Apinoiden

Kisujen apinapuusta on tullut hyvin rakastettu. Jopa Haiku on innostunut siitä ja on käynyt nukkumassa jopa kahdessa eri pedissä. Kisujen suosiossa on selkeästi eniten pyöreä peti, jonka jälkeen toiseksi suosituin on putkipeti. Putkipetiä käyttävät lähinnä Raku ja, hyvin yllättävästi, Haiku. Haiku ei ole suljettujen piilojen ystävä, joten hämmästyin suuresti kun löysin Haikun tuolta nukkumasta. Useamman kerran.

Puussa on ralleiltu niin yksinään, yhdessä kuin lelun perässäkin ja Nora on jo tehnyt yhden hurjahypyn viereisen kirjahyllyn päältä pyöreällä pedille. 

Taiteilin seinäkiinnikkeen kanssa, jonka jälkeen palli unohtui tuohon. Käyhän tuokin nukkumapaikasta kun hyville paikoille ei mahdu. :D

"Haluan testata ton!" T. Ralleileva Nora

"Hups." Nopeus on avain, mutta ei luja nopeus.

"Ei kun näin mun oli tarkotuski mennä."

"Jännä paikka. Ja sit ylöspäin!"

"Ei ku siis tähän."

"Mikä tässä on?!?" (huom. leikatut kynnet, joten ei satu)

"Lelu!"

"Vauuu!"

"Ei ollut lelu."

"Minun estradivuoro!"

"Näytän nyt teille kaksi tapaa päästä ylös."

"Ensimmäinen tapa on edetä hissukseen tasoja pitkin. Näin."

"Ja näin."

"Mutta tämä tapa on paljon kivempi! Kunnon pomppu eikä turhia välipysähdyksiä!"

"Ja tästä ponnistus ylös."

"Ja vielä viimeinen kiipeäminen."

"Näin."

"Perillä!"

"Alas pääsee näin."

"Helppoa!"

Olen ollut erittäin tyytyväinen puuhun, se on täydellinen joka kantilta. Eritoten on ollut mahtavaa miten Haikukin on innostunut puusta. Se kävi eilen viimein myös tietääkseni ensimmäistä kertaa ihan ylhäällä. Haiku teki sen niin hiljaa, etten meinannut huomata tapahtumaa. Onneksi satuin juuri tuolloin nousemaan tietokoneen ääreltä.

"Ei hitsi, se siitä salatutkimisesta."

Apinapuu elää nimelleen

On ollut mielenkiintoista huomata miten kisujen alastuloissa on eroja. Raku tulee alas itsevarmasti, mutta taso kerrallaan, Haiku ottaa ylimmältä tasolta laskeutuessaan hännällään tukea tolpasta ja laskeutuu Rakun tavoin taso kerrallaan. Nora laskeutuu pussiin Rakun tavoin ja hyppää sitten siitä maahan matolle.

Ja kuten Haikun kuvista näkyy, saatiin viimein kattotukikin paikoilleen! Otin yhteyttä Pet Funiin asian tiimoilta ja tolpan sisällä ollut ruuvi oli kuin olikin ruuvattavissa... Se oli niin jäykkä, että olin luullut sen kuuluvan olla lyhyt. Pihdeillä lähti ruuvautumaan, wipii!

*hyörin pyörin*

"Nora mitä puuhaat? Pitääkö tulla kattoon kattoon?" 

Kiipeilyn ja tarkkailun jälkeen maistuu kunnon nokoset.

Soittimet tutuiksi

Elina Väyrysen Suuren kissatemppukirjan inspiroimana ilmoitin viime kuussa perustavani kisujen kanssa bändin, kunhan sopivat soittimet löytyisivät. Ensimmäinen soitin löytyikin sattumalta heti kirpparilta ja ajattelin ostaa loputkin soittimet käytettyinä sitä mukaan kun niitä tulisi vastaan. Kärsivällisyyteni ei kuitenkaan riittänytkään siihen, vaan jo ensimmäisen tuloksettoman kirpparikierroksen jälkeen marssin lähimpään lelukauppaan ja kun sielläkään ei ollut sopivia (tai edes sopivaan hintaan), päätin katsoa mitä nettitarjonta pitää sisällään.

Nettikirppareiltakaan ei löytynyt meidän vaatimuksia vastaavia tuotteita, joten päädyin tutkimaan erilaisia nettikauppoja. Lähinnä katsoin lapsiosastolta, sillä soittimet ovat kalliita. Niin näyttävät olevan myös lasten soittimet, kunnes satuin törmäämään Jollyroomiin. Siellä oli varsin hyvään hintaan laaja valikoima soittimia ja pähkäillessäni tilaanko vai en ja jos tilaan niin mitä, niin talvialekin ehti alkaa. Alennukset olivat sen verran hyviä, etten voinut jättää tilaisuutta hyödyntämättä. Soittimia valitessa oli kivasti valinnanvaraa ulkonäön osalta ja aika kului mukavasti kun vertailin ja pähkäilin eri tuotteita myös käytännöllisyyden osalta. Lopulta sain päätökseni tehtyä ja ostoskoriin siirtyi ukulele, elektroninen piano sekä rumpu/tamburiini. Kisuilla oli jo minirumpu, mutta siitä kuuluu aika vaimea ääni, joten halusin kokeilla onko varsinaisempi rumpu parempi.

Paketti saapui eilen perille ja pääsimme testailemaan soittimia. Kuvasin kisujen reaktiot videolle:

Pianossa on yllättävän iso ääni, mutta se ei tunnu onneksi kissoja pelottavan. Jonkinlainen äänenvaimennin voisi kuitenkin olla ihan hyvä juttu naapureitakin ajatellen. Eilen kun testailimme soittimia, Raku innostui laulamaan ja painimaan vain pianoa kuunnellessaan. Tätä tapahtui myös kun pianon ääni kuului kamerasta katsoessani klippejä läpi. Hassua, ettei kuitenkaan tänään tullut samaa reaktiota. Ajattelin jo saavani Rakusta laulajankin, mutta se ei taida ainakaan niin helposti onnistuakaan.

"Mitä ihmettä se mami on tällä kertaa tilannut?"

Tuleva pianisti tutustuu soittimeensa

"Kato Nora, näin."

"Mie voin soittaa näitä molempia! Ja missä vielä se yks on?"

Pianoa saa painaa suhteellisen kovaa, jotta siitä kuuluisi ääni, mutta Raku alkaa olla jo hyvin perillä soittomekaniikasta. Se tietää jo laittaa tassun koskettimien päälle ja muutaman kerran poitsu on onnistunut painamaan kosketinta sen verran alas, että ääni on kuulunut. Raku on osoittanut olevansa hyvin musikaalinen ja on nauttinut kaikkien soitinten soitosta. Kitarassa Raku on hakenut jo omaa taiteilijan tyyliään soittamalla soitinta myös hampaillaan.

Kertoessani Rakun musikaalisista kyvyistä curlien naamakirjaryhmässä, Rakun kasvattaja muistutti mistä Raku on saanut nimensäkin. Sen lisäksi, että Raku on saanut musiikillista kasvatusta, Rakun virallisen nimen "Bravura"-sana on italialainen musiikkitermi ja tarkoittaa "play with skill". Hassua, miten nimen merkitys pääsi unohtumaan juuri tämän musiikkiharrastuksen kohdalla, mutta nimi ei ole todellakaan mennyt vikaan. Minun pieni monitaituripoitsu.

"Ensin tassulla, jotta mami on tyytyväinen."

"Sitten viimeistely à la Raku... Mami sää et nyt tajua, tää on taitelijajuttu ja tän pitää olla mukana!"

Haiku on osoittanut kiinnostusta eritoten rumpu/tamburiinia kohtaan, mitä olinkin ajatellut sen soittimeksi. Ajattelin opettaa Haikun soittamaan sekä helistimiä että rumpuosaa erikseen. Haiku on hellyyttävä kun jos keskityn jonkun toisen kanssa treenaamiseen, Haiku nostelee kauempana vienosti tassuaan ja koskettaa edessään olevaa maata aivan kuin koskisi kohtaan, jossa kuvittelisi rummun olevan. :D Siinä tilanteessa pitää keskeyttää treeni jonkun toisen kanssa ja harjoitella hetki Haikun kanssa. Rakun kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että saan samalla pidellä poitsua kauempana, jotta Haiku saisi harjoitella ilman innokasta esimerkinnäyttäjää.

Apinapuu

Viime viikon torstaina tullessani töistä kotiin lattialla oli odottamassa mieluinen ja toivottu yllätys. Posti oli jättänyt saapumisilmoituksen isosta 27 kg paketista, jonka lähettäjänä oli saksalainen Pet Fun. Se tarkoitti, että joulukuun alussa kisuille tilaamani joululahja, täyspuinen kiipeilypuu, oli viimein perillä! Olin jännittänyt sen saapumista, sillä lähetyksen mukana ei tullut seurantakoodia.

Kävin hakemassa puun isäni kanssa ja kisut olivat innokkaina apureina avaamisessa. Osat näyttivät, tuntuivat ja tuoksuivat todella mahtavilta enkä malttanut odottaa, että pääsisin näkemään puun kokonaisena!

"Vau mikä uusi leikkikenttä!"

Haiku: "Tietä!"

Harmillisesti kuitenkaan paketti ei sisältänyt kaikkia puun osia mikä tarkoitti, että toinen paketti oli vielä tuloillaan. Siirsin paketin valmiiksi puun tulevalle paikalle ja laitoin tunnelin kannen päälle, jotteivat kisut riehuisi osien seassa ja vahingossa loukkaisi itseään. Sitten ei auttanut kuin odotella. 

Odottavan aika on pitkä

Pet Funin sivujen mukaan lähetyksen toisen paketin pitäisi tulla seuraavana päivänä ensimmäisestä, jos ne eivät ole onnistuneet saapumaan samana päivänä. Valmistajalta paketit lähtevät samana päivänä. Perjantaina ei kuitenkaan vielä pakettia näkynyt. Eikä maanantaina. Eikä tiistaina. Päätin odottaa perjantaihin ja jos silloin ei ole vieläkään näkynyt pakettia, ottaisin yhteyttä Pet Funiin tai Postiin ja kyselisin onnistuisivatko selvittämään mihin paketti on jäänyt. 

Kun perjantainakaan en ollut saanut merkkiäkään toisesta paketista, päätin käydä lauantaina, eilen, kyselemässä postissa tilannetta ja jos he eivät osaa auttaa pelkän nimen perusteella, niin sitten laittaisin viestiä Pet Funille, jos heillä sattuisi olemaan seurantatunnus tai pystyisivät muuten selvittämään tilannetta. Ja kappas, käydessäni lauantaina Postissa he onneksi onnistuivat löytämään tiedot pelkän nimen perusteella ja kyllä, siellähän oli minulle paketti odottamassa. He vain olivat unohtaneet ilmoittaa minulle siitä. Joten, eilen pääsin viimein kokoamaan puuta. 

"Taas iso paketti ja tämäkin kokonaan meille?"

Reunan yli törröttävä häntä on vastustamaton kiusaus

"Miten tonne pääsee leikkimään?" (Laatikko Nose Workiin? :DD)

"Tää on kiva, hyväksytty!"

Järjestyksenvalvoja huomasi rikkeen

"Mami, tää kuuluu roskiin."

Avasin kisuille parvekkeen oven, jotta saisin paremman työskentelyrauhan ja että tulisi hieman viileämpää. Nora oli järkyttynyt maailman menosta.

Ja sitten hommiin

Nora oli laiskana laadunvalvojana penkillä, joten nostin sen testaamaan tunnelipetiä. Haiku oli ihmeissään.

Hai: "Miten sää sinne päädyit?"

Järkytys sai Haikun ihan apinoimaan teroitettuaan ensin kynsiään tolppaan

Rakukin testasi. "Tää peti on hyvä."

"Tolppa on hyvä."

"Hyvin pääsee myös alas."

"Ooh, tunneli!"

"Tääkin on kiva."

Kisut: "Joko tää on valmis?"

"Ai tää puuttu vielä."

Hai: "Onko tää oikeesti meille?"

Hai: "Raku, häivy."

*nuuuh*

Hai: "Eikö sana kuulu?"

"Minun ihana peti."

"Pehmeä olla."

"Zzzz."

Nostin Noran riippumattoon ja Haiku hämmentyi taas.

Raku testasi yläpedin.

Pet Funin valikoiman huono puoli on se, että siellä on kaikkea kivaa ja niihin kivoihin on erilaisia kustomointimahdollisuuksia, liikaa vaihtoehtoja siis tällaiselle, joka isoissa ostoksissa on todella varovainen ja harkitsevainen. Siinä missä minulla kesti iäisyys valita kahden puun väliltä, yhtä iso iäisyys kesti kun mietin minkä värisenä haluan pehmusteet. Vaihtoehtoina minulla oli valkoinen ja beige. Pohdin valintaa lähinnä kuvauksen pohjalta miten kuvat tulisivat onnistumaan etenkin Rakun kohdalla kun kissa on sen verran vaalea, että on jo muutenkin välillä haastava saada kisu erottumaan taustasta. Jos päälle lisää vielä valkoinen seinätausta ja valkoiset pehmusteet, niin miten Rakua tulee erottamaan kuvista. Mutta nyt kun näin puun livenä, olen tosi tyytyväinen, että otin rohkeasti valkoisen värin. Tuo on aika paljon beigen värinen, joten se varsinainen beige olisi mennyt liian tummaksi.

Puun päätarkoitus on toimia kisuille mukavana korkeana nukkumapaikkana, mutta se on hyväksytty myös apinointiin. Eikä mihin tahansa apinointiin, tämä apinointi on erilaista mitä muiden puiden kanssa, sillä tolppia kiivetään, ei vain hypätä mahdollisimman korkealle ja ponnisteta itseä siitä tasolle. Jopa Haiku on apinoinut, mitä se ei yleensä tee. On ollut myös todella ihana huomata, että Haiku käyttää pitkää tolppaa ahkerasti raapimiseen. Yleensä Haiku ei tykkää raapia kiipeilypuita. Tämä vahvisti teoriani, että Haiku kokee tavallisten kiipeilypuiden tolpat epämiellyttävän lyhyiksi eikä sen vuoksi käytä niitä. Raapiessaan Haiku tykkää venyttää itsensä pitkäksi.

Puu ei saanut jättisuosiota osakseen tultuaan valmiiksi, mutta pikkuhiljaa kisut ovat alkaneet siihen tottua. Raku on jo rakastunut puuhun ja on käynyt oma-aloitteisesti nukkumassa kaikissa paitsi riippumatossa. Nora on käynyt oma-aloitteisesti ylimmällä pedillä sekä tunnelissa. Kävi myös istumassa ulospäin suuntaavassa pussissa. Haiku ei ole vielä jäänyt makoilemaan puuhun, mutta se ei toisaalta olekaan yhtä iso puiden ystävä kuin curlit.

Vaikka puu on kokopuuta, se on suhteellisen hutera (voi myös olla, että jätin yhden tolpan ruuvin liian matalaksi, jolloin puu pääsee paremmin heilumaan. Pitää kokeilla jättää pidemmäksi.) enkä luota siihen, ettei se kaatuisi kovan rallin seurauksena. Pet Funilla sattui mittavirhe ja kattopala jäi 6 cm liian lyhyeksi, mutta vaikka tolppa olisikin ollut oikean mittainen, olisin joka tapauksessa tullut kiinnittämään puun seinään. Meidän ensimmäinen kattoon asti yltävä kiipeilypuu jätti ruman jäljen ensimmäisen asuntomme kattoon kun puu pääsi liikkumaan tuesta huolimatta kisujen riehunnan seurauksena. En halua ottaa riskiä tämän asunnon kanssa.

Raku: "Moi!"

Raku: "Mää tuun sinne kans" Nora: "E. I."

R: "Mutku..." N: "Ei."

R: "Okei..."

R: "Entä nyt?"

N: "EI!"

R: "Höh."

Kuin prinsessa

Kategoriasuosikit

Sain Viiksikarvan varassa -blogin Tiudelta haasteen kertoa omat suosikkini FIFen (kansainvälinen kissaliittojen kattojärjestö, johon Suomen kissaliittokin kuuluu) rotukategorioista. 

Kategoria 1

Uuden kategoriajaon myötä valinta on helppo. Pyhä birma oli ensimmäinen rotukissahaaveeni ja pysyi haaveenani tiukasti vuosikaudet ihan viimeiseen asti kun oman kissan saanti tuli viimein mahdolliseksi. Mutta kun lopullinen päätöksenteon hetki tulevasta kissarodusta koitti, birma lopulta karsiutui listalta sen rauhallisen luonteen vuoksi. Superaktiiviset kisut on se minun juttu. Birmoissa rakastan erityisesti niiden kaunista naamioväritystä (punainen ja kilppari eritoten) sekä pehmoista muhkeaa turkkia sekä ihania sinisiä silmiä ja niiden katseessakin on sitä jotain.

Kategoria 2

Tottakai oma rotu american curl pitää tässä nostaa ykköseksi. Curlien luonne on täydellinen, juuri sitä mitä kissalta kaipaankin: hyvin aktiivinen, humoristinen, älykäs ja kehruumoottori on herkässä. Syli on kiva paikka eikä elämää oteta vakavasti. Ulkonäön puolesta rakastan curlien persoonallisia korvia, pehmeää valpasta katsetta sekä atleettista ruumiinrakennetta.

Edustuskuva

Kuva (c) Ren. Erittäin harvinaista, että molemmat ovat yhtä aikaa sylissä eikä Nora tuossa enää kauaa viihtynytkään.

Oman rodun ulkopuolelta eniten kiinnostaa norjalainen metsäkissa, jota yhdessä välissä tutkailinkin voisiko se olla potentiaalinen lisä meidän joukkoon joskus. Tykkään kovasti norskien kolmiomaisesta päästä ja muutenkin ulkonäkö on kovin mieleinen, laaja väriskaala on plussaa. Rodun sisällä on kuitenkin niin paljon räikeitä luonne-eroja, että norski karsiutui pois. Tyydyn ihailemaan kauempaa.

Kategoria 3

Tästä kategoriasta viehättää eniten kurilian bobtail. Kissaliiton rotumääritelmä kuvaa rotua rauhalliseksi, mutta olen saanut harrastajilta toisenlaista kuvaa. Bobtailista kiehtoo pitkäkarvaversio. Nuo luonnon muovaamat töpöhäntäkissat vaikuttavat aivan hurmaavilta persoonallisilta hassukoilta ja bobtail onkin potentiaalinen rotu mikä meille ehkä joskus voisi päätyä. 

Kategoria 4

Tästä ehdottomasti somali! Somalissa vetää puoleensa kettumaisen ulkonäön (rakastan kettuja) lisäksi sen aktiivinen, seurallinen ja älykäs luonne. Miettiessäni ensimmäistä kissaani valinta birman ja somalin välillä oli todella vaikea. Somali veti enemmän puoleensa luonteensa osalta. Somalin puheliaisuus alkoi kuitenkin mietityttämään, mikä johtikin curlirotuun törmäämiseen kun selasin kissaliiton sivujen kautta muita potentiaalisia rotuja. Curlien hiljaisuus ja parempi terveys (ja toki sitten sattui kohdalle kaksi allergikkocurlia :D) oli lopulta se ratkaiseva tekijä miksi curli päätyi ensimmäiseksi rodukseni.

Erittäin puheliaan Haikun myötä sain todeta, ettei puheliaisuus olekaan paha, vaan päinvastoin ihan toivottava ominaisuus. Curlit olivat kuitenkin hurmanneet minut jo niin syvästi, että toinenkin rotukissa päätyi olemaan curli. Somppukuume on kuitenkin kolkutellut sinnikkäästi takaraivossa eikä siihen ole kuin yksi parannuskeino. Seuraavan kissan olisi tarkoitus olla viimein somppu.

FIFen ulkopuoliset rodut

Tässä ei oikeastaan enää ole mitään. Entinen suosikkini LaPerm sai täydet sertioikeudet FIFeen viime vuoden lopulla. En ole yleisesti ottaen erityisen tykästynyt kiharaan karvaan, mutta tämän rodun pitkäkarvaversio kiehtoo. Ensin katseen kiinnitti ulkonäkö (ensimmäinen LaPerm, minkä kuvan näin, oli suklaan värinen) ja tarkemman tutkastelun jälkeen ihastuin luonteeseen.

Haastan mukaan:
Kuin kissa kermakupilla

Naukulan kerho

Karvahelvetti

Kitsune No