tiistai 22. syyskuuta 2015

Pehmeitä keinoja nirsoiluun

Nora alkoi vähän yli viikko sitten nirsoilemaan raksujen kanssa ja alkoi syödä kuivaruoka-märkäruoka -aterioista vain märkäruuan. Annoin asian olla, josko kyseessä olisi vain hetkellinen kyllästyminen, mutta koska parissa päivässä raksut eivät alkaneet itsestään taas maistua, kokeilin vaihtaa ateriajärjestystä. Noran normaali ateriajärjestys on aamuisin kuiva- ja märkäruokaa, päiväruuaksi lihaa ja iltapalaksi taas kuivaa ja märkää. Vaihdoin lihan iltapalaksi ja tämä auttoi vähän, sillä märkäruoka on täydennysravintoa eikä täten täytä vatsaa juurikaan. Noran oli pakko syödä raksuja, jotta maha täyttyisi ennen iltapalaa.

Raksumenekki oli silti huomattavasti normaalia alempi, joten päätin kokeilla entistä pehmeämpää keinoa ja tuoda vähän vaihtelua ruokalautaselle. Hyytelömärkäruoka ei tarjoa juurikaan makua kuivaruokaan ja vesikastikkeeseen, joten päätin ostaa Primacat Deluxen tender tuna (tonnikalaa vedessä) -märkäruokaa. Vesimuodon avulla makua tulisi enemmän. Harmikseni kuitenkin läheisessä citymarketissa oli tarjolla vain kanaversiota, mikä ei sovi Noralle. Niinpä eksyin pakastealtaalle katselemaan sieltä kalatarjontaa. Noralle ei juurikaan maistu lohi ja seitistä en ole ihan varma onko Nora sille allerginen, joten pelasin varman päälle ja otin kisuille turskaa. Meillä on herkkuna pakastekuivattu turska, joten turska oli varma valinta niin maultaan kuin sopivuudeltaankin.

Keitin turskan torstaina kisuille iltapalaksi. Haiku ja Rakukin saivat osansa sekä turskasta että liemestä. Maistuvuus oli kaikilla erinomainen. Otin keitinliemen talteen ja laitoin sitä seuraavana aamuna Noralle kuivaruuan ja märkäruuan joukkoon. Kuten olin aavistellutkin, maistuvuus oli liemen ansiosta raksuillekin erinomainen. Liemi oli Noralla käytössä kolmisen päivää ja sen jäätyä pois raksut ovat yhä maistuneet erinomaisesti. Vaihtelu näytti virkistävän.

Liemi talteen kuivaruokaa varten ja loppu turskasta pakastimeen

Kalasekoitus: Thriven Lohi & Silli -kuivaruoka, tonnikalamärkäruoka ja turskaliemi

Maistuu!

Rakun nirsoilu on harmillisesti jatkunut. Vähäisellä ruokinnalla olo auttoi osittain: maksa ja kivipiira maistuvat mukinoitta, mutta sydän ja keltuainen tökkii yhä. En haluaisi pitää energistä lihotuskuurilaista vähäisellä ruokinnalla, joten kokeilen poitsullekin pehmeämpää keinoa. Olen sekoitellut sydämen ja keltuaisen joukkoon hitusen pakastekuivatun turskan hiutaleita ja ne ovat nostaneet ruuan maistuvuutta huomattavasti, koko ruoka syödään sen ansiosta. Kovin paljon hiutaletta ei tarvita, pieneksi mausteeksi vain ja vähitellen alan jättämään hiutaleiden määrää vähemmälle, kunnes ruoka maistuu taas yksinäänkin.

9 kommenttia:

  1. Hyvä, että löyty keino saada sapuska maistumaan. Mä oon täällä tuskaillu kun ei meinaa psyllium ja lohiöljy maistua, mutta sitte keksin kokeilla, että laittaa ne sapuskan joukkoon jo pakastusvaiheessa ja nyt on sitte viikon verran ihan huomaamatta molemmat maistunu. :) En tiiä viekö pakastus lohiöljystä tehoja, mutta psyllium ainaki näyttää toimivan oikein hyvin vaikka onki pakkasen kautta käyny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäs varmaan itekkin kokeilla pakastaa salmopettiä, kun toi ruiskulla antaminen suoraan suuhun on niin kökköö.. :D Coco kyllä vihaa et en tiiä maistuisko. Meilläkin nirsoiltu vähän tai Ruffe mut ollaan laitettu thrivejauhoa sit vaan ruokaan ja sillä on saatu onneks maistumaan. Onko nyt joku nirppis kausi?

      Poista
    2. Mahtavaa, että Penalle alkoi tuota kautta maistumaan! Ei vie tehoja ainakaan lyhytaikaisella pakastuksella. :)

      Ties vaikka pakastus toimisi Cocollekin! :) Jos ei toimi, kannattaa testata myös muita lohiöljyjä, maistuvuuksissa on eroja. Lysin öljyä on kehuttu maistuvuutensa osalta (perus kalaöljynä hyvä on Lysin Omega 3 Apteekkarin vahva) ja Nutrolin Kissaa myös (kannattaa ottaa Seniori, perusversiossa ei ole EPA-rasvahappoa).

      Onpa erikoista kun niin monella on nyt nirsoilua! :D Kiva, että sielläkin jauho toimii!

      Poista
  2. Konstit on monet sano Piivi kun turskalla raksuja peitti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maistuvuudessa ei ole ollut enää yhtään ongelmaa, jee! ♥ Saattoi olla tuo nirsoilu siitäkin johtuvaa, että purkki alkoi olla suht loppu ja ajan myötä ravintoaineiden laatu heikkenee, maku siis ei tainnut enää olla tuossa loppupuolella niin hyvä, vaikkei nyt erityisen vanha purkki ollutkaan ja säilytän purkkia jääkaapissa, jolloin ravintoaineet pysyy parempina pidempään. Uuden purkin myötä raksujen syöntiin on kuitenkin tullut taas lisää pontta. :D

      Poista
  3. Tutkimustenkin mukaan monipuoliseen ruokaan tottunut kissa kaipaa vaihtelua, joten ei se ihme ole että Norakin välillä kyllästyy. :) Meilläkin Tomulla oli juuri napostelukausi, jolloin se söi melkein joka aterialla vähemmän kuin normaalisti, etenkin niillä aterioilla jolloin saatiin myös kalanmaksaöljy. Luulen kyllä että sillä alkaa iästä johtuen energiantarve vähentyä, jonka takia se ei enää ehkä tarvitse niin paljon ruokaa kuin aiemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kovasti ihmetellyt (ja ollut kiitollinen) miten Noralla ei ole ollut nirsoilua, vaikka sen ruokavaliossa on vain 4 eri ruokaa, joista 2 on päivittäin mukana kahdella aterialla. Vain kahden raakalihan välillä on vaihtelua. Saattoi tuo nirsoilu johtua raksujen maun heikentymisestä, sillä purkki oli tuolloin suht loppu ja nyt kun avattiin uusi purkki, niin raksut maistuu taas entistä paremmin. :)

      Olisipa hyvä, jos Tomu itse osaisi säätää ruokamääränsä vastaamaan tarvetta! :)

      Poista
  4. Täälläkin on jouduttu viime päivinä välillä paastottamaan ja ruokaa raksuilla kuorruttamaan, kun lisäravinteet eivät oikein enää Pöpölle maistu.. Mie aattelin kanssa seuraavassa pakastelusatsissa pistää ravinteet suoraan rasiaan, jospa se auttaisi kun välillä tuntuu, että se on se niiden lisäravinnepurkkien näkeminen mikä Pöpön keittiöstä karkottaa :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johas on ihmeellinen nirsoilukausi kisuilla. :D Toivottavasti kikka toimii!

      Poista