sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Salaisuuksien viemäri

On viimein aika kertoa alkujaan Rakun aloittamasta oudosta ajanviettotavasta. Kesällä se nimittäin kiinnostui yhtäkkiä kovasti vessan viemäristä. Raku kävi useana kertana viikossa istumassa hyvän tovin katsellen viemäriä. Muut kissat eivät olleet kiinnostuneet viemäristä saatika sitä ihmettelevästä Rakusta, kunnes syksyllä bongasin Noran kyhjöttämässä viemärin edessä yksinään. Siitä lähtien Norakin on säännöllisesti viettänyt aikaa viemärintarkkailupuuhissa. Joskus molemmat curlit ovat ihmettelemässä yhtä aikaa.

Viemäri on näin jännä

Kerro kerro kisunen, mitä viemäristä löytyykin?

Touhusin paljon lavuaarin kanssa vaihtaessani liskoille vesiä. Sen sijaan, että kisut olisivat vaihtaneet huonetta siksi aikaa, ne parkkeerasivat itsensä sivummalle, jotta voisivat jatkaa tarkkailupuuhia ilman päälleastumisvaaraa.

Olen koittanut pähkäillä mitä kisut mahtavat kuulla viemäristä. Ihmiskorvaan viemäristä ei kuulu mitään, mutta kisut selvästi kuulevat jotain, sillä päät kääntyilevät sen verran ahkerasti. Yhtenä vaihtoehtona pidän, että siellä olisi sokeritoukkia. Niitä tulee meillä vastaan silloin tällöin ja edellisessä asunnossa toukka tuli kerran vastaan vessan lavuaarissa. Olenkin jo kokeillut häätötoimia, mutta se ei ole vaikuttanut kissojen ihmettelyinnokkuuteen, eli ehkä toukat eivät ole nyt kyseessä. Todennäköisesti ne vain kuulevat sen verran hyvin viemäristön äänet. Löytyykö muilta viemäri-ihmettelijöitä?

32 kommenttia:

  1. Ihanat vessapönöttäjät ♥ Meillä ei kyllä kuulu viemäreistä ääniä eikä niitä kyllä ihmetelläkkään. Mutta joskus kissat kuulevat sen että mies tulee kotiin paaaaljon aikaisemmin kuin mitä minä eli ehkä siellä on jotain putkisto ääniä. Joskus Cocolla alkaa myös pyörimään puussa pää ja se alkaa naukumaan eli mitä lie sekin silloin näkee/kuulee kun omaan silmään tai korvaan ei ole mitään outoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui. :DD Kissojen kanssa ei kyl tarvitse pelätä mörköjä kun kisut huomaa ja ilmoittaa niistä heti. :p

      Poista
  2. Just viikonloppuna kuulin yhdestä kissasta, joka aina riuhtoo tuon ritilän irti viemäristä ja sitten tassulla kaivelee viemäriä, että kai sieltä jotain ääniä kuuluu. Penaa ei kyllä viemärit kiinnosta yhtään, mutta se voi johtua ihan siitäkin, että meillä on kylppäri aina kiinni niin ei niin ehdi kiinnostua lyhyillä käynneillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miekin olen kuullut viemärikisuista, onneksi meillä ei ole kisut kiinnostuneet moisesta. Olen kuitenkin varalta tarkkana ja kerään irtohiukset pois suihkukaapin helposti avattavasta viemärikannesta, siinä on juurikin sellainen estojuttu mikä kerää hiuksia. :)

      Poista
  3. Mutta hei, viemärithän on toooosi kivoja! Ne hajut ja äänet!! Viemärihuoneissa ei ole niitä sokeritoukkia, joten en minä niistä. Mutta niiden viemäreiden kautta kuulee vaikka mitä - vaikka omakotitalossa aika vähän päivisin, mutta kerrostalossa varmaan vaikka mitä! - Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hajut, yh. :D Ollapa kissan kuulo niin tietäisi mikä siellä on niin kiinnostavaa. :D

      Poista
  4. Inun ihan lempipuuhaa on avata toi viemärin luukku. Se on hirveän kiinnostunut vedestä, mistä se tulee ja mihin se menee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei onneksi olla menty niin pitkälle. :D

      Poista
  5. Salaisuuksien viemäri! Sehän on kuin valmis nimi Eenid Blyyttonin salaisuus-sarjaan... :D Salaisuuksien saari, Salaisuuksen laakso, Salaisuuksien viemäri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kisut varmaan saisikin melkoisen romaanin kirjoitettua aiheesta. :D

      Poista
  6. Pöpö välillä ihmettelee, lähinnä silloin joskus jos vesi valuu tai ritilässä on kiinnostavia roskia tai hiuksia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie olen hirveän vainoharhainen hiusten kanssa ja kerään irtohiukset aina pois suihkukaapin viemäristä kun siinä on semmoinen kuppi mikä kerää hiuksia. Haikulla oli tapana availla suihkukaapin ovea huomionhakuisuuksissaan ja pelkäsin/pelkään, että se avaa viemärinkannen ja alkaa onkimaan hiuksia sieltä. :p

      Poista
  7. Siru juoksee aina vessaan, kun lasken vettä tai pyykkikone tyhjentyy viemäriin, se lorina kiinnostaa täällä. Manu välillä tuijottaa pitkät tovit viemärin kantta ilman, että olisin vessassa touhuamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat! :D Haikua kiinnostaa vesi silloin kun esim. tiskaan, kaukaisista viemäriäänistä se ei ole kiinnostunut toisin kuin nämä kaksi.

      Poista
  8. Edellisessä kodissa Sofi joskus ihmetteli viemäriä, mutta täällä ei sellaista ole tapahtunut.
    Kissan tarkat korvat kuulevat varmaan vaikka mitä kohinoita ja rapinoita viemäreistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kivaa, jos olisi kissan kuulo niin saisi selville onko ne äänet oikeasti miten jänniä. :D

      Poista
  9. Onpas jännittävä viemäri! Varmaan sieltä jotain mielenkiintoisia ääniä kuuluu. Ehkä naapurissa on kissa, joka myös istuu viemärin ääressä. Sitten siellä lähetellään salaisia maukuviestejä juuri, kun et ole ollut paikalla kuuntelemassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yläkerrassa ainakin itse asiassa on kissa. :D Olisi hauskaa ja mielenkiintoista viestittelyä, mutta nämä ei nau'u. Samaa en tietenkään osaa sanoa naapuri(e)n kisusta. :D

      Poista
  10. Meilläkin kun asuttiin vielä kerrostalossa viemäri oli kovasti tarkkailun kohteena. Varmaan jotain viemäri alligaattoreita.

    VastaaPoista
  11. Meillä ei kyllä viemärit sisällä herätä eikä kerää mitään ihmettelyjä tai huomiota. Mutta ulkona. Ne kaivonkannet on kyllä kiinnostavia ja t-o-d-e-l-l-a pelottavia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie monesti säikähdän roskia viedessä kun viereinen kaivo alkaa yhtäkkiä kohisemaan. :DD

      Poista
  12. Meillä Ipana tekee samaa jos unohan oven auki. Istuu selkä kumarassa pytyn vieres. Meillä kuuntelee kaikuja. Kolistelee kantta ja sit kumartuu

    VastaaPoista
  13. Höpsöt! Meillä Kiira tekee tuota samaa, se vain kyhjöttää vessassa ja tuijottaa viemäriä. Mikä siinä voi olla niin jännittävää? :D

    VastaaPoista
  14. Saattaa siellä niitä sokeritoukkia olla, koko talo kun täytyisi myrkyttää kerralla jotta toukat häviäisi, ovat sen verran sitkeitä kavereita. :D

    VastaaPoista
  15. Hauskat:) Epäilen, että vedellä on tekemistä tuon kanssa enemmän kuin sokeritoukilla. Eikö Haikua yhtään kiinnosta tuo hommeli, vaikka kaverit siellä kököttää?
    -T&Tidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, ainakin toivottavasti on. :D Ei kiinnosta! Haiku tykkää enemmän seurailla vesijuttuja tuoreeltaan esim. tiskauksen yhteydessä. :)

      Poista