lauantai 25. huhtikuuta 2020

Haikun suu

Haikulla on eläinlääkäriaika tiistaina, tällä kertaa menemme naapurikunnan asemalle vakkarimme sijaan käytännön syistä. 100 km/suunta sijaan matkaa tulee vain n. 10 km, joten pystymme hoitamaan käynnin työpäiväni yhteydessä. Ja tottakai myös vallitseva tilanne vaikuttaa, ettemme lähde tekemään noin pitkää matkaa.

Haikulla ei tullut vielä maaliskuun alussa tehdyllä hammaslääkärikäynnillä suu kuntoon hampaiden putsauksesta ja antibioottikuurista huolimatta, vaan kuurin jälkeen toisen puolen ikenet jäivät yhä hieman eriparisiksi toisen puolen kanssa ja suu haisi yhä. Käynnin yhteydessä otettiin röngten, mutta tulehduksesta johtuen siitä ei saanut luotettavaa tulosta. Röngtenissä ei näkynyt syöpymiä.

Tuleva eläinlääkäriasemamme pyysi lähettämään Haikun hoitohistorian ja koska pyysin suoraan hammasröngteniin ilman esitutkimusaikaa, pyydettiin sieltä myös lähettämään kuvia suun nykyisestä tilanteesta, jotta he voisivat arvioida tarvitaanko vielä yksi antibioottikuuri ennen uutta röngteniä.

Uskon suuresti, että posken alahammas on se kaiken pahan alku ja juuri, mutta Haiku osaa pitää suutaan niin tiukasti kiinni, että vaikka saisin suupieliä nostettua, ylähampaat menevät alahampaan päälle niin, etten pysty sitä tarkastamaan. Paitsi yhtenä päivänä parisen viikkoa sitten kun onnistuin kurkkaamaan suuhun hyvässä valossa ja Haikun ollessa rentona. Mutta kun koitin ottaa hampaasta kuvia, niin vanha ongelma toistui enkä saanut kuvia kuin ylähampaista. 

Mutta ai että joskus sitä osaa olla ihminen höperö. Kun mietin miten saisin yksin otettua hyvät kuvat eläinlääkäriä varten, muistin, että minulla on ollut silloin tällöin tapana tarkastaa suun kunto kuvaamalla haukotustilanteita. Tällöin on enemmän aikaa tarkkailla ja näkee myös hampaiden sisäpuolelle, mutta näitä kuvia en ole ottanut pitkiin aikoihin. Joten, ei muuta kuin aloittaa projekti Haikun Haukotuttaminen.

Onneksi Haiku on tässä helppo. Se haukottelee herkästi kun se on hämmentynyt/vaivaantunut, joten nämä kuvat sain kun heilutin Haikun yllä sormea. Haiku odotti herkkuhetkeä ja herkuton sormi hämmensi. Mamin lepertely ja teatraaliset feikkihaukottelut taisivat tehdä osansa myös. Kuvat on otettu keskiviikkona.

Aaaaa

Taitaa olla heippa alahampaalle

AAAAA. Huom myös eripariset yläikenet

Onneksi ei ole enää montaa päivää tutkimuksiin. Haiku ei ole oireillut hammasta mitenkään (ahne pirteä itsensä). Viime kuisen lääkärikäynnin jälkeen emme ole harjanneet hampaita ja vaihdoin pari viikkoa sitten päiväruokana toimivan broilerinkaulan jauhettuun siipeen kovan pureskeltavan vähentämiseksi.

PS. Haiku täytti tässä kuussa 9 v! Onnea ihanuudelle! ♥


10 kommenttia:

  1. Isot onnittelut Haikulle ja tsemppiä hammashommiin!

    VastaaPoista
  2. Onnea Haiku! Toivottavasti naapurikunnassa käynti sujuu kerralla ja hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Melkoisia löydöksiä, mutta toivotaan kyllä että seuraavan kerran oisi vasta ensi vuoden tarkki!

      Poista
  3. Onnea ihana Haiku ♥ Onpa hämmentävää, kuinka hienosti osaat manipuloida kissan haukottelemaan. Mun on pakko alkaa seuraamaan ja kokeilemaan, onnistuisinko minäkin.. Ja täällä on peukut pystyssä hampaalle..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tsempit kokeiluille! Näissä on kovasti yksilöeroja, Haiku on aina ollut helppo ennakoitava. :D Norastakin tiedän, että nenänpäätä silittämällä alkaa haukotuttaa. Poikia en ole tarkkaillut niin selvästi, että pystyisin sanomaan heittämällä takuuvarman kikan.

      Poista
  4. Onnea Haiku! Toivotaan, että kohta on taas legot priimakunnossa.
    Ovela kyllä tuo tapa, jolla saat Haikun haukottelemaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haiku on hauska, tuo on tosi koiramainen piirre, mikä tuli ilmi jo varhain (ja mitähän se kertoo kisujen mamista.... xD). :D

      Poista
  5. Onnea Haiku, saat sitten synttärilahjaksi hoidetun suun ❤️

    VastaaPoista