keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Seikkailu Helsingissä näyttelyssä

4.5.2013 hain kotiin hurmaavan kilpikonnahopeatabbycurlin Helsingistä. Nyt 5 vuotta myöhemmin samainen curli -vaikkakin täplikkäänä - matkasi saman 700 km matkan vierailemaan takaisin synnyinkonnuilleen näyttelyn merkeissä. Harrastuksen, jota meidän ei ollut tarkoitus aloittaa isommin, vaan tytön reippaan luonteen vuoksi toisin kävi.

Otin matkaa varten perjantain ja maanantain vapaaksi töistä. Lähdimme perjantaina klo 7.25 junalla kohti Helsinkiä ja olimme perillä kolmen aikoihin. Nora on ihanan helppo matkakumppani ja oli ihan hipihiljaa koko matkan ajan, kuikuillen boksin ovesta maailman menoa sen mitä pystyikään siinä näkemään. Samoin taksimatka hotellille meni tytön osalta hiljaisesti.


Välillä rapsuja reippaalle tytölle!

Yövyimme Radisson Blue Seaside -hotellissa, josta oli ajomatkaa 17 min näyttelypaikalle, mutta oli silti matkakulut huomioiden halvin jäljelläollut hotelli 1 kk ennen näyttelyä. Emme ennen olleet yöpyneet Radisson Bluessa, joten mitään odotuksia ei sen kummemmin ollut. Hotellin kuvauksessa hotellia mainostettiin luksushotelliksi ja siltä se huoneen koon puolesta tuntuikin! Huone oli jättimäinen ja iso plussa oli myös itse säädettävä lämpötila.

Osa meidän huoneesta

Hyvinnukutun yön jälkeen oli mukava lähteä aamun sarastaessa kohti Messukeskusta ja näyttelyä. 

Lauantai 21.4.


Vahvistuskirjeessä sanottiin häkkirivien olevan kategorioittain, mutta siellä oltiinkin päädytty järjestykseen "mene minne haluat". Tämä aiheutti monissa näytteilleasettajissa alkuun hämmennystä  - me mukaanlukien - omaa olematonta kategoriariviään etsiessä, mutta pian järjestys löytyi ja häkkirivit täyttyivät nätisti, vaikka sinne tänne jäikin tyhjiä paikkoja. Myös arvostelujen alkamisajan kanssa oli ristiriitaisuuksia, sillä vahvistuskirjeessä sanottiin arvostelujen alkavat 9.30 ja muualla alkamisaika oli 10.00 eli silloin kun näyttely avautuu yleisölle. Ilmeisesti aikaa oltiin muutettu klo kymmeneen, mutta hieman ennen puolta ilmoitettiinkin, että arvostelut aloitetaan 9.30 näytteilleasettajien jo saatua oman kissansa häkit jo pitkälti valmiiksi ja "takahuoneessakin" oltiin jo valmiita aloittamaan.

Nora oli totuttuun tapaan ensimmäisenä arvosteltavana. Molempina päivinä meillä oli tuomari, josta emme olleet kuulleetkaan ennen. Lauantain tuomarina oli Joëlle Monney Pillonel.

Odotellaan arvostelujen alkamista




Joëlle tykkäsi kovasti Noran harmonisista mittasuhteista korvien kippuruutta myöten. Myös silmien vihreä väri ihastutti, mutta "no points", koska curleilla silmien värillä ei ole väliä muuta kuin naamiokuvion kanssa. Nora sai sertin ja kutsun Tuomarin Paras -valintaan.

TP-valinnoissa Noralla oli vastassaan upea mustavalkoinen norjalainen metsäkissa. Tuomarin vertaillessa kissoja norski alkoi rimpuilla ja meni levottomaksi. Ilmeisesti vielä varsin kokematon näyttelysaralla, kuten tuomarikin sanoi ja käytös ratkaisi kisan nopeasti: Nora valittiin Tuomarin Parhaaksi! Tälle tuomarille käytös on selvästi tärkeää, sillä seuratessani toista hänen valintaansa, siinäkin lopulta ratkaiseva tekijä oli kissan rauhallisuus.


TP!

Paneelissa


Best In Show:ssa oli mielenkiintoinen rotujako: 2 american curl pitkäkarvaa ja 2 norjalaista metsäkissaa. Tuomarit äänestivät kahta kissaa ja selkeän voiton vei rotukaveri GIP SC FI*Trollin Pinky! Pinkki oli myös BIS Veteraani!

Nopeasti kulunut sekä antoisa näyttelypäivä tuli päätökseensä ja oli aika palata takaisin hotellille ja siitä taas kohti uusia seikkailuja, kuten hotellilta 4 min päässä olevan ruokapaikan löytämistä (jonka löytämisessä meni lopulta varmaan 30 min). 

Onnellinen kisu leipomassa onnellisia ilmapullia

Lauantain tulos: EX1 CAGPIB NOM!

Sunnuntai 22.4.


Sunnuntaina paikalla oli peräti 70 kissaa vähemmän kuin lauantaina: n. 320. Se näkyi tyhjempinä häkkiriveinä, mutta silti paikat olivat miellyttävän tasaisesti jakautuneena eikä tyhjiä häkkejä juurikaan tullut huomioitua.

Sunnuntain tuomarina meillä oli Marek Chadaj. Marek piti Noran turkinlaadusta, hopeasta, ilmeestä ja eleganttisuudesta. Nora alkoi selvästi olla jo hieman väsynyt reissusta ja koitti muutamaan otteeseen hipsiä pois tuomarin pöydältä Marekin lopetettua tarkastelun ja aloitettua kirjoittamaan arvosteluseteliä. Odotin käytöksestä kommenttia seteliin, mutta yleisvaikutelmassa olikin vain "lovely character". Tyttö sai kutsun TP-valintaan.



Tuomarin Parhaan valinnassa olikin erityisen mielenkiintoinen tilanne, sillä Noralla ei ollut lainkaan kilpailijoita. Ei edes poissaolevana Kissaliiton sivuilta katsottuani. Nora oli tämän tuomarin ainut curli, joten mitä itse epäilen on, että alkujaan Noralla piti olla kilpailija, mutta se ehti jäädä pois niin, ettei sitä näkynyt listoilla lainkaan. Erikoista silti. Nora oli täten Tuomarin Paras! Onneksi tuomarin ilmeestä näki, ettei valinta ollut kuitenkaan pakkopulla.

Viime hetken kommentit

Paneelissa oltiin jälleen samalla curlikokoonpanolla: Nora ja Pinkki edustivat leikatuissa naaraissa. Jälleen voitto meni sekä tässä että veteraaneissa upealle Pinkille!

Pinkki edessä, Nora takana

Sunnuntain tulos: EX1 CAGPIB NOM!

Siellä leipova Nowa ihanassa oman häkin turvassa

Saimme "mummilta" ihanan lahjan

Oli tosi mielenkiintoista käydä etelässä näyttelyssä! Curlikokoonpano oli kooltaan pitkälti sama mitä pohjoisen näyttelyissäkin näkee, mutta edustus oli eri kasvattajapainoista. Paikalla mm. paljon Noran isän kasvattajan nimen alla olevia kisuja (FI*Murmelin) ja sekä itse isukin kasvattaja. Oli ihana nähdä tätäkin puolta suvusta, vaikkakin varmasti jo varsin kaukaista sellaista. 

Erilaista näyttelyssä oli myös, että siinä missä pohjoisessa mennään kategoria 2 -painotteisesti, täällä paikalla oli tasaisesti eniten 3. ja 4. kategorian kisuja.

Näyttely päättyi n. klo 16 ja poistumislupa annettiin klo 16.30 (olisi pitänyt päättyä klo 17). Meidän juna lähti takaisin pohjoista kohti vasta 18.44, joten menimme Helsingin päärautatieasemalle tappamaan aikaa. Vähän jänskätti miten saamme ajan kulutetuksi kissan ollessa mukana, mutta onneksi kopassa olevaa Noraa ei katsottu pahalla ja pääsimme Heselle ja kahville toiseen ruokapaikkaan. Aika lensi kuin siivillä ja kotimatka saattoi alkaa. Kotona olimme klo 6 maanantaiaamuna.

Nora mukana kahvilla

Kiitos kaikille teille, jotka kävitte moikkaamassa meitä näyttelyssä! Oli ihana tavata. ♥

17 kommenttia:

  1. Onnea hienosta näyttelymenestyksestä!

    VastaaPoista
  2. Sulla on ollut huippu pääkaupungin reissu Nora! - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikinä en olisi odottanut, että tullaan 2 x NOMin kanssa kotiin. :D Aivan huikea reissu!

      Poista
  3. Huikea menestys hienolla Noralla! Oli mukavaa kun kävitte näilläkin nurkin ja oli mukava tavata!

    VastaaPoista
  4. Onnea hienoista tuloksista! Pitkä reissu teillä on ollut, saa vain ihailla miten lunkisti Nora osaa olla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nora on aivan huippu! Ei me näin pitkiä matkoja edes mietittäisi, jos tyttö stressaisi. Sama harrastuksen kanssa, ei se ole mielekästä jos se on toiselle stressin aihe. :)

      Poista
  5. Onnea! Jos seuraava kerta tulee suosittelen Sokos pasilaa, mikä on messarista kävelymatkan päässä. Rautatien yli vie silta. Siihen voi jäähä junalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pitää olla ajoissa liikkeellä. Me kun varailtiin kuukausi ennen näyttelyä niin olikohan juuri Pasilan hotellihinnat n. 300 €/yö. :'D

      Poista
  6. Teillä kyllä oli kannattava matka kaikin puolin :)

    VastaaPoista
  7. Näitä näyttelyjuttuja on niin kiva lukea! Onnea upealle Noralle ❤

    VastaaPoista