torstai 6. helmikuuta 2020

Ihanan viileä asunto

Asumme nyt ensimmäistä kertaa kerrostalon korkeimmassa kerroksessa ja olemme sen myötä saaneet tutustua uuteen ilmiöön: ilmaa kerryttäviin pattereihin. Meillä on vesilämmitteiset patterit ja saimme ilmaannuttaa ne ensimmäistä kertaa jo ilmojen enemmän kylmetessä alkutalvesta.

Vähitellen patterit ovat taas alkaneet kylmetä, joista ensin olohuoneen patteri vuodenvaihteen tienoilla. Se kylmeni sängyn päädystä ja toinen pääty jäi kuumaksi, mutta myöhemmin patteri alkoi lotisemaan niin, että  termostaattia piti säätää pienemmälle. Tämä ei haitannut, koska tietokonehuoneen ja keittiön patterit toimivat vielä normaalisti. Oli ihanaa kömpiä öisin kylmään sänkyyn, joka sitten myös kissojen avustuksella lämpeni nopeasti.

Tietokonehuoneen patteri kylmeni kunnolla viime viikolla. Myös keittiön patteri toimii enää vähillä lämmöillä.

Asunnon lämpötila on yhä kuitenkin 20 °c, joten vaikka on vilpoista, niin se on helppo korjata pukeutumalla lämpöisiin vaatteisiin. Meidän normaali asunnon lämpötila on 25-26 °c.

Huoltomies on kuitenkin tilattu, eniten sen vuoksi, että tietokonehuoneessa asustaa vaihtolämpöisiä eläimiä, joista 2 on jo pitkällä vanhuusiässä. Me muut kyllä pärjättäisiin seuraavaan talveen, sillä:

Kisut ovat tuntuneet aktivoituneen kovasti asteittain viilentyneen asunnon myötä. Toki lisääntyneellä auringolla on varmasti myös osuutta asiaan, mutta energiaa alkoi olla jo ennen pidentyneitä päiviä. Eniten tämä on näkynyt lisääntyneinä hippaleikkeinä ja etenkin sekoittuneilla hippapareilla. Enää ei ole tytöt ja pojat omissa leikeissään, vaan etenkin Koda ja Nora ovat nykyään hyvinkin tavallinen hippapari. Nora juoksee ja Koda lähtee perään. Tai sitten Koda yllättää Noran niskahypyllä.

"Liikahdakin niin juoksen!"

"Än, yy, tee..."

"Maailman nopein!!"
Tyttöjen pohdintahetki kumpi ryhtyy hipaksi

Kisut ovat myös kovasti auttaneet pitämään mamia lämpimänä. Sohvalle saa aina Noran kaveriksi ja joskus Rakukin tulee hetkeksi yrittämään tilanjakamista prinsessan kanssa. Öisin Nora nukkuu kainalossa, mitä se on tehnyt syksystä asti, ja Raku jalkopäässä peiton päällä.

"Huomentaaaaa"


Noran yksi lempipaikoista

Päivällä auringon paistaessa asunto on mukavan lämmin ilman lisävaatteitakin ja kisut nauttivat auringon lämmöstä ja sen tuomasta energiasta täysin rinnoin.

Nippuside kelpasi leluksi prinsessallekin



On myös osattu muutenkin nautiskella lämmöstä, kuten curlit nukkuvat paljon uusien tuolien uusilla tekolampaantaljoilla. Koda taasen on innostunut mönkimään peiton alle ja on nukkunut siellä jo muutamat päikkärit.

Ensimmäisen kerran tänne nukahdettiin leikityksen päätteeksi. Poitsu ihastui niin, että on mennyt sen jälkeen nukkumaan peiton alle itsenäisestikin.

Hurrhurrr taljalle

Itse rakastan lämpöä, mutta sitten kun patterit toimivat taas normaalisti, säädän kaikki muut paitsi tietokonehuoneen vastaamaan nykyistä lämpötilaa, kun on näin hyväksi todettu. Onhan noita lämmittäjiä.

8 kommenttia:

  1. Hui miten kuuma teidän normilämpötila on! Hiki tulisi. :D Liskot kyllä varmaan tykkää... :D

    Meillä on sisällä +21, vaikka patterit eivät ole olleet päällä koko talvena. Tää lämpötila on hyvä ja viileämmässäkin pärjäisi. Ihmiset vaan pitää tarpeeksi montaa vaatekerrosta ja Seppo nukkuu peiton alla, jos palelee. Kassisen elämä ei ole riippuvainen lämpötiloista, paitsi kesäkuumalla se on aika flegmaattinen. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie olen rakastanut kun olen vilukissa, meillä on jokaisessa kerrostaloasunnossa (4 kpl) ollut trooppiset lämmöt. :D Mutta kieltämättä myös ihana pukeutua lämpimiin vaatteisiin nyt kun on viileämpää. Aiemmin on ollut kurjaa kun on ollut vaikka ja mitä lämpöistä, mutta niiden kanssa olisi tullut kuuma. xD

      Hurja jos ei ole ollut pattereita päällä! Hyvä lämpötila ollut silti. Meillä on nyt 21 c kun kevätaurinko on lämmittänyt asuntoa. :) Patterit on nyt ilmattuna, mutta pidän lämmöt vain liskohuoneessa. Siellä onkin aamuisin ihanan lämmin kun ovi on ollut suljettuna yön.

      Poista
  2. Ylimmässä kerroksessa ja kulmahuoneistossa on se huono puoli että varsinkin kovalla tuulella huomaa että vaikka patterit olisivatkin kuumat, niin vaatetta pitää lisätä päälle (muissa asunnoissa on varmaan ihan hyvä lämpötila). Nippuside löytynyt sinnekin leikkeihin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo meillä täyttyy molemmat. :D Täällä on vessassa tosi hyvä tuuletuskanava ja etenkin just tuulisella säällä saa pitää vessan ovea kiinni. Nippuside on ollut best, kiitti vinkistä! :D

      Poista
  3. Tosi kivoja kuvia taas kissoista! Meillä laskee lämpötila talvella välillä 16 asteeseen sisällä ja silloin on kyllä niin kiva, jos saa kissan viereen tai syliin. Ja taitavasti kissat kyllä osaavat etsiä sen lämpimimmän kohdan kotoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meneepä teillä alas! Kissa sylissä on aina ihana, mutta taatusti ekstrakivaa tuolloin. :D

      Poista
  4. Ihania kuvia kissoista. Meillä on pärjätty aivan hyvin helteiden kanssa, mutta tuttava kertoi että heillä on etsinnässä kunnon jäähdytyslaitteet. He asuvat kerrostalossa, ja vieläpä ylimässä kerroksessa. Lämpenee todella paljon kesän aikana, myöskin koska aurinko paahtaa asuntoon suurimman osan ajasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kunnon jäähdytyslaitteet kesällä ovat varmasti taivaallisia sekä kissoille että ihmisille. ♥ Meillä tuli käyttöön viime kesänä kääntyvää liikettä tekevä viilennin olohuoneeseen, pian alkaa olla lämpötila sisällä sitä luokkaa, että saa korkata tämän vuoden kauden. :D

      Poista