maanantai 28. maaliskuuta 2016

Ruokaa! Huomiota!

Lauantaina pari ystävääni kävi meillä kylässä. Tällä tapaamiskerralla kisut olivat poikkeuksellisen osallistuvia, yleensä lähinnä Haiku viettää aikaa kanssamme keittiössä. Tapaaminen oli myös poikkeuksellisen kissakuvaustäyteinen.

Kävimme hakemassa hampurilaiset kaupungin parhaasta (imo) hampparipaikasta. Asettuessamme syömään ilmeni, että Haiku löysi uuden rakkauden: barbeque-hampurilaisen. Tähän asti Haikun suurin ihmisruokahimo on ollut pizza, jonka lähelle se koittaa tulla vaivihkaa "haistelu"etäisyydelle. Ystäväni BBQ sai tytön ihan avoimesti kerjäämään, tuloksetta.

"Anna se mulle!" kuva (c) Ren

"Pliis?" Kuva (c) Ren

Kisutkin saivat kuitenkin kissaystävällisen osan meidän herkutteluista. Hamppariaterioiden mukana tuli paperikassi, jonka kisut saivat nukkumapaikaksi. Paperikassit ovat meillä harvinaista herkkua, joten Haiku hyödynsi tilaisuuden heti. 

"Kiitti piilosta!"

"Ugh, riittää jo sen kameran kanssa!"

"En kato sua."

Nora löytyi nukkumasta pöydän alla olleelta penkiltä

"Älkää minusta välittäkö, jatkakaa vaan. Zzzz."

Hampaat ♥

"Mitä, vieläkö kuvaamiset jatkuu?"

"Tuleeko hyvä kuva?"

"Hei miksi te kuvaatte vain tota?! Todellinen tähti on tässä!"

"Noni, viimeinkin!"

Masurapsuja ei sovi unohtaa

"Työni täällä on tehty."

"Vieraat on ihan kivoja, mutta parasta on kun pääsee taas mamin syliin nukkumaan vieraiden lähdettyä."

Ps. Innostuin testailemaan kännykän erilaisia kuvanmuokkaustoimintoja....


19 kommenttia:

  1. Ilmeisen hyvä oli BBQ! Eihän tuollasta reaktiota saa aikaan edes kuivattu kana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm, Haikun kohdalla saattaisi saada kuivattu kana, mutta pakastekuivattu on parempaa. :D

      Poista
  2. Viimeisessä kuvassa lie lepakkokissa?

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Noralla oli (tällä kertaa) asenne kohdillaan. :)

      Poista
  4. Ooh alkoi tekemään mieli hampurilaista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sieltäpäin löytyy yhtä hyvää kuin täältä!

      Poista
  5. Haiku olisi kyllä ansainnut oman BBQ hampparin :D

    VastaaPoista
  6. Vau Haikua kun osaa pyytää ihmisherkkua:) Ihanan rohkeita ovat kaikki teidän pedot kun noin liki vieraisilla olevaa viihtyvät!
    -Tidi&T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä kertaa ainakin. :D Yleensä meidän seurana on lähinnä Haiku.

      Poista
  7. Hampparin sijasta paperipussi, onneksi Haiku ON kissa ja osasi pussia arvostaa :D

    Vikan kuvan eläintä en ihan heti oisaisi arvata, jos en tietäisi !

    VastaaPoista
  8. Haikulla on hauskat kerjäysasennot kuvista päätellen :D Hyvä, että löytyi sentään pussi kissan käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain hyvitystä saamatta jääneestä hampparista. :D

      Poista