keskiviikko 28. joulukuuta 2022

Joulun riemua

Toivottavasti kaikilla oli ihana joulu! Joulu on ehdottomasti suosikkijuhlani vuodesta ja olinkin ottanut, kisujenkin riemuksi, töistä kolme päivää vapaata joulun alla. Nautimme yhdessäolosta, lahjojen paketoinnista ja joululeffojen katsomisesta. 

Itse jouluaattona oli perinteiset mallit eli olin sukuloimassa jokusen tunnin ja loppupäivä kotona kissujen kanssa, samoissa tunnelmissa kuin mitä oltiin jo saatu kehrättyä useampi päivä. Lahjojen avauksen aikaan kisut olivat innokkaina avustamassa ja olipa kisut olleet kiltteinä! Pukki toi paljon ihania ja mieleisiä lahjoja.

Oikein nimellä olevat ihanat paketit, vain kisuille

Oi mitä herkkuja! Pukki tiesi meidän allergiarajoitukset, tonnikalamärkäruoka on sellainen mitä Norakin voi syödä ja Cosman tuna on meidän vakkariherkku kaikkiin herkkuhetkiin. Nämä lahjat olivat mummi-pukilta.

Minhoa kiinnosti maistella kääreitä

Sain Diivaelämää-sivun joulukalenterin mieluisan näköisistä dobo-julkaisuista inspiraation lähteä kokeilemaan harrastusta meillekin. Kodalle toivoisin vahvempia takajalkojen lihaksia ja niitä ollaan treenattu sohvan selkänojaa hyödyntäen, mutta doboilu olisi varmasti pojalle mieluisa harrastus ja tottakai muillekin! Kisut saivat aloituksena tasapainotyynyn, tilasin tyynyn Espoon Eläinfysioterapian verkkokaupasta. 

Yllättävää, tai sitten ei, että Raku ihastui tyynyyn niin, että muiden oli vaikea saada omaa testivuoroa!

"Superkiva tää uus herkkupainike!"

Kolmen kissan yhteisläpy, oi herkkujen riemua!

Kodalla tyynylle astuminen ei sujunut ihan yhtä luontevasti, mutta herkkujen voimalla testattiin!

"Mut täähän on niin helppo!"

"Hellooo, läpykaveri?"

Kivana yllätyksenä tyynyn mukana tuli myös ohjeet muutamaan liikkeeseen.

Läpy sille!

Myös Nora kokeili

"Voisit nyt vähän enemmän panostaa..."

Kaikki kisut olivat todella väsyneitä tähän uuteen tutustumisen jälkeen. Uni oli tyytyväistä ja syvää. Luvassa paljon hauskoja treenihetkiä!

Yöllä kun kisut olivat saaneet taas virtaa, avattiin vielä viimeinen lahja: Yugie-verkkokaupasta tilattuja onkilelun syöttejä! Itse onkilelun kisut olivatkin jo saaneet aiemmin ja Matonen on yhä Minholla päivittäisissä leikeissä, yksi ehdottomista lemppareista! Yugiella on monenlaisia syöttejä moneen makuun ja odotin innolla näkeväni tuleeko yksilöllisiä suosikkeja.

Lelut herättivät suurta kiinnostusta

Monenlaista, moneen makuun

Wupii!

Haikukin innostui

Kaikki syötit testattiin ja kaikki lelut olivat oikeastaan varsin tasavahvuiset. Omaan korvaan kellolliset eivät ole niin mukavia, joten tällä hetkellä ongessa on vihreä hapsulelu. Se onkin ollut todella mieleinen! Minhon lemppari vaikuttaisi olevan yhä Matonen, Kodaa kiinnostaa sulka- ja hapsulelu ja Rakua hapsulelu. Nyt kun hapsusyötti on paikoillaan, leikki jakaantuu hyvin kolmen kisun kesken.

Iltapalana jouluruuaksi kisut saivat Primacatin märkäruokaa lihan ja lisien kaverina.

Ja tällä viikolla siirrytäänkin jo vuoteen 2023, ihanaa alkavaa vuotta!