perjantai 30. huhtikuuta 2021

Pientä vaihtelua arkiaktivointiin

Miten tuoda vaivattomasti pientä säväystä arkiaktivointiin? Eräänä myöhäisiltana "kehitin" laiskuuttani meille pienen twistin. Meillä on jokapäiväisenä rutiinina joko temppuilu tai herkkujen heittely, tuona iltana oli vuorossa heittely ja olohuoneen valot olivat kiinni. Katkaisin on keittiötä, ja täten herkkuja, vastapäätä, joten miksikäs ei: pimeässä saalistusta! Kissojen pimeänäkö on paljon ihmistä parempi, mutta ainakin hämärä tuo muutosta värimaailmaan. Ehkä myös hyväilee hämäräaktiivisen saalistajan vaistoja pienen ekstran verran? Ainakin tuntui, että kissujen vauhdissa oli aavistuksen enemmän ponnekkuutta. Jos ei muuta, niin näin kissoihin nähden hämäräsokean omistajan näkökulmasta oli hauskaa heitellä herkkuja hämärämpiin alueisiin.

Kameran salama tuo valoa kuviin ja poistaa valon ja varjon erot. Noraa kismittää kun Haiku ehti herkulle ensin

"Mami, tänne! Mii, ää!"

Tarkkana!

Mitä on nopeus? Ei mitään pikakiitäjä-Kodalle!

Paitsi, suljetummat laatikot on Noran bravuuri

Blep! T. Nora

Keittiöön jäi valot, voisi kokeilla sitäkin pimeänä

"MII! ÄÄÄ!"

Herkut karkaa monesti pöydän alle, mutta sitä pidemmälle eivät pääse


Hauskaa, riehasta ja herkuntäyteistä vappua kaikille!

sunnuntai 18. huhtikuuta 2021

Koda hammaslääkärissä

Mihinhän nämä viikot katoaa? Palataanpa melkein 3 viikkoa taaksepäin, sillä Koda kävi keskiviikkona 31.3. hammaslääkärissä. Olen koronan vuoksi suosinut mahdollisimman paljon lähempänä olevaa ellasemaa, mutta nyt, koska Koda on anestesian tuplariskiryhmäläinen rotunsa ja astman vuoksi, menimme poitsulle jo tutuksi tulleeseen ellasemalle läheiseen kaupunkiin 100 km päähän. Siellä on lähialueen parhaimmistoon kuuluva anestesiavalvonta.

Poitsu pääsi taas pitkälle ajomatkalle, mutta totutusti se meni ilman ongelmia. Olimme perillä puoli tuntia etuajassa ja sen ajan odottelimme autossa, poitsun kehrätessä taukoamatta.

Silti koppapakko, mälsää!

Kodan eläinlääkärillä oli toinen hammaspotilas meitä ennen ja se olikin haastavampi tapaus; meidän aika viivästyi jopa 1,5 tunnilla! Onneksi meillä ei ollut kiireitä. Saimme hengata tutkimushuoneessa ja meille ihmisille (Kodan mummi oli mukana) tarjottiin kahvia ja porkkanakakkua. Aika meni rattoisasti poristen ja Koda tutki huonetta ja nautti huomiosta.

"Mamiii, täällä! Huomaa!!"

Mummin rapsut 10/10

Lattia, täältä tullaan!


Kodan hammashuollossa anestesia oli mennyt täysin ongelmitta. Yläleuasta molempien puolien P4-hampaista oltiin tehty ikenen liikakasvuhavainto ja liiallista kudosta oltiin poistettu. Yläleuan vasemmalta puolen P3- ja P2 -hampaissa oli hampaan pinnalla sijaitsevaa syöpymää ja nämä hampaat oltiin poistettu kruunultaan ja pinnallisimmalta juurenosaltaan. Ko. hampaiden tilanne ei ollut vielä erityisen paha, mutta olivat kuitenkin poistoa vaativia. Muut hampaat olivat hyvässä kunnossa.

Poitsu oli jo yllättävän virkeänä kun tulimme häntä hakemaan. Ruokaakin oli saanut. Kotiinpäästyämme ei olisi uskonut, että mitään nukutusta tai käyntiä olisi ollutkaan. Koordinaatio oli kohdillaan, ei pissivahinkoja. Ainoastaan katse paljasti. Ruokakin maistui ja vesikuppi oli kaveri. 

Vähän seisova katse

Seuraavana päivänä piti ihan muistutella itseä, että Kodalla on tuoreet tikit suussa. Koda sai seuraavat 2 viikkoa lihat pilkottuna pehmeä ruoka -suosituksen mukaisesti,

maanantai 5. huhtikuuta 2021

Haiku 10 v!!!!

Tässä kuussa on Haikun, ihka ensimmäisen kissani, 10 v-synttärit!! Tytön tarkka syntymäpäivä ei ole tiedossa. 

Haiku tuli minulle n. puolivuotiaana kodinvaihtajana, tyttö haettiin 100 km päässä sijaitsevalta paikkakunnalta. Etsin luonteeltaan aktiivista kissaa harrastuskaveriksi ja Haikun myynti-ilmoituksessa mainittu luonnekuvaus kuulosti juuri unelmalta. Tytön kuvan saatuani olin aivan myyty. Haiku etsi uutta kotia, koska oli liian aktiivinen perheen toisen kissan makuun ja kisu oli jo stressaantunut Haikun jatkuvista leikkihaluista.

Haiku on yhä samanluonteinen kuin pentuna: superfiksu, superpuhelias ja superleikkisä. Hellyydenkipeä ja oman arvonsa tunteva. Tyttö nauttii aivopähkinöistä, kun saa aivoilleen ja aisteilleen tekemistä. Nenätehtävissä Haiku on omiaan ja myös temppujen opettelu on todella mieluista puuhaa. Haiku ei kuitenkaan arvosta toisten tunkeilua yhteisissä temppuiluhetkissä ja jää sen vuoksi taka-alalle, ollen kuitenkin treeneissä täysillä mukana. Haiku seuraa tarkkaavaisena ja on onnellinen kun hänelle heitetään aina välillä herkku saalistettavaksi. Syrjässäpysymisen vuoksi uusien temppujen opettelussa on ollut pitkää paussia, tällä hetkellä treenataan Haikun kanssa ympyrä-temppua.

Haikun kanssa ollaan myös työstetty pitkää projektia tytön meilletulosta asti: tytöllä on ollut hyvin voimakas sylistätippumisen pelko. Tästä johtuen Haiku on inhonnut sylissäoloa, oli kyseessä sitten istuva syli tai kannettavana oleminen. Tätä ollaan työstetty Haikun ehdoilla aina välillä, enkä ole tainnut montaa kertaa tästä kertoa blogin puolella. 

Meni vuosia, ennen kuin Haiku alkoi tulla istuvaan syliin, mutta silloinkin vain kun välissä oli viltti. Pienikin liikahdus sai tytön ampaisemaan sylistä pois, ei väliä miten syvässä unessa oltiin. Kantamisissa Haiku vaati jokaisen jalkapohjan olemista tukevalla alustalla. Tällöinkin tyttö pysyi jännittyneenä, valmistautuen ottamaan itsensä vastaan, jos putoaa.

Meni vielä lisää vuosia, ennen kuin Haiku oppi rentoutumaan ja luottamaan ilmassaolon aikana niin paljon, että pysyi rentona, vaikka jaloista ainoastaan etutassut olivat tuettuna, ja muuten tukeminen kohdentui vartaloon.

Olen pitkään koittanut työstää sitä, että Haiku oppisi rentoutumaan niin paljon, että pystyisi myös nauttimaan ollessaan kannettavana. Pikkuhiljaa saatiin tilanne siihen, ettei kehräys loppunut heti kun tytön nosti kannettavaksi.

Ajattelin, ettei tuon paremmaksi päästäisi ja se olisi ollut täysin ok. Nämä ovat vain pieniä bonuksia arjessa, Haiku nauttii täysin rinnoin kun saa olla vieressä rapsutettavana.

Viime alkutalvesta onnistui kuitenkin kuin ihmeen kaupalla tapahtua läpimurtoja. Haiku alkoi kannettavana ollessaan puskemaan takaisin kun sen otsaa pusutteli! Ja siitä päästiin vielä niinkin eteenpäin, että Haiku avautui niin paljon, että alkoi jopa kehräämään näissä tilanteissa! Tätä päivää en uskonut näkeväni.

Enkä myöskään sitä, että myös tuolloin alkutalvesta sain tytön houkuteltua syliini ilman välissäolevaa vilttiä, ja tästä alkoi luottamusharjoitukset sylissäolon suhteen. Pikkuhiljaa Haiku alkoi oppia, ettei sylissä tapahdu mitään pahaa ja että se voi luottaa siihen, ettei se pääse tippumaan sylistä. Tyttö alkoi nauttia näistä hetkistä, niinkin paljon, että päivittäiset sylirapsutukset tulivat rutiiniksi tytön omasta aloitteesta. Mutta vain istuessani tietokoneen äärellä. Tässä rutiinissa ollaan yhä, eikä enää liikuskelutkaan saa tyttöä ampaisemaan pois sylistä. Syliin ei kuitenkaan tulla vielä makaamaan.

Olen niin kovin ylpeä ja onnellinen tytöstä, miten hurjan paljon ollaan päästy eteenpäin vielä näinkin pitkän ajan jälkeen. ♥ Hurjanpaljon onnea rakkaalle Haikulle!! ♥



Herkkuhetki

Söpöliini

Kuninkaallinen, mutta ilman kruunua