torstai 17. tammikuuta 2013

Vapauksia kisuille

Aka kissat 6- omistaja 0. :D

Tässä ihan lyhyen ajan sisällä kisut ovat saaneet joustoa kahteen ehdottomaan sääntöön:

-Kissat saa nykyään oleskella vessassa
-Kissat saa nykyään oleskella terraarioiden päällä (paitsi Mian)

Muutokset johtuvat käytännön asioista ja omistajan hermoista. Vessa oli ennen kielletty, sillä Haiku kävi varastamassa roskiksesta käytettyjä pumpulipuikkoja ja järsi niitä. Tapa oli ällöttävä ja vaarallinen, joten vessan ovea pidettiin suljettuna aina kun siellä ei ole valvojia. Nykyään kuitenkin Haiku on jättänyt roskiksen rauhaan (ja olen vienyt varalta puikot eri roskikseen), joten kisut ovat saaneet oleskella vessassa myös ilman valvojaa (mutta vain kun olen kotona). Vessassa on lämmin patteri ja pehmeä matto, jotka ovat molempien kissojen suosiossa. Meillä on kylmät lattiat varsinkin ikkunoiden lähellä, joten on mukava että kissoilla on mahdollisuus lämmittelyyn tätä kautta. :)


Lämmin patteri , mikäs sen ihanampi näin pakkasilla
Molemmat ovat myös kiinnostuneita juoksevasta vedestä ja ovatkin innokkaana apureina liskojen  vedenvaihdon aikaan
Terraarioiden päälliset on nykyään myös sallittuja, sillä Ava on hirmuisen aktiivinen ja rapistelee terraariossa pitkin päivää, mikä houkuttaa Rakua tutkimaan asiaa ihan lähikontaktissa. Kyllästyin, kun sain nostella Rakua pois Avan terraarion päältä 10-30 kertaa päivässä.  Liskot ei välitä kissoista, joten olkoot mokomat sitten siellä päällä jos tahtovat. :D Haiku tosin vanhasta tottumuksesta jättää terraariot rauhaan, mutta Raku välillä ottaa tirsojakin lämpimää loisteputkikoteloa vasten. :)

Raku seurailee Avan touhuja



3 kommenttia:

  1. Oih miten sulosia, meidän pojilla kans ollu kylppäri kielto kun leikkivät putkimiestä lattiakaivon kanssa.. ei mitään nättiä touhua.. Ja juoksevasta vedestä innostuvat myös vaikka ensin sitä niin kammoksuivat :D

    VastaaPoista
  2. Meillä Onni harrasti jossain vaiheessa myös tuota vanupuikkojen päiden syöntiä, nykyään tosin ei. Onnilta tekisi mieli kieltää kylppäriin meno tosin siitä syystä, että "jostain kumman syystä" pyykinpesukoneen vedenpoistoletku tipahtaa paikaltansa lattialle ja kone herjaa erroria. Herra kyllä tykkää (liikaakin) seurata tuota pesukonetta, joten saakoon nyt sitten vessassa oleskella.

    ps. Meillä on teille tunnustus. :)

    VastaaPoista
  3. Kylppäri - kissojen leikkipuisto omistajan harmiksi. :DD

    VastaaPoista