sunnuntai 19. heinäkuuta 2020

Silmäspesialistilla

Perjantaina tuli nähtyä monenlaista silmäntutkimislaitetta eikä mikään niistä ollut yhtä mahtipontinen kuin olin ajatellut. Pieniä, mutta tehokkaita. Ja nyt! Nyt meillä on viimein täsmädiagnoosi.

Noralla on vasemmassa silmässä uveiitti eli etukammiotulehdus. Tulehdussolukertymiä löytyi linssin ja sarveiskalvon sisäpinnasta. 

Tulehdus on todennäköisesti idiopaattinen eli kehittynyt itsekseen ja ollut jo jonkin aikaa, kunnes nyt muuttui näkyväksi. Mustuaisella on onneksi hyvät mahdollisuudet palautua ennalleen anisokoriasta, mutta jos huonosti käy, niin tulehdus on sitkeä ja paraneminen vie viikkoja. 

Hoitona kortisonitipat 4 krt päivässä ja tulehduskipulääkettä päivittäin ainakin kontrollikäyntiin asti.

Oikean silmän silmänpaine oli normaali (16 mmHg), mutta vasemmassa oli alarajoilla (10 mmHg). Hoidon myötä paineen pitäisi palautua ennalleen, mutta pitää tarkkailla, ettei paine nouse myöskään liiaksi, mikä on mahdollista. Saimme tähän hyvät ohjeet miten tarkkailla ja menemme ensi viikon perjantaina kontrolliin katsomaan miten lääkitys on alkanut purra ja onhan paine pysynyt hyvänä.

Noraa hoitaneesta eläinlääkäristä jäi muutenkin todella hyvät fiilikset, hän kertoi aina mitä aikoi tehdä seuraavaksi ja diagnoosin jälkeen kertoi laajasti tulehduksen mekaniikasta, syyvaihtoehdoista, hoidosta yleisemmin ja kotihoidosta. Olimme kyseisellä eläinlääkäriasemalla nyt ensimmäistä kertaa.

Noran silmät pe ennen lääkityksen aloitusta. Sameutta ja erivärisyyttä vielä nähtävillä vasemmassa.

Kortisonitipat ovat onneksi lempeät eikä niiden anto ole ollut vaikeaa, Nora suhtautuu hoitoihin todella suopeasti. Ehkä kortisoni myös helpottaa tytön oloa, mikä edesauttaa yhteistyövalmiutta. 

Tänään auringonvalossa näki selvästi, että tipat ovat tehneet taikojaan! Silmä on jo normaalin näköinen, vain 2 pv lääkityksen aloituksesta!

Silmät tänään su

Hei taas, Noran kauniit silmät

Jo perjantaina diagnoosin ja hoitoennusteen saamisen jälkeen olo oli niin kevyt kun viimein silmän tilanteelle oli syy ja siihen hoito hyvällä ennusteella. Nyt olen niin onnellinen, että hoito on tehonnut näinkin nopeasti! Toivottavasti syvempi tutkimus ensi perjantaina tuo tullessaan lisää hyviä uutisia.

Pieni prinsessa. ♥

10 kommenttia:

  1. Onpa hieno uutinen, että tuli diagnoosi ja siihen löytyi lääkitys joka tehoaa noin nopeasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella, vaikka synty ja syntyaika on mysteeri, niin onneksi tosiaan lähti näin äkkiä reagoimaan hoitoihin! ♥

      Poista
  2. Hienosti on silmä tullu paremmaksi pienessä ajassa. Toivottavasti kontrollikäynnillä tulee hyviä uutia paranemisesta meinaa, että myös se "piilossa oleva pöpö" olisi poissa.
    Tsemppiä hoitoon Noralle & henkilökunnalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti! Minusta eilen kyllä edelleen näyttää heijastavan valoa väärin, vaikka muuten näyttääkin jo normaalilta. Ehkä perjantaiksi olisi sekin jo kuitenkin ok, toivoa aina sopii! :D

      Poista
  3. Jee, hyvä että vika löytyi ja tulosta on tullut jo! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin helpottunut olo! Ja taitaa olla Norallakin. :)

      Poista
  4. Ihana kuulla että lääke purrut näin nopeasti hyvillä tuloksilla! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En uskaltanut edes toivoa näin nopeita tuloksia kun synnyn ajankohdasta ei ollut tietoutta ja kyseessä "vain" kortisoni. Mutta, ihmeitä tapahtuu. ♥

      Poista
  5. Hui, aika pelottava vaiva kyllä Noralla! Onneksi löytyi syy ja oikea hoito.

    VastaaPoista