perjantai 4. helmikuuta 2022

Ystävystymisiä ja yhteisiä leikkihetkiä

Minhon ensimmäiset leikit kissakavereiden kanssa tapahtuivat pari päivää kotiutumisen jälkeen, maanantaina. Eritoten yllättävää oli ensimmäinen leikkikaveri, joka oli Haiku. Haiku, joka ei leiki muiden poikien - Rakun ja Kodan - kanssa. Leikki tapahtui jopa niin, että Minho sai olla hippana. 

Minhon sosiaaliset taidot ovat tulleet erinomaisesti esiin näissä tilanteissa, sillä poitsun käytös toisia kissoja kohtaan on hyvin kunnioittavaa ja poika muokkaa käytöstään kunkin kissakaverin mukavuusrajojen mukaisesti.

Haikun jälkeen samana iltana/yönä leikinalkuun innostui myös Raku, joka on ollut eniten varautunut tulokasta kohtaan. Maanantaina päivällä oli jo huomattavissa vähempää varautuneisuutta, mutta ihan näin nopeaa leikinalkua en osannut odottaa!

Tiistaina oli vuorossa Koda. Kodan kanssa Minholla onkin nyt ollut eniten hippaleikkejä. Painia ei ole vielä kenenkään kanssa.

Noran kanssa ei ole vielä leikitty, vaikkakin kaksikko on hyvissä väleissä keskenään.

Leikit on hyvejä yksinään...

...Ja kaverin kanssa! Tässä kuvassa Minho oli juuri hypännyt vauhdista kiipeilypuuhun ja lähtenyt kiikkumaan ylöspäin eikä ollut huomannut, että Koda oli lähtenyt perään. Minho hyppäsi alas puusta ennen kuin Koda ehti kiikkumaan asti ja asettui maahan ihmettelemään meininkiä.

Tein kissujen ensimmäisistä yhteisistä leikeistä koostevideon. Kodan kanssa tuossa on toinen tai kolmas leikkikerta.



PS. Meitä haastateltiin marraskuussa Active Cat -sivustolle kissojen temppukoulutuksesta ja juttu on nyt julkaistu! Jutussa mm. meidän harrastamisesta ja harrastuksen aloittamisesta: https://www.activecat.fi/temppukoulutus-sopii-kaikille-kissoille/

2 kommenttia:

  1. Vaikuttaa oikein hienolta ja nopealta edistykseltä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En voi vieläkään uskoa, että sulautuminen oli näin nopeaa. :DD Eilen oli Minholla ja Kodalla painia, tietääkseni ekaa kertaa.

      Poista