vaikea. Pysyy mielenkiinto yllä kun välillä saa tehdä jotain muutakin kuin sitä yhtä asiaa. :)

      Toivottavasti tulee pian! Mie en ole vieläkään ennättänyt aloittaa varsinaista lukemista, mutta tosi kivoja temppujuttuja sieltä löytyy.

      Poista
  2. Voi miten hienosti Nora tekee temppuja olen ihan ällikällä lyöty taas.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavaksi voisi alkaa harjoittelemaan vaikkapa kumartamista, se voisi olla kiva haasteellinen temppu Noralle. :D

      Poista
  3. Taitava Nora! Me opetellaan Kiiran kanssa tuota ympäri pyörimistä ja meillä on ihan sama homma, temppu käsiohjauksella hoksattiin heti mutta äänimerkkiin siirtyminen vie kauemmin aikaa. Pitkään aikaan ei tosin olla ehditty treenaamaan yhtään, ei temppuja eikä mitään muutakaan. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Owww, siitä sitten uusi tavoite, että ainakin kerran viikossa treeni! :) Mie tykkään kun temppuilu ei vaadi omistajalta läheskään paljon kuin kissalta, joten se on sopiva aktivointitapa silloin kun itseä väsyttää ja/tai on kiire. :D Sama toki myös Nose Workin sisäetsinnän kanssa, mitä pitäisikin taas pitkästä aikaa tehdä.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Ja intoa riittää uuden oppimiseen vaikka kuinka, mahtava tyttö! ♥

      Poista